Blogi - jace_clary - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Suomen järkevimmät tietovisat ja nettipelit.


Blogin nimi: Kirja-arvostelut

Blogi aloitettu: 15.8.2011
Blogimerkintöjä: 149 kpl
Avainsanat: Kirja-arvostelu kpl
  • Pelko tulee hiipimällä26.7.2019 klo 09:17  Kommentoi (0)

    Luin eilen illalla Pelko tulee hiipimällä nimisen kirjan. Sen on kirjoittanut Leigh Nichols, toiselta nimeltään Dean Koontz. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Susan Thorton herää onnettomuuden jälkeen sairaalasta. Hän potee täydellistä muistinmenetystä, ja luottaa vain tohtori Jeffey McGeehen. Pian luottamus kuitenkin muuttuu painajaiseksi. Onko hyväntahtoisen oloisella tohtorilla jokin salattu yhteys neljään nuoreen mieheen, jotka tuntuvat vaanivan Susania kaikkialla... vai onko kaikki vain mielikuvitusta, muistinmenetyksen aiheuttamaa harhaa?

    Pelko tulee hiipimällä on todella hyvä ja tiivistunnelmainen kirja. Kauhukohdat ovat onnistuneesti kirjoitettuja, varsinkin ne missä Susan kuulee nimeään kutsuttavan. Myös itse Susan on ihan ok hahmo, mutta kyllä hän jää aika pelkistetyksi. Samoin on muidenkin hahmojen kanssa. 

    Mutta suurin miinus kirjassa on sen loppuratkaisu. Olin pettynyt saadessani tietää koko jutun idean, ja kirja menetti pisteitä minun silmissäni. Olihan se ihan nerokkaasti ajateltu ja sovitettu, mutta mielestäni se oli aika typerä. Myös ihan kirjan loppu oli todella omituinen. Tuntui ihan siltä että kirja piti saada äkkiä valmiiksi, joten lopetus hoidettiin nopeasti pois alta. Ihmettelen muutenkin, etteikö kirjailija olisi voinut tehdä kunnollista lopetusta, kun kirjaa ei ole edes pituudella pilattu. Ei varmaankaan olisi haitannut, jos kirja olisi saanut muutaman ylimääräisen sivun.

    Olen kuitenkin tyytyväinen kirjaan. Se on todella nerokkaasti kirjoitettu, ja jos kirjan loppuratkaisuakin katselee puolueettomasti, niin sekin on hyvin keksitty. Itse en vain lämmennyt lopulle, joten todella loistava kirja muuttui sen takia pelkästään todella hyväksi. 

     


  • Varjeltu rakastaja12.7.2019 klo 13:13  Kommentoi (0)

    Luin äsken J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta sarjan kuudennen osan Varjeltu rakastaja. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Mustan tikarin veljeskunnan lojaali jäsen Phury on uhrautunut pitämään yllä veljeskunnan verilinjaa rotunsa suojelemiseksi. Phuryn velvollisuus on siittää poikia ja tyttäriä pitämään vampyyrirodun perinteet elossa ja jotta tulevaisuudessakin sotureita olisi riittävästi taistelemaan niitä vastaan, jotka haluavat tuhota vampyyrirodun.

    Ensimmäinen partneri, Valittu Cormia haluaa voittaa itselleen Phuryn kehon lisäksi myös tämän sydämen. Cormiaa vetää puoleensa tämän rujon uroksen kontolleen ottama jalo velvollisuus. Phury ei kuitenkaan ole koskaan sallinut itsensä antautua nautinnolle tai ilonpidolle, ja kun sota Harvennuskuntaa vastaan käy kiivaaksi ja murhenäytelmä uhkaa Veljeskuntaa, Phury joutuu valitsemaan rakkauden tai velvollisuuden...

    Mustan tikarin veljeskunta otti nyt takapakkia aika rajusti. Kirjan kerronta, juoni ja suurin osa henkilöistä ovat edelleen suuren luokan mahtavuutta. Mutta... Suoraan sanoen, en voi ymmärtää, miten kirja voi olla Phuryn ja Cormian, kun heidän näkökulmansa olivat todella vähäiset. Ja nekin näkökulmat olivat koko kirjan tylsintä antia. John, Qhuinn ja Blay olivat todella mahtavia, mutta kun tämä kirja piti kertoa Phurysta, niin tuntuu vähän oudolta, että edellä mainitut, plus Lash saivat enemmän näytösaikaa, kuin hän. Mutta vaikka pidänkin tosi paljon Johninsta, Qhuinnista ja Blaystä, niin en ymmärrä, miksi he saavat niin paljon "näytösaikaa", kun kaikille on kuitenkin tulossa oma kirja, missä he ovat päähenkilöitä. Tuntuu vähän siltä, että kolmikko olisi jotenkin kirjailijan suosikki, ja muut hahmot (myös ne joiden olisi pitänyt olla päähenkilöitä) ovat vain jotain sivullisia, joita ei tarvitse "näyttää" niin paljon. 

    Kirjassa oli vielä yksi iso miinus. Ja se oli Lash. Pidin kyllä tosi paljon hänen kohtalostaan, ja siitä yllättävästä käänteestä mikä liittyi häneen, mutta en ymmärrä miksi hänen näkökulmaansa piti tunkea kirjaan. Mielestäni olisi riittänyt se, että kerrotaan herra D:n näkökulman kautta, mikä Lashin tilanne oli, ja se siitä. Tällaisena oli vähän hypittävä Lashin osiot nopeasti yli, koska en vain jaksa sitä rasittavaa pulunn****jaa.

    Varjeltu rakastaja oli aika paljonkin huonompi, mitä muut osat, mutta toivon, että seuraava osa ja Rehvenge tuovat Mustan tikarin veljeskunnan takaisin sen ansaitsemalle paikalle.


  • Sitomaton rakastaja30.6.2019 klo 20:38  Kommentoi (0)

    Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.

    Vishous joutuu itsensä loukattuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishousin tekemät valinnat uhkaavat johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa...

    Mustan tikarin veljeskunta sarjan Sitomaton rakastaja on taas taattua Mustan tikarin veljeskuntaa. Olen alusta lähtien pitänyt Vishousista, ja oli upeaa lukea hänen näkökulmastaan. Ja Jane oli todella ihana. Räväkkä ja juuri täydellinen Vishousille. Tässä kirjassa oli taas enemmän Phuryn näkökulmasta, ja toivon, että häneenkin pääsisi hieman paremmin käsiksi seuraavassa osassa. Cormia ainakin vaikutti ihanalta hahmolta.

    Mustan tikarin veljeskunta on todella mahtava sarja, ja olen täysin lumoutunut sarjan maailmaan. Vampyyrit ovat todellakin petoja, ja pidän siitä, kuinka he kutsuvat itseään uroksiksi ja naaraiksi. Se lisää enemmän eläimellisyyttä ja vähentää inhimillisyyttä.

    Hyvää kesän jatkoa kaikille!


  • Paljastettu rakastaja30.6.2019 klo 20:35  Kommentoi (0)

    Butch O'Neal on synnynnäinen taistelija. Piinkova entinen murhapoliisi on ainoa ihminen, joka on koskaan päässyt Mustan tikarin veljeskunnan sisäpiiriin. Butch haluaa taistella vampyyrien rinnalla heitä vainoavaa Harvennuskuntaa vastaan, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Butch on rakastunut aateliseen vampyyrinaiseen, Marissaan, jota ei kuitenkaan usko voivansa saada omakseen. Rakkautta tai ei, ainakin hän voi taistella veljeskunnan rinnalla.

    Tapahtumat saavat kuitenkin kohtalokkaan käänteen ? laittaessaan oman henkensä likoon pelastaakseen siviilivampyyrin lessereiden kynsistä Butch joutuu itse Harvennuskunnan pimeimmän voiman pauloihin. Veljeskunta pyytää Marissaa apuun Butchin pelastamiseksi, mutta on mahdollista ettei edes Marissan rakkaus voi tätä enää pelastaa.

    Mustan tikarin veljeskunta sarjan neljäs osa Paljastettu rakastaja on tähän mennessä heikoin osa Mustan tikarin veljeskunta sarjasta. Pidän tosi paljon Butchista ja Marissasta, ja heidän välisensä kemia on todella upeaa. Mutta kirja on paikoitellen tylsä ja mielestäni parin ollaan yhdessä, ei olla yhdessä-kohdat olivat jo puuduttavia. 

    Ja ihan näin sivumennen sanoen: kirjan lopussa, missä Butch liittyi Mustan tikarin veljeskuntaan, oli todella hieno Vishousin ja Butchin välinen kohtaus. Se tuotti jotenkin väristyksiä allekirjoittaneessa, vaikka tiedänkin, ettei miehistä tule ikinä paria. 


  • Herätetty rakastaja30.6.2019 klo 20:34  Kommentoi (0)

    Entinen veriorja, vampyyrisoturi Zsadist kantaa yhä kärsimyksen ja nöyryytyksen täyttämän menneisyytensä arpia. Karkaisemattomasta raivostaan ja julmista teoistaan tunnettua villiä taistelijaa pelkäävät yhtä lailla niin ihmiset kuin vampyyrit. Viha on Zsadistin ainoa kumppani ja kauheuksien tekeminen tämän ainoa rakkaus ? kunnes soturi pelastaa Harvennuskunnan kynsistä kauniin vampyyrinaaraan.

    Bellaa alkaa heti kiehtoa Zsadistissa kihisevä voima. Zsadistin tarve kostaa Bellan vangitsijoille ajaa kuitenkin uroksen hulluuden rajoille. Bellan on autettava rakastajaansa parantamaan menneisyyden haavat ja löytämään tulevaisuus naaraansa rinnalla?

    J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta sarja jatkuu aina vain parempana. Zsadistin ja Bellan rakkaustarina oli todella upea ja intensiivinen. Zsadistin menneisyys on traaginen ja kauhea, mutta se vain parantaa häntä hahmona. Tässä kirjassa myös Phurysta tulee jo vähän mielenkiintoisempi hahmo. Aikaisemmissa osissa hän oli erittäin mitäänsanomaton ja näkymätön hahmo, mutta tässä hänkin sai enemmän näkyvyyttä. 

    Herätetty rakastaja on yhtä hyvä kuin Ikuinen rakastaja, ja näin ollen jakaa ensimmäisen sijan tämän kanssa.


  • Ikuinen rakastaja30.6.2019 klo 20:33  Kommentoi (0)

    Rhage, jonka sisällä raivoaa hurja peto, on Mustan tikarin veljeskunnan jäsenistä vaarallisin. Hän on paras taistelija ja aina kärkäs toimimaan hetken mielijohteesta, sillä hänen sisällään palaa Kirjurineitsyen langettama ankara kirous.
    Mary Luce on kokenut elämässään kovia. Hän joutuu tahtomattaan vampyyrien maailmaan ja tarvitsee Rhagen suojelua. Marylla on oma hengenvaarallinen kirouksensa, eikä hän etsi rakkautta. Hän on menettänyt uskonsa ihmeisiin jo vuosia sitten. Pian Rhage kuitenkin tietää, että hänen on saatava Mary omakseen. Vihollisten uhatessa Mary taistelee vimmaisesti voittaakseen ikuisen elämän yhdessä rakastettunsa kanssa.

    Ikuinen rakastaja jatkaa Mustan tikarin veljeskunta sarjaa mallikkaasti. Rhage on juuri niin ihana hahmo, mitä ensimmäisessä osassa kaavailinkin ja Mary on virkistävä muistutus siitä, etteivät kaikki naiset pidä itseään kauniina, vaikka joku mies sanoisikin niin. Hän oli ihanan epävarma, ja pystyin hyvin samaistumaan häneen. Bella ja Zsadist olivat myös ihania, ja pidin siitä, että heistäkin oli juttua kirjassa. Ja Bellan kaappaus oli tosi hyvä juonenkäänne ja aasinsilta seuraavaan kirjaan. 

    Ikuinen rakastaja oli mielestäni vähän parempi, kuin Pimeyden rakastaja, ja itselläni on suuret odotukset seuraaviin kirjoihin.


  • Pimeyden rakastaja30.6.2019 klo 20:32  Kommentoi (0)

    Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Tämä on salaisen veljeskunnan aluetta ? kuuden vampyyrisoturin, jotka ovat lajinsa viimeiset puolustajat. Kukaan heistä ei nauti vihollistensa tuhoamisesta yhtä paljon kuin Wrath, Mustan Tikarin Veljeskunnan johtaja.

    Maapallon viimeinen puhdasverinen vampyyri, Wrath, hautoo kostoa tappajille, jotka murhasivat hänen vanhempansa kauan sitten. Wrath saa kuitenkin muuta ajateltavaa, kun hänen luottosoturinsa saa surmansa. Tältä jää puoliverinen tytär, Beth, jolla ei ole aavistustakaan synkästä verenperinnöstään eikä siitä, mitä kohtalo on hänen varalleen tarjoamassa. Wrathin on johdatettava tyttö kanssaan epäkuolleiden maailmaan?

    Bethiä kalvaa kummallinen, ennenkokematon levottomuus. Hänen on mahdotonta vastustaa vaarallisen houkuttelevaa miestä, joka ilmestyy yöllä hänen luokseen outo palo silmissään. Miehen tarinat veljeskunnasta ja verestä pelottavat Bethiä, mutta hänen kosketuksensa sytyttää nälän, joka on tuhota heidät molemmat.

    J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta sarjan ensimmäinen osa Pimeyden rakastaja on todella loistava kirja. Henkilöt ovat hyviä, kaikki omanlaisiaan persoonia. Totta kai tuntui hölmöltä, että Beth ja Wrath päätyivät sänkyyn heti ensitapaamiselta, mutta ei se lopulta paljoa haitannut. Veljeskuntalaisista Rhage, Zsadist ja Visous olivat ehdottomasti mielenkiintoisimpia, ja Tohr oli jostain syystä mielestäni sympaattinen.

    Kirjan luettuaan suorastaan janoaa päästä heti toisen osan kimppuun. 


  • Rooman portit30.6.2019 klo 20:30  Kommentoi (0)

    Gaiuksen ja hänen ystävänsä Marcuksen huoleton lapsuus maatilalla päättyy, kun Roomasta saapuu entinen gladiaattori Renius koulimaan heistä pelottomia sotilaita.

    Spartalainen kuri ja raa'at harjoitukset tulevat äkkiä tarpeeseen, kun Roomassa syttyy orjakapina, joka koituu Gaiuksen isän kohtaloksi. Gaius saa suvun päämiehen oikeudet ja velvollisuudet harteilleen hyvin varhain. Gaiuksen mahtava Marius-eno ottaa hänet siipiensä suojaan, ja nuorukainen pääsee aitiopaikalta seuraamaan Rooman imperiumin loistoa, rappiota ja verisiä valtajuonitteluja.

    Conn Igguldenin Keisari sarjan ensimmäinen osa Rooman portit on hyvin vaikuttava teos diktaattori Caesarista. Kirjan hahmot ovat onnistuneita, tunnelma on koko ajan todella upea ja taistelut ovat hyvin kirjoitettuja. Julius ja Marcus olivat todella hyvin luotuja, ja Renius oli todella hyvä tyyppi. 

    Kirja päättyy myös todella koukuttavasti. Se suorastaan pakottaa lukemaan seuraavat osat, enkä todellakaan aio missata niitä.

     


  • Varjojen valtias2.2.2019 klo 13:00  Kommentoi (0)

    On kulunut todella pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Cassandra Claren Varjojen valtias kesti minulla odotettua kauemmin. Syynä ei suinkaan ollut kirjan huonous, tai tylsyys, vaan niin yksinkertainen asia, että 24 tuntia vuorokaudessa ei riittänyt enää lukemiseen. Meni kaksikin viikkoa niin, etten ehtinyt tai pystynyt lukemaan. Ja se suututti minua suunnattomasti, koska Varjojen valtias on yksi parhaimman sarjan loistava jatko-osa. 

    Kirja on taattua Clarea, jota olen kehunut jo Varjojen kaupungit sarjasta lähtien. Rakastan kirjojen karua kuvausta, henkilöitä ja ennen kaikkea huumoria. Huumori ja väkivalta ovat loistava yhdistelmä.

    Hahmot pysyvät edelleen loistavina, vaikkakin välillä tuntui, ettei Julian olisi aina ansainnut Emman rakkautta. Mutta vain välillä. Suurimman osan kirjasta pidin Julianista ja mielestäni hän ja Emma ovat hyvä pari. Mutta mielestäni hahmoista Emma ja Julian eivät suinkaan ole mielenkiintoisimpia. Livvy, Ty ja Kit ovat ihania hahmoja, jotka saisivat puolestani olla vielä suuremmassa roolissa. Myös Christina on todella ihana. 

    Kirjan loppu on sanoinkuvaamattoman karu. Se on samalla kertaa surullinen, kauhea ja traaginen. Ja vaikka Annabel onkin syyllinen noihin kaikkiin, niin silti minun on vaikea pitää häntä oikeana pahiksena. Varjojen valtias kirjassa Annabel on mielestäni enemminkin uhri, kuin paha. Totta kai hän kohdisti rajun hyökkäyksensä vääriin ihmisiin. Olisin ollut onnellinen, jos hän olisi tappanut ne, jotka olivat oikeita pahiksia luita ja ytimiä myöten. Tässä vaiheessa pelkään pahoin, että ne oikeat pahikset saavat tästä vain vettä myllyynsä seuraavassa osassa, jonka ilmestymisessä kestää taas aivan liian kauan.

    Varjojen valtias jätti minuun syvät arvet, joita ei voi parantaa muu kuin seuraavan osan lukeminen. Toivon, että se tulisi edes jollainlailla inhimillisen ajan kuluttua.


  • Legioona16.11.2018 klo 13:16  Kommentoi (0)

    Sain tänään luettua Talon-saagan neljännen osan Legioona. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Lohikäärmetyttö Ember katsoi sylissään makaavaa nuorukaista, josta valuva veri värjäsi maata punaiseksi. Hän tuijotti rakastamiaan kasvoja kyyneltensä läpi ja arveli, ettei mikään voisi olla tätä pahempaa.

    Mutta hän oli väärässä. Talon, lohikäärmeiden katala järjestö, oli valmistautumassa viimeiseen kuolettavaan iskuun arkkivihollistaan, Pyhän Yrjänän Veljeskuntaa, vastaan. Sen lonkerot ulottuivat pidemmälle kuin kukaan oli uskonut, ja kun Emberille vihdoin selvisi, mitä Talon oli maailmanherruutensa eteen valmis tekemään, hän tiesi, että kaikki, mitä hän oli ikinä rakastanut tai mihin uskonut, oli vaarassa tuhoutua.

    Hän ei antaisi niin tapahtua. Ei niin kauaa, kun tuli hänessä paloi.

    Legioona jatkaa upeaa sarjaa täydellisesti. Juoni, toteutus ja henkilöt ovat edelleen juuri sitä mitä täydellisessä kirjassa pitääkin olla. Ja kaiken lisäksi nautin suunnattomasti kirjan lopputaistelukohtauksesta. Se oli loistava, eeppinen ja hyppi useiden henkilöiden näkökulmasta niin kuin kuuluukin.

    Tässä kirjassa Ember valitsi selvästi Garretin Rileyn sijasta. Niin kuin sanoin jo aikaisempien osien arvosteluissa, minun puolestani kumpi tahansa sopisi Emberille, ja olen edelleen sitä mieltä. Totta kai Riley säälittää minua suuresti, mutta toivoisin, ettei Kagawa sorru samaan typerään käänteeseen, jossa päähenkilön ylijäämä kosia naitetaan väkisin jollekin toiselle tytölle. Niin monissa kirjasarjoissa on valitettavasti tehty juuri näin. Koko kirjasarjan tämä "ylijäämä kosia" on ollut totaalisen rakastunut päähenkilöön, mutta kun päähenkilö valitsee sen "unelmiensa pojan", hän huomaakin yhtäkkiä olevansa ihastunut toiseen tyttöön, jonka kanssa hän päätyy yhteen. Se on todella ärsyttävää, ja mielestäni ihmisten aliarvioimista. Ei kaikkien tarvitse päätyä yhteen jonkun kanssa. Jonkun hahmon voi jättää ihan sinkuksikin.

    No, niin. Taas sai tunteet vallan. Palataanpas taas asiaan. Talon-saaga on loistava sarja, ja toivon todella, että viimeinen osa suomennetaan. En anna ikinä Harper Collins Nordicille anteeksi, jos he tekevät saman kuin Into kustannusyhtiö teki Sergei Lukjanenkon Partio sarjalle, ja jättävät viimeisen osan suomentamatta. 


Älypää tiedottaa

  • Kokeile uutta Klondike-pasianssia!

    3.7.2019

    Olemme päivittäneet suositun Klondike-pasianssimme uuteen versioon. Päivitetty versio toimii myös tablet- ja mobiililaitteilla.

  • Testaa millainen matkailija olet!

    3.7.2019

    Matkustatko mielummin yksin, kumppanisi tai koko perheesi kanssa? Testaa millainen matkailija olet Älypään ja Ikaalisten matkatoimiston Millainen matkailija olet? -testillä. Testin jälkeen voit tutustua juuri sinulle sopiviin matkoihin.

  • Uusi Vuosikymmenet-visa julkaistu!

    20.6.2019

    Älypäässä on avattu kesän kunniaksi aivan uusi Vuosikymmenet-visa! Visassa käydään läpi Suomen ja maailman tapahtumia ja elämää aina 1900-luvun alusta lähtien päätyen lopulta nykyhetkeen. Visaa julkaistaan muutama vuosikymmen kerrallaan, nyt pelattavissa on 1900-, 1910- ja 1920-luvut.

Lue lisää tiedotteita