Within Temptation8.7.2007 klo 12:16
Within Temptation on vuonna 1996 perustettu hollantilainen sinfonista metallia soittava yhtye. Yhtyeen perusti Robert Westerholt.
HistoriaKitaristi Robert Westerholt perusti Within Temptationin vuonna 1996. Muutama kuukausi perustamisen jälkeen yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen DSFA Recordsin kanssa. Vuoden 1997 huhtikuussa he julkaisivat ensimmäisen albuminsa, Enterin. Lokakuussa yhtye keikkaili kaksi viikkoa Saksassa ja Itävallassa. The Dance -mini-albumi julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin.
Vuosi 1999 oli Within Temptationin osalta hiljaista aikaa. Seuraava albumi julkaistiin vuonna 2000 yhtyeen jäsenten saatua opintonsa päätökseen. Joulukuussa julkaistu albumi oli nimeltään Mother Earth, ja siitä tuli suuri menestys. Yhtye soitti suurilla festivaaleilla ja loppuunmyydyille konserttisaleille. Albumilta julkaistiin myöhemmin singlet Our Farewell ja Ice Queen.
Hollantilaiskuusikon lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 2002, kun Ice Queen -single saavutti ensimmäisen sijan Alankomaiden ja Belgian singlelistoilla. Mother Earth myi Euroopassa yli 350 000 kopiota, muun muassa triplaplatinaa Alankomaissa ja kultaa Belgiassa. Yhtye keikkaili ympäri Eurooppaa ja soitti monilla suurilla festivaaleilla, muun muassa Benelux-maissa (Ozzfest, Lowlands, Dynamo, Rock Werchter, Pukkelpop ja Parkpop), Saksassa (Rock im Park, Bizarre ja Summerbreeze) ja Ranskassa (Pariisissa, Lyonissa, Lillessä, Bordeauxissa ja Toulonissa).
Within Temptationin kolmas albumi, The Silent Force, julkaistiin 15. lokakuuta 2004. Siitä tuli välittömästi hitti pitkin Eurooppaa. Erityisesti albumin singleä, Stand My Groundia ja etenkin Angelsia soitettiin laajalti radiossa. Itse albumi myi kultaa Alankomaissa kolmessa viikossa.
Within Temptation julkaisi neljännen albuminsa The Heart of Everything 12. maaliskuuta 2007. Ensimmäinen single albumilta on duetto "What Have You Done", jolla kuullaan myös Life of Agony -yhtyeen laulajaa Keith Caputoa. Toinen single on balladi "Frozen", jonka tuoton yhtye lahjoittaa hyväntekeväisyyteen lastensuojelutyöhön.
Jäsenet- Sharon den Adel â Laulu
- Robert Westerholt â Kitara
- Ruud Jolie â Kitara
- Martijn Spierenburg â Kosketinsoittimet
- Jeroen van Veen â Basso
- Stephen van Haestregt â Rummut
Studioalbumit- Enter (1997)
- Mother Earth (2000)
- The Silent Force (2004)
- The Heart of Everything (2007)
EP:t- The Dance (1998)
- The Howling (2007, vain US)
Singlet- Restless (1997)
- Our Farewell (2001)
- Ice Queen (2001)
- Mother Earth (2002)
- Running Up That Hill (2004)
- Stand My Ground (2004)
- Memories (2005)
- Angels (2005)
- What Have You Done (2007)
- Frozen (2007)
- The Howling (2007)

Disturbed8.7.2007 klo 11:59
Disturbed on yhdysvaltalainen (Chicago, Illinois) hard rock-/metal-yhtye. Se perustettiin vuonna 1996 Chicagossa. Yhtyeen nimen keksi laulaja David Draiman.
Yhtyeen ensimmäinen albumi, The Sickness ilmestyi vuonna 2000. Yhtye on tähän mennessä julkaissut kolme albumia, joista tuorein on Ten Thousand Fists (2005). Yhtye aloitti Music As A Weapon -kiertueen vuonna 2001. Kiertue oli Disturbedin itse järjestämä ja se koostui lähinnä hard rock- ja nu metal-esiintyjistä. Disturbed on kiertueella vakinaisena pääesiintyjänä. Kiertue alkaa kolmannen kerran tänä talvena. Disturbed on osallistunut vuosina 2001 ja 2003 Ozzfest-kiertueelle.
Disturbed on myös coveroinut WWE-painija Stone Cold Steve Austinin tunnusmusiikin. Kappaleen nimi on Glass Shatters. Yhtyeen albumit Believe ja Ten Thousand Fists sijoittuivat molemmat ensimmäisellä listaviikollaan Yhdysvalloissa ykkösiksi.
Yhtye tunnetaan mm. kappaleista "Liberate", "Stricken", "Down With The Sickness", "Stupify" ja "Prayer".
Kiistanalaisuus lajityypistä
Disturbed tuli kuuluisuuteen aikomuksenaan "Palautaa majesteettisuus metalliin", mutta kaikki eivät olleet yhtyeen kanssa samaa mieltä. Syntyi kiistaa siitä, mitä genreä (lajityyppiä) heidän musiikkinsa edustaa. Media mainosti yhtyettä heavy metallina. Tämä kuohahdutti metalliyhteisöä, josta osa ei kelpuuttanut Disturbedin suoraa ja yksinkertaista tyyliä aidon metallin joukkoon. Sen sijaan se leimasi bändin Nu metalliksi, joka on markkinallisuutensa vuoksi yleisesti vähemmän arvostettua puritistisimmissa metallipiireissä. Disturbedin solisti David Draiman puolusti ensin kantaansa hevimetallista, mutta väsyi lopulta kritiikkiin ja nykyään bändi luokittelee itsensä hard rockiksi. Draiman kuitenkin ylistää tähän päivään asti metallin ylväyttä musiikkina.
Jäsenet- David Draiman - laulu
- John Moyer - basso
- Dan Donegan - kitara
- Mike Wengren - rummut
Entiset jäsenet
- Steve "Fuzz" Kmak - basso
- Matt Konopinski - basso
Diskografia
Albumit- The Sickness (2000)
- Believe (2002)
- Ten Thousand Fists (2005)
- Music As A Weapon II (2004)
- sis. mm. "Fade To Black" -kappaleen.
Singlet- Stupify (2000)
- Voices (2001)
- Down With The Sickness (2001)
- The Game (2002)
- Prayer (2002)
- Remeber (2002)
- Liberate (2003)
- Guarded (2005)
- Stricken (2005)
- Just Stop (2005)

Leevi And The Leavings23.6.2007 klo 11:24
Leevi and the Leavings oli suomalainen vuonna 1978 perustettu yhtye. Yhtyeen kantavana voimana toimi julkisuutta vältellyt Gösta Sundqvist (17. toukokuuta 1957 â 15. elokuuta 2003). Käytännöllisesti katsoen yhtyeen kaikki kappaleet olivat Sundqvistin säveltämiä, sovittamia ja sanoittamia. Sundqvist toimitti myös yhtyeen laulusolistin virkaa. Muut yhtyeen jäsenet olivat Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund, jotka päättivät lopettaa yhtyeen Gösta Sundqvistin kuoleman vuoksi. Yhtye on tunnettu keikkailemattomuudestaan ja elämänläheisistä kappaleistaan.
HistoriaLeevi and the Leavings -yhtyeen tarkkaa perustamispäivämäärää ei tiedetä. Alun perin yhtye esiintyi Stereogramofoni-kaseteilla pilaillen radio-ohjelmille sekä yhtyeille. Kasetteja tehtiin noin kymmenen kappaletta ja niitä jaettiin ystäville sekä vihamiehille. Sketseistä suurin osa oli Gösta Sundqvistin käsialaa. Silloisen rumpalin Reijo Innan haaveena oli tehdä oikea levy. Kaseteilta valittiin kaksi kappaletta, "Mitä kuuluu Marja-Leena?" sekä "Rakas Annika...", ja ne lähetettiin Atte Blomille Love Recordsiin kuunneltavaksi. Tämä tehtiin salassa Sundqvistiltä. Myöhemmin levy-yhtiöstä soitettiin levyntekoon ja ensimmäinen single julkaistiin vuonna 1978. Esikoissingleä mainostettiin normaalista poikkeavalla tavalla muun muassa Helsingin Sanomien Henkilökohtaista-palstalla. Lehtien palstoille lähetettiin viestejä, joissa etsittiin Marja-Leena -nimistä henkilöä. Aluksi Gösta Sundqvist vastusti albumin tekoa, ja halusi julkaista tuplasinglejä. Niitä tulikin kaksi kappaletta vuonna 1979.
Yhtyeen ensimmäinen LP Suuteleminen kielletty ilmestyi vuonna 1980. Sen alkuspiikissä oli mukana Jörn Donner. Levyn kappale "Tuhannen markan seteli" soi aikanaan Urheiluruudun tunnuskappaleena. Myöhemmin vuonna 1981 yhtye osallistui Euroviisujen Suomen alkukarsintaan kappaleella Sinisilmä, mansikkasuu, mutta menestystä ei tullut. Silloin Suomea Euroviisuihin edustamaan lähti Riki Sorsa kappaleella Reggae OK.
Sundqvistin kuolemaGösta Sundqvist menehtyi sydänkohtaukseen 15. elokuuta 2003. Syksyllä 2004 järjestettiin neljä Malja Göstalle -tribuuttikonserttia. Konserteissa useat suomalaiset artistit tulkitsivat Leevi and the Leavingsin kappaleita loppuunmyydyille katsomoille. Konserteista kaksi järjestettiin Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltassa 30. sekä 31.8.2004 ja kolmas Tampere-talon Isossa salissa 11.9.2004.
Hämeenlinnan Kaupunginteatteri esitti vuoden 2006 helmikuusta alkaen fiktiivistä Leevi and the Leavings -musikaalia.
Marraskuussa 2007 ilmestyy tribuutti-albumi "Perjantai - Tribuutti Leevi & The Leavingsille", jonka julkaisee suomalainen Elements Music -musiikkiyhtiö. Levyllä kuullaan Leevi and the Leavingsin suurimpia hittejä mm. Maj Karman, Maija Vilkkumaan ja Egotripin tulkitsemina.
OminaispiirteetKeikkailemattomuus
Leevi and the Leavings oli tunnettu keikkailemattomuudestaan, mutta yhtye ei antanut yhtään keskeistä syytä siihen. Yhdeksi syyksi mainitaan usein myyttisen maineen luominen yhtyeen ylle. Gösta Sundqvist vertasi ensimmäisessä Leavings-haastattelussa vuonna 1978 yhtyettä Pink Floydiin. Jos Leevi and the Leavings olisi lähtenyt keikkailemaan, Sundqvist olisi halunnut tehdä samanlaista lavashowta kuin Pink Floyd. Keikoista olisi kuitenkin pitänyt tulla unohtumattomia kokemuksia ja kerta kerralta parempia. Helpompaa oli vain tehdä tarinoita videoille ja rakentaa yhtyeen imagoa niiden kautta.
Yhtyeen kappaleita olisi ollut vaikea toistaa keikkaolosuhteissa täysipainoisesti, sillä levyillä kappaleissa on useita päällekkäisäänityksiä ja trikkejä. Kappaleet olisi pitänyt sovittaa keikkoja varten erikseen, eikä Sundqvistin ääni myöskään kuulostanut luonnossa samanlaiselta kuin levyllä. Sundqvist ei myöskään pitänyt suurista väkijoukoista tai matkustamisesta. Koska Sundqvist oli myös tunnettu tinkimättömyydestään ja halusta tehdä asiat oman päänsä mukaan, keikkajärjestelyistä olisi todennäköisesti tullut hankalia. Sundqvist itse viihtyi parhaiten perheensä parissa, mitä keikkailu olisi luonnollisesti rajoittanut.
Sundqvist totesi myös useaan otteeseen yhtyeen olevan sen jäsenille vain harrastus. Vuoden 1984 haastattelussa YLE:lle Sundqvist totesi, että yhtye keikkailisi, jos se ei olisi niin epäkaupallinen ja amatöörimäinen. Samassa haastattelussa hän myös arvaili yhtyeen musiikin todennäköisesti muuttuvan rokkaavampaan suuntaan keikkailun takia. Sundqvist myös epäili vuoden 1990 haastattelussaan Soundissa, että keikkailu olisi todennäköisesti "polttanut hänet loppuun". Häneltä kysyttiin myös paria vuotta ennen kuolemaansa, miksi Leevi and the Leavings yhä kieltäytyy keikkailusta. Sundqvist vastasi, että yleisön kosiskelu ei häntä kiinnosta, ja häntä inhottaisi ajatus siitä, että he olisivat viikonlopusta toiseen kiertämässä Suomea ja esiintymässä kännipäisille ihmisille.
Leevi and the Leavings teki kuitenkin alkuaikoinaan kaksi "keikkaa" Ãimärock-festivaaleilla. Festivaalien esiaste, yksityiset Ãimärock-bileet, oli pidetty vuonna 1976 Iittalassa vanhassa harjoituspaikkana toimineessa navetassa. Vielä nimeämätön Leevi and the Leavings esiintyi seuraavana vuonna, 1977, festivaaleilla nimillä Rife Paananen & Kyytipojat ja Tarmon Dynamo. Tämä oli Leevi and the Leavingsiä edeltäneen kaveriporukan ensimmäinen ja sittemmin sitä seuranneen yhtyeen viimeinen keikka.Vuoden 1981 Suomen Euroviisu-edustajan karsinta oli kuitenkin tiettävästi ainoa varsinaisen Leevi and the Leavingsin tekemä julkinen esiintyminen.
Cover-yhtye LeeWings on soittanut vuodesta 1998 Leevi and the Leavingsia keikoillaan.
Kokoonpano
1978- Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
- Risto Paananen (kitara, basso, laulu)
- Reijo Inna (rummut)
1978â1979
- Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
- Risto Paananen (kitara, basso, laulu)
- Reijo Inna (rummut)
- Jari Malinen (koskettimet)
1979â1982
- Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
- Juha Karastie (kitara)
- Risto Paananen (basso, laulu)
- J.D. Leivo (rummut)
1982â1986
- Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
- Juha Karastie (kitara)
- Risto Paananen (basso, laulu)
- Markku Mattila (rummut)
1986â1987
- Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
- Juha Karastie (kitara)
- Risto Paananen (basso)
1987â2003
- Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
- Juha Karastie (kitara)
- Risto Paananen (basso, laulu)
- Niklas Nylund (rummut)
1. Suuteleminen kielletty
( 1980)
2. Mies, joka toi rock'n' rollin Suomeen
(1981)
3. Kadonnut laakso
(1982)
4. Raha ja rakkaus
(1985)
5. Perjantai 14. päivä
(1986)
'6. Häntä koipien välissä
(1988)
7. Musiikkiluokka
(1989)
8. Varasteleva joulupukki
(1990)
9. Raparperitaivas
(1991)
10. Turkmenialainen tyttöystävä
(1993)
11. Rakkauden planeetta
(1995)
Kokoelmat- Leevi And The Leavings (1983)
- Salaiset numerot (1986)
- Unelmia ja toiveita (1989)
- Menestyksen salaisuus (1992)
- Leevi and the Leavings (Suomen parhaat) (1994)
- Lauluja rakastamisen vaikeudesta (1994 ja 1999)
- 20 Suosikkia / Itkisitkö onnesta (1997)
- Keskiviikko ... 40 ensimmäistä hittiä (1997)
- Torstai ... 40 seuraavaa hittiä (2001)
- Stereogramofoni (2001)
- Keskeneräinen sinfonia (2004)
Singlet
- Mitä kuuluu Marja-Leena? / Rakas Annika (1978)
- Sadan vuoden yksinäisyys (Tuplasingle: Elämänmeno / Kissanpentu /1963 â 15 vuotta myöhemmin / Illan viimeinen tango) (1978)
- Nuoret miljonäärit (tuplasingle: Matkamuistoja / Rikas, rakas ja yksinäinen / Hulivili-pojan humppa / Jossain joku vieläkin sua kaipaa) (1979)
- Muotitietoinen / Ei tytöt sitä tietää saa (1979)
- Pojat tanssimaan / Onnelliset (1980)
- Elämää / Kolmen dollarin tähden (1980)
- Siperia / Erämaan salaisuus / Preeriaa (1981)
- Rock on, Rudy / Lainsuojattomat (1982)
- En tahdo sinua enää / Kaukaisessa satamassa (1982)
- Kyllikki / Jos taivaalta sataisi rahaa (1983)
- Jos taivaalta sataisi rahaa 12" (Käärmeensydän / Kyllikki / Jos taivaalta sataisi rahaa / Tuntematon ystävä) (1983)
- Poika nimeltä Päivi / Hannu ja Kerttu (1985)
- Kerro terveiset lapsille / Pohjois-Karjala (Skandinavia Mix) (1986)
- Rin Tin Tin / Mäyrä (1988)
- Teuvo, maanteiden kuningas / Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
- Teuvo, maanteiden kuningas / Rin Tin Tin (1988)
- Sopivasti lihava / Pimeä tie, mukavaa matkaa (1988)
- Amalia / Elina, mitä mä teen? (1988)
- Joulutarinoita 12" (Joulukertomus / Jouluksi mummolaan / Jerusalem) (1988)
- Isojen tyttöjen yö / Jos Helsinki on kaunis (1989)
- Unelmia ja toimistohommia / Pihlajankukka (1989)
- Pikku prinsessa 12" (Pikku prinsessa / Etkö näe, että tanssin / Pikku prinsessa ja puoli valtakuntaa / Etkö näe, että tanssin sakset selässä?) (1989)
- Oikein surullista joulua / Onneksi jouluun on aikaa... (1989)
- Raparperitaivas / Miranda (1990)
- Jossain on kai vielä joulu / Elämä ikkunan takana (1990)
- Vaaleanpunainen asuntovaunu / Kampela (1991)
- Tikapuut taivaaseen / Paskaa lapsille (1991)
- Pohjoisen taivaan alla / Kuudentoista vuoden yhtäjaksoinen sade / Muurahaisen munat (1993)
- Pohjoisen taivaan alla / Kyyhkynen ja kyykäärme (1993)
- Turkmenialainen tyttöystävä / Kyyhkynen ja kyykäärme (1993)
- Turkmenialainen tyttöystävä / Miesten kesken (remix) / Kyyhkynen ja kyykäärme (1993)
- Mieletön Melinda / Toteemipaalu (1993)
- Vasara ja nauloja / Sunnuntaiksi San Fransiscoon (1994)
- Rei Ban Bombay (1995)
- Itkisitkö onnesta / Vakosamettihousuinen mies (1995)
- Luonnollinen valinta (remix) / Itkisitkö onnesta (radio edit) (1995)
- Lähtölaskenta pieneen sydämeen / Tuhlaajapoika (1996)
- Laura Jenna Elli Noora Aleksandra Camilla Jurvanen /
- Matkalla Motowniin (1996)
- Onnelliset / Unelmia ja toimistohommia (1997)
- Elisenda (1998) Sika joka osasi lentää siivillään
- Enkelinhöyheniä ikkunalaudalla (1999)
- Kaikki tai ei mitään / Sininen koira (1999)
- Ihan tavalliset tennissukat / Ihanasti sanottu (2000)
- Aina mielessä (2000)
Palkintoja
- Hopeinen Moovi kappaleen Rakkauden työkalu
- musiikkivideosta (1994)
- Vuoden yhtye 1995, Emma-palkinto
- Juha Vainio -palkinto Gösta Sundqvistille työstään
- suomalaisena lauluntekijänä (1996)
Triviaa
Yhtyeen eniten myynyt levy on "Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä" myyden lähes 150 000 albumia, joka on kokoelmalevy Leevi and the Leavingsin parhaista hiteistä, joiden mittavasta joukosta mainittakoon Mitä kuuluu Marja-Leena?, Pohjois-Karjala, Teuvo â maanteiden kuningas, Vakosamettihousuinen mies, Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen, Rin Tin Tin, Sopivasti lihava, Muotitietoinen, Vasara ja nauloja sekä Itkisitkö onnesta? Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä on 14. sijalla Suomen eniten myytyjen kotimaisten äänitteiden tilastossa.
Lähteet
Partanen, Juha, Cyrano ja hullu koira. Nuoruusvuosia Leevi and the Leavingsin Gösta Sundqvistin kanssa. Mediakasvo JPA Oy, 2006, ISBN 952-92-0973-8
Viitteet- â 1,0 1,1 1,2 Partanen, Juha 2006, s. 151â152
- â Leevi ja Leavings - antirockia Suomesta YLE. Viitattu 30. huhtikuuta 2007.
- â Partanen, Juha, 2002, s. 117.
- â Asko Murtomäki: Finland 12 points! Suomen Euroviisut. (Sivu 114) Teos 2007
Kirjallisuutta
- Luoto, Santtu, Raparperitaivas. Johnny Kniga Kustannus, 2004, ISBN 951-0-29667-8
Mun cd-levy kokoelma16.6.2007 klo 11:43
Mun cd-levy kokoelmaâ¥
1.Amorphis-Eclipse
2.The 69 Eyes-Angels
3.The Best Of Black Sabbath
4.Children Of Bodom-Are You Dead Yet?
5.Children Of Bodom-Hate Crew Deathroll
6.Children Of Bodom-Follow The Reaper
7.Cradle Of Filth-Nymphetamine
8.Cradle Of Filth-Thornography
9.Creedence Clearwater Revival-Platinum
10.Disturbed-Ten Thousand Fists
11.Europe-1982-2000
12.Iced Earth-The Blessed And The Damned
13.Iron Maiden-A Matter Of And Death
14.Iron Maiden-The Number Of The Beast
15.Kotipelto-Serenity
16.Kotiteollisuus-Iankaikkinen
17.Leevi And The Leavings-Keskiviikko...40 Ensimmäistä Hittiä
18.Manowar-Kings Of Metal
19.Metallica-Some Kind Of Monster
20.Metallica-Bay Area Trashers
21.Metallica-Metallica
22.Nightwish-Highest Hopes-The Best Of Nightwish
23.Nocturnal Rites-Grand Illusion
24.The Essential Ozzy Osbourne
25.Sentenced-The Funeral Album
26.To/Die/For-Epilogue
27.Uriah Heep-The Collection
28.Hard'N'Heavy2
29.Scar Symmetry-limited edition including sticker & 2 bonus tracks
30.Slayer-Reign In Blood
31.Sonata Arctica-Collection
32.Soundi2007
33.rock2005.fi
34.Rails On Fire
35.Poltettu cd-levy missä on lempi musiikkia
36.Within Temptation-The Silent Force
37.Within Temptation-The Heart Of EverythingMun dvd-elokuva kokoelma31.5.2007 klo 08:44
Mun dvd-elokuva kokoelmaâ¥
1.Alien-Collection
2.Batman Begins
3.Babel
4.Big Lebowski
5.16-Blocks
6.Casino Royale 007
7.Crank
8.Cubic
9.Da Vinci-Koodi
10.Dé já vu
11.The Departed
12.Dracula
13.Dungeons & Dragons
14.Fearless
15.24 hours without limits...24 hours of le Mans
16.Hurjapäät:Tokio Drift
17.Ihmisen & pojat
18.Inside Man
19.Jade Soturi-Special Edition 2 dvd
20.Lady Vengeance
21.Maailmojen Sota
22.Meltdown
23.Miami Vice
24.Tom Cruise-M:i:3
25.Mr. & Mrs. Smith
26.Nacho Libre
27.Night At The Musem
28.Paholainen Pukeutuu Pradaan
29.Palkkasoturi
30.Pirates Of The Caribbean-Kuolleen Miehen Kirstu
31.Poseidon
32.Resident Evil
33.Riisuttu mies
34.Rocky Balboa
35.The Sentinel-Salaliitto
36.Silmänkääntäjä
37.Snakes On A Plane
38.Superman Returns
39.Star Wars-Sithin Kosto
40.Terminator2
41.Tigerland & Windtalkers
42.Troija
43.X-Men3-Viimeinen Kohtaaminen
44.Bruce Willis-Collection
45.10 Massive Movies
46.The Fast And The Furious Triple Disc Collectors BoxsetThrash metal & Hard rock & Heavy metal12.5.2007 klo 16:57
Metallica on yhdysvaltalainen metallimusiikkia soittava yhtye, jonka tyyli on vaihdellut thrash metalista lähes valtavirran rockiin asti.
Yhtyeen perustivat James Hetfield (kitara ja laulu) ja Lars Ulrich (rummut) 28. lokakuuta vuonna 1981.
Metallica oli vuoden 2003 tietojen mukaan myynyt maailmanlaajuisesti yli 85 miljoonaa albumia. Metallica on AC/DC:n ja Led Zeppelinin ohella yksi menestyneimmistä raskaan musiikin yhtyeistä Yhdysvalloissa.
Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "For Whom the Bell Tolls", "One", "Master of Puppets", "Battery, "Fuel", "Enter Sandman" ja "Nothing Else Matters".

Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!