Blogi - jace_clary - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Suomen järkevimmät tietovisat ja nettipelit.


Blogin nimi: Kirja-arvostelut

Blogi aloitettu: 15.8.2011
Blogimerkintöjä: 191 kpl
Avainsanat: Kirja-arvostelu kpl
  • Palava maa11.6.2020 klo 13:01  Kommentoi (0)

    Luin äsken Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan viidennen osan Palava maa kirjan. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Eletään vuotta 892. Viikingit hyökkäävät Wessexiin, ja alkaa armoton sota. Kuningas Alfredin joukkoja johtaa jälleen kerran Bebbanburgin Uhtred, kuninkaan uskottu soturi, joka tanskalaisista juuristaan huolimatta on vannonut palvelevansa Alfredia. Sodan loppupuolella Alfredin terveys heikkenee, ja kuningas vaatii Uhtredia vannomaan uskollisuutta myös pojalleen Edvardille. Uhtred kieltäytyy ja suututtaa kuninkaan. Luin äsken Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan viidennen osan Palava maa kirjan. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Sodan loputtua Uhtred ei suostu enää palvelemaan Alfredia vaan lähtee pohjoiseen vanhan ystävänsä Ragnarin luo. Hänen aikomuksenaan on palata vihdoin kotiinsa Bebbanburgiin. Uhtred saa kuitenkin huomata, että kerran vannotut valat eivät unohdu koskaan. 

    Bernard Cornwell jatkaa taidokasta työtään myös Uhtred-sarjan viidennessä osassa. Palava maa on yhtä hyvä mitä sarjan muutkin osat, mutta itseäni suututtaa suunnattomasti se, että Gisela kuoli. Niin kuin Pohjoisen valtiaat kirjan arvostelussa sanoin, nainen oli upea hahmo ja ihastuin häneen täysin. Ja nyt Cornwell meni tappamaan hänet!

    No, kuitenkin. Kirjassa on upeita taistelukohtauksia, upeaa miekankäyttöä ja verisiä surmia. Mitä muuta sitä voisi kirjalta toivoa? No, joku varmaan vastaisi, että romantiikkaa, mutta itse olen edelleen sitä mieltä, että romantiikka ei sovi tähän sarjaan, ja olen iloinen siitä, ettei Cornwell ole lisännyt sitä tähänkään osaa paljoa. Tosin Skaden ja Uhtredin välinen lyhyt suhde oli täysin typerä, ja mielestäni sen olisi voinut jättää kokonaan väliin. Uhtredin ja Aethelflaedin (anteeksi, nimi menee väärin, koska omassa koneessani ei ole mahdollista käyttää ae yhdistelmäkirjainta) oli ihan mukava, sillä mielestäni heillä on aina ollut mukava kemia. Mutta ainoa, joka sopi kunnolla Uhtredille oli Gisela, ja hänetkin piti tappaa. (Anteeksi Cornwell, en vain voi antaa sitä anteeksi.)

    Palava maa on upea teos, mikä ei todellakaan jätä kylmäksi ja olen iloinen, että voin jatkaa suoraan sarjan kuudenteen osaan.


  • Miekkojen laulu3.6.2020 klo 13:11  Kommentoi (0)

    Luin tänään Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan neljännen osan Miekkojen laulu. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Englanti vuonna 885. Maassa vallitsee rauha. Tanskalaiset hallitsevat maan pohjoisosaa ja englantilaiset etelässä sijaitsevaa Wessexiä. Väkevä soturi Uhtred on vihdoinkin asettunut aloilleen vaimonsa ja lastensa kanssa.

    Hauras rauha on kuitenkin vaarassa rikkoutua, kun viikingit purjehtivat Lontooseen aikomuksenaan vallata koko Wessex. Uhtred saa kuningas Alfredilta käskyn ajaa viikingit tiehensä, ja jälleen kerran hän joutuu kohtaamaan häntä ikuisesti piinaavan ristiriidan: kumpi painaa vaa'assa enemmän, Alfredille annettu lupaus vai tunne siitä, että hän kuuluisi viikinkien puolelle?

    Miekkojen laulu jatkaa loistavaa sarjaa upeasti. Kirja on taattua Cornwellia upeine taistelukohtauksineen sekä nopeasti kuluvine juonineen.  Kirjan lukee nopeasti ja ärsyttää kun sen on saanut luettua, niin kuin jokaisen loistavan kirjan kohdalla.

    Henkilöt ovat pysyneet aikalailla samanlaisina kuin muissakin osissa, joten en voi sanoa niistä mitään, mitä en olisi jo edellisten osien arvosteluissa sanonut.

    Tällä hetkellä Miekkojen laulu on viimeinen Uhtred-sarjan kirja mikä minulla on, joten joudun nyt odottamaan viidettä osaa tovin, ja keskittymään muihin kirjoihin. Saa nähdä miten siinä onnistutaan, kun olen kuitenkin edelleen niin Uhtred-sarjan lumoissa :)


  • Pohjoisen valtiaat31.5.2020 klo 14:07  Kommentoi (0)

    Sain äsken luettua Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan kolmannen osan Pohjoisen valtiaat. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Uhtred on jo aikamies. Hän on taistellut kuningas Alfredin rinnalla ja auttanut tämän voittoon, minkä jälkeen hän suuntaa pohjoiseen synnyinseuduilleen. Matkalla Uhtred saa huomata, että kohtalolla on hänen varalleen yllättäviä suunnitelmia. Tapahtumat huipentuvat taisteluun, joka on kenties dramaattisinta ja huimapäisintä mitä kirjasarjassa on kuvattu.

    Pohjoisen valtiaat on yhtä loistava, mitä sarjan kaksi edellistäkin osaa. Tämän osan lukemisessa tosin kesti kauemmin, ei siksi, että se olisi huonompi, vaan siksi, ettei minulla ollut kaikkina päivinä aikaa lukea paljon ollenkaan. Ja se ärsytti minua suunnattomasti, sillä kirja on täyttä mahtavuutta alusta loppuun asti.

    Pidän tosi paljon sarjan taistelukohtauksista. Cornwell osaa kirjoittaa upeasti taisteluista ja kilpimuureista. Kirjoitustyyli on kylmän asiallinen, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että jossain kohdassa vedettäisiin yli. 

    Pidän myös hahmoista. Uhtred on loistava päähenkilö. Hän on kylmäverinen tappaja ja soturi, mutta samalla hyvin inhimillinen. Pidän myös - aika yllättävästi - Steapasta. Mutta kaikkein eniten ihastuin tässä kirjassa esiteltyyn Giselaan. Nainen on upea lisäys kirjasarjan hahmokaartiin, ja vaikka kirjasarjassa ei järin romantiikalla mässäilläkään, niin Uhtredin ja Giselan välillä oli mukavaa kemiaa. Mutta onneksi romanssi ei vie huomiota kirjan muilta tapahtumilta. 

    Uhtred-sarja on upeaa luettavaa ja onneksi pääsen jatkamaan suoraan sarjan neljännestä osasta.


  • Kalpea ratsastaja26.5.2020 klo 11:10  Kommentoi (0)

    Luin eilen Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan toisen osan Kalpea ratsastaja. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Englanti, 800-luvun loppu. Lähes koko maa on valloitettu. Bebbanburgin Uhtred, tanskalaisten viikinkien kasvattama englantilainen, on nyt 20-vuotias ja jo kokenut soturi. Hänellä on vaimo, asema ja uskollisia tovereita Wessexissä, mutta hän kaipaa silti ihailemiensa tanskalaisten pariin.

    Tanskalaiset rikkovat kuningas Alfredin kanssa tehdyn rauhansopimuksen ja ajavat kuninkaan pakolaiseksi omassa maassaan. Ristiriidat repivät Uhtredia, joka halveksii maanmiehiään. Hänen on kuitenkin valittava puolensa, sillä tulossa on suuri taistelu, jossa Englannin kohtalo ratkaistaan.

    Kalpea ratsastaja jatkaa upeaa sarjaa mallikkaasti. Juoni on hyvä, samoin henkilöt. Taistelukohtaukset ovat koko kirjan suola. 

    Uhtred-sarja on upea lisäys kirjahyllyyni ja ainakin tähän asti sarja on pysynyt mukaansatempaavana. Kirjat lukee nopeasti ja suoraan sanoen ärsyttää, kun joutuu välillä lopettamaan lukemisen. Onneksi kolmas osa oli jo valmiina, joten sen pystyi aloittamaan heti toisen osan luettua.


  • Viimeinen kuningaskunta22.5.2020 klo 11:48  Kommentoi (0)

    Luin eilen illalla loppuun Bernard Cornwellin Uhtred-sarjan ensimmäisen osan Viimeinen kuningaskunta. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä. 

    Englanti 800-luvulla, Alfred Suuren aikana. Kun englantilaispoika Uhtred jää orvoksi, tanskalaiset ottavat hänet hoiviinsa ja opettavat viikinkien tavoille. Mutta Uhtredin kohtalo kietoutuu yhteen myös kuningas Alfredin kanssa. Tämän hallitsema Wessex on ainoa jäljellä oleva englantilainen kuningaskunta, joka on kestänyt tanskalaisten hyökkäykset.

    Uhtredin kasvuvuosia leimaavat kristinuskon ja pakanuuden kilpailu sekä englantilaisten ja tanskalaisten välinen valtataistelu. Nuorta miestä kalvaa epätietoisuus siitä, kenen puolelle hän kuuluu ja ketä vastaan hänen tulee kohottaa miekkansa. On tulossa aika, jolloin jokaisen on valittava puolensa.

    Viimeinen kuningaskunta on mahtava kirja, jonka lukemista olin vältellyt melkein vuoden. Ostin sen ja sarjan kolme seuraavaa osaa jo vuosi sitten, mutta en jostain syystä saanut avattua ensimmäistä osaa koko tänä aikana. Ja kun vihdoin tein sen, olin vihainen itselleni, että olin kuvitellut monien kirjojen olevan parempia kuin tämä. Sillä Viimeinen kuningaskunta on erinomainen niin juoneltaan, taistelukohtauksiltaan kuin henkilöiltäänkin. Pidin siitä, ettei kirjassa ollut romantiikkaa, ei ainakaan sellaista millaiseksi se yleensä luokitellaan. Pidän erittäin paljon monien kirjojen romantiikasta, mutta voin kyllä myöntää, milloin johonkin kirjaan se ei sovi. Ja Uhtred-sarjan kirjat ovat juuri sellaisia.

    Uhtred on loistava päähenkilö. Hän on inhimillinen, joskus raivokas, mutta kuitenkin selkeästi oikea ihminen. Hänestä ei ole tehty täydellistä miestä, joka on niin epärealistinen, että oikein hirvittää. Pidän myös siitä, kuinka kirja on kerrottu vanhan Uhtredin suulla. Se kuinka hän pystyy vanhana miehenä näkemään nuoren minänsä typerät päätökset, on mukavaa luettavaa, sillä kukaan tämän maailman ihmisistä ei pysty huomaamaan omia typeriä virheitään kun vasta vanhana.

    Viimeinen kuningaskunta on loistava aloitus Uhtred-sarjalle ja olen iloinen, että minulla on neljä ensimmäistä osaa jo hyllyssäni, ja pystyn jatkamaan tätä loistavaa sarjaa heti. 


  • Häkkilintu19.5.2020 klo 13:52  Kommentoi (0)

    Luin eilen Barbara Erskineltä Häkkilintu nimisen kirjan. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Clare Roylandia, kaunista mutta onnetonta pankkiirin vaimoa, on seurannut lapsuudesta asti outo painajainen, hänen vahvan ja intohimoisen esiäitinsä kreivitär Isobelin kohtalo. Claren pakkomielteeksi tulee mietiskely, joka loihtii hänen eteensä Isobelin kiihkeät ja koskettavat vaiheet elävinä ja todellisina. 

    Häkkilintu on todella hieno teos. Juoni on erilainen ja hyvä, toteutus on ensiluokkaista ja hahmot ovat ihan hyviä. Luin aikaisemmin keväällä Barbara Erskinen Nainen menneisyydestä kirjan ja kritisoin vahvasti kirjan pitkittymistä ja päähenkilöitä. Häkkilintu kirjassa ei ole noita ongelmia. Nainen menneisyydestä kirjan paikoitellen tönkkö kirjoitustyyli on hävinnyt kokonaan Häkkilinnussa. Mielestäni kirja on kirjoitettu täydellisesti ja tunteetkin on kirjoitettu onnistuneemmin mitä Erskinen esikoisromaanissa. Ja vaikka Häkkilintu on Nainen menneisyydestä tapaan kaksiosainen, niin Häkkilintu ei ole pitkitetty, vaan se on juuri täydellisen mittainen. Kirjassa tapahtuu koko ajan, mutta ei kuitenkaan liikaa. Molempien aikojen päähenkilö on hyvä, eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, ettei olisi kiinnostanut lukea jommankumman näkökulmasta. Myös rakkaustarinat ovat paljon onnistuneempia tässä kirjassa. Clare ja Neil olivat hyvä pari, vaikka olisinkin toivonut Henryä Claren rakkaaksi. Menneessä ajassa Isobel ja Robert olivat ihana pari, ja heidän romanssiinsa oli nähty vaivaa. 

    Näin tiivistettynä Häkkilintu on todella hyvä ja hienosti kirjoitettu kirja. Tämän kirjan myötä Erskine nousi yhdeksi suosikkikirjailijoistani ja toivoisin, että häneltä suomennettaisiin enemmänkin kirjoja.


  • Nainen menneisyydestä osa 21.5.2020 klo 14:28  Kommentoi (0)

    Sain tänään luettua Barbara Erskinen Nainen menneisyydestä 2. osan loppuun. Tässä on taas kirjan juoni oma mielipiteeni siitä.

    Jo on suuressa vaarassa. Hänen elämänsä rakkaus on regressoitu olemaan Matildaan rakastunut raivoa täynnä oleva prinssi John, joka hautoo kostoa Matildalle ja näin ollen myös Jo'lle. Voiko suuri rakkaus voittaa jopa vahvan hypnoosin, vai toistaako historia itseään?

    Nainen menneisyydestä osa 2 on erittäin heikko teos, mikä vain jankkaa paikallaan ja toistaa samoja tapahtumia yhä uudestaan. Kirja oli pitkitetty mielestäni liikaa. Ensimmäinen osa oli mahtava ja upea, mutta toinen osa pitkitti tarinaa liikaa. Mielestäni kirja olisi ollut melkeinpä täydellinen jos se olisi tiivistetty yhdeksi vaikka 400 sivuiseksi kirjaksi. Tällä tavoin kirja vain hoki samoja asioita ja tilanteita aivan liian paljon, ja itse ainakin tylsistyin 2. osan aikana useammin kuin kerran. 

    Hahmoista en pitänyt muista kuin Timistä ja Richardista. Molemmat tosin jäivät aivan liian pieneen rooliin, mikä oli outoa ainakin Richardin kohdalla, olihan tämä Matildan elämän rakkaus. Jo oli todella typerä ja naiivi, varsinkin Nickin ja Samin suhteen, eikä hänellä tuntunut olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Sam oli ainoa mielenkiintoinen hahmo hulluna pahiksena, mitä ei olisi ihan heti uskonut kirjan alussa. Ja Nick taas... Voi luoja, harvoin vihaan jotakuta hahmoa yhtä paljon kuin Nickiä. Hän oli täysin vastenmielinen tyyppi, enkä voinut sietää sitä, kuinka Jo oli niin rakastunut häneen. Ja tästä saakin hyvän aasinsillan Jo'n ja Nickin "rakkaustarinaan". En voi ymmärtää, missä maailmankaikkeudessa he olivat muka hyvä pari. Heillä ei ollut minkäänlaista kemiaa, Nick käyttäytyi jopa omana itsenään täysin sikamaisesti Jo'ta kohtaan (puhumattakaan Johnina), eikä mielestäni Jo'nkaan tunteet ollut kuvattu hyvin. Aivan kuin heillä olisi ollut vain pientä haparoivaa ihastumista kunnon rakkauden sijaan. Itseäni häiritsi hirveästi se, että joka mutkassa puhuttiin sitä, kuinka he olivat niin täydellinen pari, ja että he sopivat toisilleen täydellisesti, mutta minulle se ei ainakaan välittynyt lainkaan.

    Kirjasta myös huomaa aika hyvin, että se on kirjoitettu -80 luvulla.  Se, ettei raiskausta pidetä yhtään pahana asiana, kuvaa hyvin sitä, millainen ajatusmaailma oli vielä niinkin vähän aikaa kuin 30 vuotta sitten. Myös se, että naisella piti olla mies, kuvasi hyvin, ettei eletty aivan samaa aikaa kuin nyt. 

    Suoraan sanoen minua ärsyttää Nainen menneisyydestä kirja. Se on pitkitetty aivan liikaa, se olisi ollut melkeinpä täydellinen jos sitä olisi tiivistetty noin 300 sivun verran. Hahmot olivat typeriä, hulluja sekä joltain siltä väliltä. Itselleni jäi todella paha maku suuhun kirjasta, ja ainoa mistä voin antaa edes vähän pisteitä kirjaa kohtaan on loistava ja mukaansatempaava ensimmäinen osa. 


  • Nainen menneisyydestä osa 130.4.2020 klo 11:33  Kommentoi (0)

    Luin eilen Barbara Erskinen Nainen menneisyydestä kirjan ensimmäisen osan. Tässä on taas kirjan juoni ja oma mielipiteeni siitä.

    Jo Clifford, menestyvä lehtinainen, antaa hypnotisoida itsensä saadakseen aineistoa lehtijuttua varten. Yhtäkkiä hän huomaa elävänsä 1200-luvulla kauniin, voimakkaan paronittaren, Matildan, elämää.

    Nykyisyys ja menneisyys kietoutuvat yhteen. Matildan elämään kuului kolme miestä, karski aviomies William, rakastettu Richard ja vihan ja intohimon tunteita herättävä prinssi John. Jo huomaa miesten seuranneen häntä nykypäivään, jossa viha ja rakkaus odottavat ratkaisua.

    Nainen menneisyydestä osa 1 on viihdyttävä ja mukaansatempaava lukukokemus. Juoni on mukavan erilainen. Hahmot ovat kaikki ihan hyviä, tosin tiettyjä vikoja taitaa löytyä kaikista (paitsi ehkä Timistä). 

    Kirjoitustyyli on kuitenkin tietyllä tavalla vähän tönkkö, tai sitten suomennoksessa on vika, enkä sen takia voi pitää kirjaa täydellisenä. Kirja on kuitenkin muuten todella hyvä ja toivon todella ettei kirjaa pitkitetä liikaa toisessa osassa. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää (ja myös sitä, ettei Jo ole niin tyhmä, että valitsisi Nickin).


  • Verenpunainen karnevaali30.4.2020 klo 11:25  Kommentoi (0)

    Newyorkilainen Burke Basile on kokenut poliisinurallaan monenlaista, mutta kun läheinen työtoveri saa huumeratsian aikana surmansa hänen omasta aseestaan lähteneestä luodista, hänen koko maailmansa menee murskaksi. Burke tietää, että tämän niin kuin monen muunkin poliisin kokemaan vastoinkäymisen takana on tähtiasianajaja Pinkie Duvall, ja häneen Burke kohdistaa nyt täyden raivonsa.

    Burke iskee Duvallin arimpaan kohtaan: hän sieppaa panttivangikseen tämän kuvankauniin vaimon Remyn. He piiloutuvat sokkeloiselle suoalueelle kaupungin lähistölle, missä he leikkivät kissaa ja hiirtä Duvallin miesten kanssa. Mutta Burke, jonka päämääränä on vain Duvallin kukistaminen, ei osaa aavistaa, millainen intohimo ja rakkaus hänen ja salaperäisen Remyn Duvallin välille kehittyy. Hän joutuu muuttamaan sotasuunnitelmaansa muutenkin täpärässä kamppailussa, jonka loppunäytös esitetään loisteliaissa Mardi Gras ? naamiaisissa Duvallin kaupunkikartanossa...

    Verenpunainen karnevaali on Sandra Brownin lukemistani kirjoista toisiksi huonoin. Huonoimman kirjan manttelia pitää Sinä vai sisaresi? kirja, mistä en edes viitsinyt kirjoittaa tänne arvostelua. Mielestäni Verenpunainen karnevaali muistuttaa tietyltä osin naisen toista kirjaa Harhalaukaus - tai pitäisi varmaan sanoa, että Harhalaukaus muistuttaa Verenpunaista karnevaalia, sillä tämä teos on vanhempaa tuotantoa. Mutta siis, sillä ei nyt ole väliä. Joka tapauksessa tuntui välillä, että Verenpunainen karnevaali olisi jo aikaisemminkin käyty läpi. Molemmissa kirjoissa on päähenkilönä poliisimies (tietysti macho ja miehekäs), huonossa avioliitossa oleva kotivaimo (tietysti jumalallisen kaunis ja seksikäs) sekä aviomies (tietysti täysin hullu psykopaatti). Tiettyjen tapahtumien myötä päähenkilöt rakastuvat toisiinsa ja päähenkilömies saa voitettua hullun aviomiehen. Totta kai kaikissa Brownin kirjoissa on samoja piirteitä toisiinsa nähden, mutta jotenkin Verenpunainen karnevaali ja Harhalaukaus vain muistuttavat toisiaan aivan hirveästi. Ja itse olen sitä mieltä, että Harhalaukaus on aika paljonkin parempi, kuin tämä arvostelussa oleva kirja. 

    Verenpunainen karnevaali on lupaava, mutta lässähtää hyvin pian kokoon. Mielestäni kirja alkaa olemaan tosi tylsä, enkä pahemmin perustanut kummastakaan päähenkilöstä. Remyä kohtaan sentään tunsin välillä jonkinlaista sympatiaa, mutta Burke oli monin paikoin todella rasittava. Kaiken lisäksi heidän romanssinsa alkoi liian myöhään ollakseen uskottavaa palavaa rakkautta. Ensin suorastaan vihataan ja halveksitaan toisiaan (ja mies tunsi säälittävää miehistä himoa, millä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa), ja sitten PAM! Yhtäkkiä ollaan niin p*rkeleen rakastuneita että! En suoraan sanoen voi ottaa sellaista kirjaa tosissaan, jossa rakkaudesta annetaan sellainen kuva, että se tapahtuu nopeasti ja yllättäen. Tai sillä lailla, että koska mies haluaa vain n*ssia kaunista naista, se muka nyt tarkoittaa että hän on nyt niin hirveän rakastunut. Mielestäni se on vähän lukijoiden aliarvioimista.

    Mutta siis, niin kuin jo mainitsin, mielestäni Verenpunainen karnevaali oli huono Brownin kirjaksi, mistä olen hyvin pettynyt. Pidän Brownin kirjoista, mutta tämä kirja oli kyllä aikamoisen surkea. Toivottavasti näitä huonoja Brownin kirjoja ei tulisi enää vastaan.


  • Linnavuoren Tuuli29.4.2020 klo 14:15  Kommentoi (0)

    Romanttinen seikkailu rautakauden Suomessa jatkuu! Kun karjalaiset valloittajat uhkaavat Hämeen rauhaa, Itämeren Aurin tytär päätyy vaaralliselle retkelle kohti pohjoista.

    Linnavuoren Tuuli jatkaa mallikkaasti Johanna Valkaman Metsän ja meren suku-sarjaa. Kirjahan paneutuu ensimmäisestä osasta tutun Aurin ja Haakonin tyttären Tuulin elämään, kun tyttö on noin teini-ikäinen. Aikaa on siis kulunut. Pidin Tuulista, hän oli mukavan erilainen kuin äitinsä, mutta silti tästä puuttui jotain. Myös aika hatara rakkaustarina jättää kylmäksi. Henkilökohtaisesti pidin tosi paljon Tommosta, mutta hänen ja Tuulin välinen rakkaus oli hyvin pelkistettyä, enkä oikein voi ottaa sitä vakavasti. En myöskään pitänyt siitä, millaiseksi Haakon oli tässä osassa tehty. Okei, eihän hän nyt mikään kammottava ollut, luultavasti täysin normaali tuon ajan mies, mutta silti hän oli mielestäni muuttunut ensimmäisestä osasta. Eikä mitenkään parempaan suuntaan. Oli myös hassua, kuinka Haakonin ja Aurin välit tuntuivat todella kylmiltä, kun ottaa huomioon millaista intohimoa heidän välillään oli ensimmäisessä kirjassa. Toki, onhan se ymmärrettävää, ettei useiden vuosien jälkeen ole enää sitä samaa intohimoa ja rakkautta, mitä joskus nuorena, mutta olin silti hieman pettynyt. Kirjoissahan on kuitenkin kaikkia mahdollista. Ei kaiken tarvitse mennä niin kuin oikeassa elämässä.

    Linnavuoren Tuuli on kuitenkin pikku vioistaan huolimatta hyvä ja mukaansatempaava kirja. Toivottavasti sarjan kolmas osa jatkaisi hyvää sarjaa yhtä hyvin, tai peräti paremminkin.


Älypää tiedottaa

  • Hyvää juhannusta! Testaa oletko kotisi turvallisuuspäällikkö

    18.6.2020

    Olemme tänään julkaisseet yhdessä Sisäministeriön kanssa luodun Kodin turvallisuus -visan. Visassa voit kymmenellä kysymyksellä selvittää onko sinusta kotisi turvallisuuspäälliköksi.

    Älypään ylläpito haluaa toivottaa pelaajilleen rauhaisaa juhannusta! Muista pelata myös perinteistä Juhannusvisaamme.

  • Tiedätkö mikä on maailman yleisin roska?

    3.6.2020

    Tiesitkö, että maailman yleisin roska, tupakantumppi, on ympäristömyrkky. Olemme kehittäneet yhdessä Suomen ASH ry:n kanssa Tupakoinnin ympäristövaikutukset -visan jossa voit testata kuinka paljon tiedät tupakoinnin ympäristövaikutuksista.

  • Millainen insinöörit olisit?

    25.5.2020

    Kiinnostaisiko tietää minkä alan insinööri voisit olla? Voit nyt selvittää tämän uudessa Tulevaisuuden insinööri -testissämme! Testin jälkeen voit osallistua 50 euron arvoisten SuperLahjakorttien arvontaan.

    Testi on kehitetty yhteistyössä Insinööriliitto IL ry:n kanssa.

Lue lisää tiedotteita