Älypää Pelit

Olohuoneemme ikkunoita varjostanut omenapuu koki muodonmuutoksen, kun katkaisin viime viikon perjantaina siitä moottorisahalla ikkunaa kohti sojottavan ison oksan.  Oksa oli tyvestä halkaisijaltaan 15 cm ja siitä tuli kaksi sangollista omenoita, joita oli helppo maassa makaavasta oksasta poimia. Sain vaivoin nostettua oksan pystyyn ja se näytti isolta omenapuulta.

Viime tiistaina poimiessani muista puista loppuja omenoita, nousin 8-puolaisen A-mallin alumiinitikkaan ylätasolle, jossa oli jo omenasanko. Kurottautuessani ylöspäin, kaatuivat tikkaat ja putosin tikkaitten päälle selkä edellä.

Heräsin tontillaan haravoimassa olleen naapurin hätääntyneeseen ääneen, samassa vaimoni oli myös paikalla. 
Huomasin pystyväni liikkumaan ja kieltäydyin lähtemästä ensiapupolille, koska kroppani tuntui olevan kunnossa.  Selkä ja vasen lonkka ovat tosin vieläkin kipeitä, oikeaa rannetta särkee ja  polven alapuolelle tuli maantieihottumaa.
Burana kasisatasen voimalla olen koikkelehtinut, en oikein tahdo pystyä makaamaan, tyynyn päällä pystyn jotenkin istumaan.
 
En mennyt lääkäriin, koska perjantaina lähden lomalle viikoksi. Käyn loman jälkeen tutkituttamassa lonkkani ja selkäni, jos vaikka joitakin hiusmurtumia löytyisi, mikäli kivut eivät hellitä.

Että semmonen jääräpää on tuo Kamreeri-ukkeli!

Vietimme vaimoni kanssa  39-vuotiskihlapäiväämme 16.9. tuttuun tapaan, eli olimme tyttäremme raksalla, siellä oli meneillään pihan kivettäminen.  Homma tuli lähes hoidettua, kaivinkoneen  (on siellä tällä hetkellä) täytyy ensin tasoitella täytemaat ja levittää ruokamulta, niin viimeinenkin alue saadaan valmiiksi.

Soittoruokalaan ei tälläkään kertaa tiemme juhlan kunniaksi vieneet, olimme kotona 21.30. Vaimoni kaivoi pakastimesta aikaisemmin valmistamansa pizzan, itse aukaisin punkkupullon.

Meillä oli tiedossa YleTeemalta 21.50 alkava Mika Waltarin näytelmä Gabriel, tule takisin.  Seurasimme tapahtumia suurella mielenkiinnolla, olin aika huvittunut Waltarin oivalluksista. Kolmevuosikymmentä sitten olen telkusta samaa katsonut, silloin ei ollut aikaa katsoa loppuun, lapset olivat pieniä, oli kiire ja aamulla täytyi mennä töihin.
Nyt oli aikaa, oneksi vaimoni otti vain osan lasistaan, join sen loppuun ja tietenkin Ranskasta joskus tuomani pullon lopun sisällön.

Olen nähnyt osia samasta elokuvasta, jossa Tarmo Manni näytteli Gabrielia. Anti Litja ei tietenkään ollut Tarmon veroinen, oli kuitenkin ihan mukiin menevä.

Mieleeni jäi vanhemman Ulriikka sisaruksen loppulause:
Gabriel, tule takaisin minulla on vielä rahaa.

Olemme vaimoni kanssa saaneet olla tänään vuoden ja yhdeksän kuukautta täyttävän Aaro-pojan hupulaisina Juhannusaatosta eiliseen päivään. Neljä vuorokautta meni hienosti, paitsi sunnuntaina Aaro itki hetkisen äitiään, lyödessään päänsä parisängyn päätyyn, sängyssä hyppiessään. Että poikaa sitten huvitti, moittiessani sänkyä: "hyi sänkyä kun kaadoit hyvän trapetsitaiteilijan!"

Aaron äiti ja isä kävivät kyläilemässä ystäviensä luona Barcelonassa, jonne oli tullut myös heidän tuttavapariskuntansa Australiasta.

Eilen illalla viedessämme Aaroa kotiinsa, kyseli vaimoni tuliko se ja se kassi mukaan, vastasin aina: tuli, tuli tai joo, joo!
Kuin salama kirkkaalta taivaalta, kysäisi Aaro turvaistuimeltaan: Tuliko ukki reppu mukaan? Hän päätti tasan kuukausi sitten alkaa puhua kaikki asiansa. Repussa oli hänen kaikkein rakkaimmat lelunsa, reppua ei kuitenkaan tarvinnut koko reissun aikana avata. Meillä itsellämme on kolme lasta, eikä kukaan noin nuorena ole täysin puhunut.

Tyttären pojasta se polvi paranee. Kyllä se ensinmäinen lapsenlapsi sitten sokaisee isovanhemmat! Ei omille lapsille ollut noin paljon aikaa, oli vain työ ja velat, joista parhaimmillaan joutui maksamaan 18 % korkoa.

Ei meillä eläkeläisilläkään aina niin helppoa ole ollut. Nyt elämä on mallillaan, satoi tai paistoi. Oikein hyvää kesää kaikille!

Tänään päättynyt edellä mainittu pyöräilutreeni meni mukavasti, joka päivä neljän viikon aikana pyöräilin vähintään 25 km, joskin kolme kertaa jouduin polkemaan yöllä, koska päivällä olin jossain muualla. Kilometrejä tuli 758 ja aikaa kului 45 h, 13 min ja 22 sek. Tämä oli hyvää treeniä, sillä kesäisin olen suorittanut viisi-kuusi kertaa 60 - 160 kilometrin päivittäisen lenkin.

Se uhoamani tipattomuus ei kuiteskaan pitänyt, vaan 22.5 olin saunaillassa ja siellä tuhoutui olutta, vodkaa ja konjakkia...
No, putki ei jäänyt päälle, eikä terveyteni kestäisi mitään viikon parin putkea.

Laiskana miehenä en ole blogiani juurikaan päivitellyt. Päähäni pälkähti lainata eilen lähettämästäni ykskäristä ote.

"Parikymmentä vuotta olen aloittanut äitienpäivänä pyöräilykampanjan; neljän viikon aikana pyöräilen joka päivä vähintään 25 km. Päätös on joka vuosi toteunut, paitsi parina vuotena se  on kuitenkin katkennut  ennalta sovittuun leikkausoperaatioon.

Sunnuntaista tähän päivään olen pyöräillyt 153,69 km 17,6 km/h keskinopeudella, huippunopeuden ollessa 42,4 km/h. Aikaa on kulunut 8 h 24 min 59 sekuntia. Asensin pyörääni lauantaina uuden kompuutterin, josta kävin äsken tiedot kopioimassa.  Nykyään ollessani eläkkeellä, on hyvä kun saa päivän mittaan valita itselleen sopivan ajankohdan, ei ole pakko lähteä sateeseen, niin kuin töissä ollessani iltaisin oli monasti tehtävä. Tänäänkin oli kuitenkin niin kova tuuli, että meinasin aivan paleltua."

 Sellainen lurjus se Jokkepoika vaan on, että  julkaisee täällä blogissa omia ykskäreitään. Vanha sanonta kuuluu: "ei se ole rikos , kun kotoaan varastaa." Näinhän se on, ellei hae vakuutusyhtiöltä korvauksia.

Töissä ollessani ei kuiteskaan joka päivä pyöräily onnistunut, oli messumatkoja ja muita esteitä.

Aika näyttää onko seuraavaan kontrolliin 12.6. mennessä yhtään arvot parantuneet. Olen vielä siitä outo hiippari, etten koskaan ole pystynyt pitämään tipatonta tammi-, enkä helmikuutaa, tämän jokavuotisen pyöräilyhullutuksen aikana tipattomuus ei ole tuonut paineita.

Lähdin tänään tallilta kuudentoista maissa suosikkitammallani metsälenkille, tienpäässä oli metsästysseuran mies varoittamassa maastossa olevasta karhusta. Karhu oli tuntia aikaisemmin nähty ohi ajavasta rekasta tallin laitumella, en viitsinyt palata takaisin vaan jatkoin matkaa. 
Kilometin päässä alkoi tamman pää nousta pystyyn ja korvat höröttaa kohti taivasta, parisataa metriä olin itsekin varuillani, kunnes hevonen alkoi hyppiä pystyyn ja korista kauhuissaan. Katsoin parhaaksi kääntyä takaisin, kotimatka taittui todella sutjakkaasti ja kauniilla ravilla. 

Lapsenlapseni yökyläreissu meni suhtkoht mukavasti. Lukuunottamatta pieniä kolhuja; ohimonsa hän löi ekailtana kaatuessaan senkin kulmaan, eilen hän putosi sängystä pää edellä parkettiin, onneksi oli peitto mukana.

Oli ilo seurata vierestä pienen lapsen riemua, hänen kohdatessaan vanhenpansa. Äitiään hän rutisti kaulasta ja halasi poski poskea vasten, ei kuitenkaan vielä osannut itkeä ilosta tai siitä, että miksi jätit minut moneksi päiväksi.

Tässä maistelen irlantilaisia olusia, mieleeni tulee vanha ajatus; "ei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan!"