NetPosti EU-visat Taloustaito Autot
  

Älypää Pelit

Torstaina 04.12.2008
Nimipäivät: Aira, Airi

 Tiinaaaa

Lähetä viesti    Pyydä kaveriksi     

Haku Tiinaaaa * 



Blogi aloitettu:9.4.2008
Blogimerkintöjä:1 kpl

 
Arvostele blogi:

 

30.6.2008 klo 07:27

Yksinäisen kärjen Fernando Torresin voima ja Espanjan keskikenttäpelaajien syöttömylly olivat liikaa Saksalle jalkapallon EM-kilpailuiden loppuottelussa. Torres iski finaalin ainoan maalin ja varmisti maalleen sen historian toisen Euroopan mestaruuden 1-0 (1-0) -voitolla.

Espanja oli totisesti mestaruuden väärtti, sillä joukkue voitti lopputurnauksessa kaikki ottelunsa. Alkulohkossa kaatui Venäjä 4-1, Ruotsi 2-1 ja Kreikka 2-1. Puolivälierissä jouduttiin jännittämään rangaistuslaukauksille asti, mutta maailmanmestari Italia oli lopulta huonompi. Välierissä Espanja kukisti Venäjän uudelleen 3-0.

- Ainakin oikeus toteutui, kun turnauksen parasta jalkapalloa esittänyt joukkue myös voitti, Torres julisti.

Viimeksi EM-turnauksessa voitosta voittoon eteni Ranska, joka voitti vuoden 1984 EM-finaalissa juuri Espanjan 2-0. Espanjan edellinen EM-kulta oli vuodelta 1964.

Finaalin ykkösnimi oli Torres, jonka turnauksen maalimäärä jäi kahteen, mutta hän oli joukkueelleen kullan arvoinen. Torresin pystyjuoksut olivat loistavasti ajoitettuja ja hän pystyi voittamaan palloja. Englannin Valioliigan Liverpoolin kärkimies käytti vahvasti vartaloaan ja jätti vastustajat kakkosiksi.

Espanja omisti keskikentän
Jo etukäteen oli selvää, että Euroopan mestaruus ratkaistaisiin keskikentän taistelussa. Espanja muutti pelisysteemiään, kun toinen kärkipelaaja David Villa jäi pois loukkaantumisen takia ja Cesc Fabregas täydensi jo ennestään vahvaa keskikenttää.

Saksa pystyi vain alussa tukkimaan Espanjan pelinrakentelun. Huipputilanteet jäivät kuitenkin väliin ja 15. minuutin jälkeen Espanjan taidokas syöttöpeli alkoi löytää rakoja valkopaitojen riveistä. Torres haki loistokkaasti pystysyöttöjä, ja jos ei itse päässyt maalia kohti, jakoi taaksepäin keskikenttäpelaajille.

Torres oli ensimmäisen kerran onnistua jo 22. minuutilla, kun hän puski Sergio Ramosin keskityksestä tolppaan. Hyökkääjä onnistui lopulta 33. minuutilla, kun Saksan puolustus murrettiin kahdella terävällä pystysyötöllä.

Ensin Marcos Senna löysi Xavin keskikentän takaa, ja Barcelonan pelaaja lähetti Torresin vauhtiin. Köykäinen laitapakki Philipp Lahm ei pystynyt estämään nopean kärjen menoa ja röyhkeä ajo päättyi hienoon nostoon Jens Lehmannin yli verkkoon.

- Meidän on hyväksyttävä Espanjan laatu ja heidän tekniset kykynsä tänä iltana. Olemme pettyneitä, mutta minun on onniteltava joukkuettani fantastisesta suorituksesta viimeisten viikkojen aikana, Saksan valmentaja Joachim Löw sanoi.


Saksalla ote vain hetken
Löw teki toisen jakson aluksi kaksi nopeaa muutosta. Hän otti heiveröisen Lahmin pois ja toi tilalle Marcell Jansenin. Miroslav Klosen pariksi kärkeen laitettiin Kevin Kuranyi, kun Thomas Hitzlsperger otettiin kentältä.

Hetken Saksalla oli vahva ote. 59. minuutilla Jansen hyödynsi Carles Puyolin sekoilut päätyrajalla ja riisti pallon topparilta. Tilanne päättyi Michael Ballackin laukaukseen, joka kuitenkin nuoli ainoastaan Espanjan maalin sivuverkkoa.

Aragones vastasi Löwin vaihtoihin, kun hän otti kentältä Fabregasin ja David Silvan. Tilalle tulivat Xabi Alonso sekä Santi Cazorla. Nopeasti ote siirtyi jälleen palloa kovalla tempolla liikutelleelle Espanjalle.

Ramosin puskun Lehmann torjui 67. minuutilla ja heti perään maalivahdin pelasti tolpalla päivystänyt Torsten Frings, joka esti Iniestan laukausta menemästä maaliin.

Saksalaiset jäivät finaalin jälkeen harmittelemaan Joan Capdevilan ensimmäisen puoliajan käsivirhettä rangaistusalueella. Myös Silvan ja Lukas Podolskin kiivas keskustelu sai valkopaidat vaatimaan punaista korttia espanjalaiselle, kun Silva näytti pukanneen päällään Podolskia.



 
» Takaisin blogimerkintöihin
 

 
 

Älypää Julkkis


ElvisPresley 
Jonoa noin 28 minuuttia.

Kirjautuneita

19:57  minna.bunce 
19:56  jonttu-92 
19:56  rantsu2 
19:56  Venlan kaver 
19:55  kampura 
19:55  TapsaH 
19:55  sohfi 
19:55  tokkejo 
19:55  vilmaattinen 
19:55  helluli 


Esittely Esittely
Kuva Kuva
Kirjautuneena Kirjautuneena

Pelaajakuvat

Käyttäjähaku

Viimeksi kirjautuneet

Uusimmat käyttäjät

Lisää käyttäjiä