Blogin nimi: Mummun mökiltä

Blogi aloitettu: 31.12.2010
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Kevät tuli lumi suli jo vähän.17.3.2016 klo 19:38

    Aloitin jo risusavottaa tekemään. Sireenipensaiden kaunistamista muun muassa. Eipä mummu jaksanut kerralla kyykkiä kuin puolitoista tuntia. Olen laittanut sisälle kasvamaan monen moista siementä  pian syötäväksi ja myös  esikasvatukseen. Rucolan vanhoista siemenistä tuli kiva pääsiäiskoriste rairuohon tilalle ja lisäksi se on syötävää jo nyt. Se on mielestäni parhaan  makuista salaattikasvia ja sen kukkasetkin voi syödä. Pikkuruisella kasvimaalla usein maistelin juuri auenneita kukkasia ja vihreitä siemen palkoja  Se vain kasvaa tosi nopeasti ja kukkii pian, mutta ainakin siten on siemenvarasto turvattu vuosikausiksi. Samoin itse kasvatetun sokeriherneen vuoden 2012 siemenet  itivät ikkunalaudalla hyvin ja ne versot on tosi herkullisia. Chilit ja tomaatitkin jo ovat itäneet. Uutena kohteena kokeilen pukinpensasta joka saattaa tehdä syötäviä marjoja jo eka vuonna. Nekin on hennosti jo itäneet. Kaikkia kiinostavaa kannnatta kokeilla ja mikä riemu jos onnistuu.                    

    Mummu innoissaan keväästä! Hyvää Pääsiäistä lukijoillleni!

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Tutustu suomalaiseen ruokaan ja voita 50€ lahjakortti valitsemaasi ruokakauppaan!

    9.8.2021

    Suomalaisen ruoan päivää vietetään 4.9.2021. Tutustu suomalaiseen ruokaan Hyvää Suomesta -visassamme ja osallistu visan loputtua viikoittaiseen arvontaan. Voit voittaa 50 euron arvoisen lahjakortin haluamaasi ruokakauppaan. Kampanja on voimassa 5.9.2021 saakka.

    Visa on tehty yhteistyössä Ruokatieto Yhdistyksen kanssa.

  • Mitä muistat 2010-luvusta?

    30.6.2021

    Cheek valloitti Olympiastadionin, Ruotsin prinsessa Madeleine sai tyttövauvan, Jokerit aloitti uransa KHL:ssä ja Sauli Niinistöstä tuli Suomen presidentti! Tämä kaikki ja paljon muuta tapahtui 2010-luvulla. Vuosikymmenet-visan uusimmassa osiossa voit kokeilla, mitä kaikkea muistat tästä hetki sitten eletystä vuosikymmenestä!

  • Onko sinulla futiskisojen faktat hallussa?

    11.6.2021

    Jalkapallon EM-kisat alkavat tänään! Testaa tietosi Älypään Futiskisat-visassa, jota on tämän vuoden kisojen kunniaksi päivitetty isolla kasalla uusia kysymyksiä!

Lue lisää tiedotteita