Blogi aloitettu: 12.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Disturbed8.7.2007 klo 11:59

    Disturbed on yhdysvaltalainen (Chicago, Illinois) hard rock-/metal-yhtye. Se perustettiin vuonna 1996 Chicagossa. Yhtyeen nimen keksi laulaja David Draiman.

    Yhtyeen ensimmäinen albumi, The Sickness ilmestyi vuonna 2000. Yhtye on tähän mennessä julkaissut kolme albumia, joista tuorein on Ten Thousand Fists (2005). Yhtye aloitti Music As A Weapon -kiertueen vuonna 2001. Kiertue oli Disturbedin itse järjestämä ja se koostui lähinnä hard rock- ja nu metal-esiintyjistä. Disturbed on kiertueella vakinaisena pääesiintyjänä. Kiertue alkaa kolmannen kerran tänä talvena. Disturbed on osallistunut vuosina 2001 ja 2003 Ozzfest-kiertueelle.

    Disturbed on myös coveroinut WWE-painija Stone Cold Steve Austinin tunnusmusiikin. Kappaleen nimi on Glass Shatters. Yhtyeen albumit Believe ja Ten Thousand Fists sijoittuivat molemmat ensimmäisellä listaviikollaan Yhdysvalloissa ykkösiksi.

    Yhtye tunnetaan mm. kappaleista "Liberate", "Stricken", "Down With The Sickness", "Stupify" ja "Prayer".
    Kiistanalaisuus lajityypistä
    Disturbed tuli kuuluisuuteen aikomuksenaan "Palautaa majesteettisuus metalliin", mutta kaikki eivät olleet yhtyeen kanssa samaa mieltä. Syntyi kiistaa siitä, mitä genreä (lajityyppiä) heidän musiikkinsa edustaa. Media mainosti yhtyettä heavy metallina. Tämä kuohahdutti metalliyhteisöä, josta osa ei kelpuuttanut Disturbedin suoraa ja yksinkertaista tyyliä aidon metallin joukkoon. Sen sijaan se leimasi bändin Nu metalliksi, joka on markkinallisuutensa vuoksi yleisesti vähemmän arvostettua puritistisimmissa metallipiireissä. Disturbedin solisti David Draiman puolusti ensin kantaansa hevimetallista, mutta väsyi lopulta kritiikkiin ja nykyään bändi luokittelee itsensä hard rockiksi. Draiman kuitenkin ylistää tähän päivään asti metallin ylväyttä musiikkina.
    Jäsenet
    • David Draiman - laulu
    • John Moyer - basso
    • Dan Donegan - kitara
    • Mike Wengren - rummut

    Entiset jäsenet

    • Steve "Fuzz" Kmak - basso
    • Matt Konopinski - basso

    Diskografia

    Albumit

    • The Sickness (2000)
    • Believe (2002)
    • Ten Thousand Fists (2005)
    Live yms. albumit
    • Music As A Weapon II (2004)
      • sis. mm. "Fade To Black" -kappaleen.


    Singlet

    • Stupify (2000)
    • Voices (2001)
    • Down With The Sickness (2001)
    • The Game (2002)
    • Prayer (2002)
    • Remeber (2002)
    • Liberate (2003)
    • Guarded (2005)
    • Stricken (2005)
    • Just Stop (2005)

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita