
| Pelejä pelattu yhteensä 1 012 107 650 kertaa! |
| Peleissä on yhteensä 192 760 kysymystä. |


Kolin maisemat ovat nyt piirtyneet sieluuni. Yksi kauneimmista ja arvokkaimmista kansallispuistoista on nähty. Ei ole ihme, että juuri nämä maisemat ovat tehneet moneen taiteilijaan lähtemättömän vaikutuksen. Herajärven kierros, joka on nimetty vuoden 2007 retkeilyreitiksi, ei ole maastoltaan helpoimpia. Mittaakin on peräti 40 km, silti kiersimme sen reilussa kahdessa päivässä. Ennen näkemättömiä kasveja ja eläimiä oli reitin varrella. Linnustoa nähtiin mm. helmipöllö, pohjantikka, hippiäinen, isokoskelo poikueineen ja kamalaäänisiä kaakkureita. Vettä satoi joka päivä jonkin verran, mutta varusteet kun ovat sään mukaiset, ei se tahtia hidastanut. Vuosittainen elimistön perushapetus tulee tehtyä ja estetiikan nälkä tyydytettyä pitkäksi aikaa. |
Oli Ukko Maahinen, Silmiänsä neitosessa lepuutti, Tuli rannalle nuori mies, Mies neitosen rannalta kantaa, Tästä Ukko murehtui paljon ja päätti: Tuosta ajasta aikaa vierinyt on, Iällä mitään väliä ei lie, |
Kolin kesytys alkaa tiistaina. Leevi and the Leavingsin sanoin vaihdan farkut verkkarihousuun ja lähden Pohjois-Karjalaan. Tarkoitus on vaeltaa Herajärven kierros ja yksi melontapäivä siihen lisäksi. Jos kävisi säkä saattaisi siellä nähdä jopa susia tai ilveksen. Toki karhujakin siellä liikkuu, vaan kun ne pakenevat ihmistä, sellaiseen on epätodennäköistä törmätä. |
"Hengissä pysymisen huoneentaulu" |
Torstaina 22.5. saapuivat pääskyset Rokualle. Juhlava näky kun ne kävivät tervehtimässä aamun kuntolenkeille lähteviä ihmisiä varmalla lentotyylilään syöksyen välillä alaspäin. Vaikka ne olivat yöllä tulleet ja pitkä matka oli takana, väsymyksen merkkejä ei ollut ainakaan ihmisen havaittavissa. Sää lämpeni myöskin ja perjantaina oli ihanaa vaeltaa porukalla Kirvesjärven laavulle ja nauttia siellä nokipannukahvit. Retki oli samalla luonnon monimuotoisuuden havainnointia. Eri jäkälä- ja kääpälajeja opittiin, geologista maanmuodostumista sivuttiin ja lintujen pesimispaikkoja nähtiin. Niin ja harvinaiseksi käyvää kihokkia oli punaisina laikkuina kosteissa paikoissa. Se on hyönteissyöjäkasvi, jota on kahta lajia. Ne erottaa lehden mallista: pyöreä tai soikea. Eräälle lammelle oli lokkipari pesiytynyt ja nähtiin kuinka toinen kalan nappasi vedestä. Hienon näköinen lintuhan se on luonnossa. Eivät ne muistuttaneet ollenkaan kaupunkilaissukulaisiaan, jotka ovat omaksuneet häiriintyneitä tapoja napata ruokaa ihmisen kädestäkin. Kirkuakaan niiden ei tarvinnut kun niitä oli vain kaksi. Tästä voisi tehdä jotakin päätelmiäkin ehkä, mutta jokainen miettii asiat itse mieluummin. Älypään väeltä se onnistuu! |
Tietääkö joku miten päivittyvät (tai jäävät päivittymättä) nuo pelitulokset? Pelasin murrevisaa illalla ja paras tulos oli 14830. Vaan vanha 8-tonninen näkyy tuloksena tänäänkin. PAH. |

Esittely
Kuva
Kirjautuneena
