
| Pelejä pelattu yhteensä 1 048 386 506 kertaa! |
| Tänään on pelattu 47 378 peliä. |


| np. Kent - Kärleken väntar Mahtavaa, että vuosi vaihtui. Ei sillä, että siinä jotain voittaisi, on vaan helpompi unohtaa kaikki huonot jutut mitä on tehnyt. Saa ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikkei se pöytä puhdas olekaan. Tuntuu vaan paremmalta. Tänä vuonna voisi nimittäin tehdä esimerkiksi tyhmyyksiä todella paljon vähemmän kuin viime vuonna... Tuntuu jotenkin siltä, että osa nuoruudesta olisi jäänyt taakse. Ei se nyt tietenkään yhdessä yössä mihinkään jää, mutta toivottavasti joku tietää mitä tarkoitan. Vakituinen työ on viimeistä allekirjoitusta vaille minun, autolainaa maksetaan takaisin yms vasatavia aikuisten juttuja. Lisäksi tämä nuoren poikamiehen elämä on alkanut maistua todella puulta. Koko viime vuosi oli yhtä matalalentoa suhteesta ja sängystä toiseen. Nyt se ei enää kiinnosta. Sanoivatpa isot pojat mitä tahansa tuollaisesta elämästä, se ei todellakaan ole mitään herkkua. Iltaisin toki on kivaa, mutta se aamulla iskevä vitutus vaan on suurempi kuin se onnen tunne. (ja biisi vaihtuu: np. Poets of the Fall - Locking up the sun) Tuntuu, että olen ennenkin itkenyt sen vakituisen ja pitkäkestoisen parisuhteen perään. Teen sitä yhä edelleen. Löytyisi vaan jostain, mutta kun tuntuu pysyvän niin hyvin piilossa minun silmiltäni... |
| np. Sonata Arctica - Letter to Dana Tälle päivälle tarjotaan tarina. Tyttö ja poika seisoivat kasvotusten rannalla toisiaan käsistä pitäen. Tyttö näytti surulliselta. "Olenko minä sinusta nätti?", hän kysyi pojalta. Poika katsoi tyttöä hetken syvälle silmiin. "Et ole", hän lopulta sanoi. Tyttö puristi poikaa käsistä yhä lujemmin. "Haluatko olla ikuisesti kanssani?", hän kysyi. Poika katsoi hetken jalkoihinsa ja oli hiljaa. "En", hän sai lopulta sanottua. Tytön oli vaikea hengittää. Pojan sanat soljuivat hänen korviensa läpi ja syöpyivät hänen mieleensä. "Itkisitkö, jos jättäisin sinut nyt?", tyttö kysyi viimein. Poika mietti pitkään. "En", hän sanoi lopulta. Tyttö irrotti otteensa pojan käsistä ja lähti kävelemään pois. Kyyneleet valuivat vuolaana hänen silmistään. Sydäntä puristi ja oli paha olla. Hän ehti ottaa kuitenkin vain pari askelta, kun poika tarttui hänen käteensä ja käänsi tytön kasvot katsomaan omiaan. "Minusta sinä et ole nätti, vaan sinä olet kaunis", poika sanoi. "Minä en halua olla kanssasi ikuisesti, minun tarvitsee olla kanssasi ikuisesti. Enkä minä todellakaan itkisi, jos jättäisit minut nyt; minä kuolisin." Ja näin. Itketään ja ihastellaan kaikki yhteen ääneen tätä teiniangstisen runollisuuden riemuvoittoa. |
| np. Cranberries - Promises Nyt on sitten Turkukin valloitettu tämän kesän osalta. Ilma oli kaunis, joen rannalla oli mukava istuskella ja kylmä olut ei ollut yhtään pahempaa kuin ennenkään. Näytin omaa pätevyyttäni kyllä aivan ennennäkemättömällä tavalla, kun onnistuin saamaan huuleni auki pullonkorkilla. Eli jos käytätte sytkäriä lonkeropullon avaamiseen, niin kannattaa olla tarkkana. Se saattaa iskeä aika pahasti puun takaa... Kaikilta seurassa olleilta naispuolisilta pitänee pyytää vielä oikeasti anteeksi, koska minulta sitä pientä viatonta (ja vähän vähemmänkin viatonta) flirttiä tulee aivan tauotta kun olen alkoholin vaikutuksen alaisena. Ei siinä välttämättä mitään pahaa ole, mutta näin kavereiden kesken se vähän hävettää jälkeenpäin. Automatka Turusta Huittisiin oli perseestä. Kun pysähdyin syömään matkalla, tuli viereiseen pöytään sievä pikku perhe. Neljä lasta, jotka huusivat tauotta. Voitte arvata, että ei se päänsärkyä ainakaan parantanut. Lähellä oli, etten alkanut jo avautua niille vanhemmille... Mutta näin. Taas on tehty kaikkea kivaa ja hyvää tämän maailman eteen. Sitten pitäisi vielä keksiä mitä tekee loppulomalla. Tässä olisi yli kaksi viikkoa aikaa keksiä tekemistä =) |
| np. Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt Mä tunnen sinut pikkusisko Me vaikka vasta kohdattiin Niin monin kasvoin ennenkin Sä vierelläni maannut oot Takkuiset hiukset rinnoillasi Aamuyön utu silmissä Kuin lihaksi ois tulleet Kasteiset niityt, unen laaksot Kun yössä yksin vaeltaa Voi kaltaisensa kohdata Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea Ei etäisyys ei vuodetkaan Ei mikään meitä erota Kun hetken vain sut pitää saan Ja unohtaa Kun unessasi pikkusisko Kuupurrellasi purjehdit Ja aamutähti otsalla Astelet yön laitoja Sateiset saaret lännen äären Kirsikankukat Japanin Niin etelä ja pohjoinen Kaikki meitä varten on Kun yössä yksin vaeltaa Voi kaltaisensa kohdata Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea Ei etäisyys ei vuodetkaan Ei mikään meitä erota Kun hetken vain sut pitää saan Ja unohtaa Ikuisuus yksi huokaus vain Yksi yö kuin koko elämä Tuoksussasi keväät tuhannet Ei etäisyys ei vuodetkaan Ei mikään meitä erota Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea |
| np. Sonata Arctica - Paid in full Tämä kuumuus ajaa minut hulluksi. Siis on hienoa että on kesä ja niin edelleen, mutta nuo intin maiharit ja pitkät housut ei oikeasti sovi varustukseksi tälle kelille. Eräänä hassuna iltana, kun kyhjötin yksin kotona viettämässä iltaa (jos ja kun laiskottelua voi kutsua viettämiseksi) tajusin, että elämäni tarvitsee oikeasti ihan aikuisten oikean parisuhteen. En tiedä mistä tuli tuollainenkin isku päähän, mutta yhä jälkeenkin päin asia vain tuntuu olevan niin. Nyt pitäisi vaan löytää jostain ihmeestä se ihminen, joka kestää minua pitempään kuin tunnin yhtä mittaa. Sellaisen löytäminen on melko lailla yhtä todennäköistä kuin lottovoitto ilman kuponkia, mutta pidetäänpä toivoa yllä. |
| np. Before the Dawn - Dreamer Aivan turha viikko takana. Maanantaista perjantaihin pelkkää onnetonta näpertämistä, joka ei johtanut missään vaiheessa mihinkään. Prikaatin vuosipäivän ja lippujuhlapäivän juhlallisuudet olivat kaikessa komeudessaan juuri sitä, mitä saattoi odottaakin. Perinteitä pitää toki vaalia, mutta vähän oli pitkästyttävää. Juhlallisuuksia seurannut, vapaamuotoinen työilmapiirin parantaminen sujui melko lailla odotetusti. Saunassa maailma parani, päänsärky ei ole vielä parantunut ja kämppä on täynnä tavaroita, jotka eivät ole minun. Innolla vaan kohti ensi viikkoa, saa nähdä miten äijän käy... |
| np. Ensiferum - Guardians of Fate Lähdin melko lailla aikaisin sunnuntain ja maanantain välisillä pikkutunneilla ajamaan kohti Kankaanpäätä. Olin jopa ajoissa töissä. Ensimmäisenä paikan päällä selvisi, että minulla on vielä yksi vapaapäivä. Söi miestä, mutta en enää pahalla sisullakaan lähtenyt töistä, vaan tein sen päivän. On tosi kätevää kun ei osaa edes kalenteria lukea... Tiistai ja keskiviikko olivatkin taas oikein harmaata massaa. Keskiviikkoillan pelasti UCL-finaali. Jos oma suosikki voittaa, niin ei se sentään ihan huono ilta voi olla :) Torstai. 12 työtuntia ja 22:30 kotiin. Kertonee kaiken olennaisen. Perjantai. Viikon tähänastisista päivistä paras. Tänään tunsin oikeasti saaneeni jotain aikaan. Tänään homma niin sanotusti luisti, vaikka vähäsen kyllä vielä väsyttikin. Viikonloppuna ajattelin todellakin pysyä poissa kaikkien mahdollisten houkutusten ja pahojen asioiden tieltä. Ottaa ihan rauhassa, niin voisi kiinnostaa ensi viikko jopa tavanomaista enemmän. Kesäloman alkuun aikaa kaksi viikkoa. Vielä kun sää alkaisi hyväillä meitä täällä karussa pohjoisessakin, niin maailmaa voisi paskan sijasta sanoa jopa kauniiksi. Kiitos ja anteeksi. |
| np. Kovenant - Cybertrash Avasin tänään sydäntäni, tuntojani ja sieluani hyvälle ystävälle. Tuntuu näin jälkeenpäin todella hyvältä, kun sai vähän keventää mieltään. Kiitos siis kaikille teille, jotka jaksavat kuunnella ja välittävät. Minulta kysyttiin tänään elämäni ohjenuorista. Uskokaa tai älkää, ne ovat jopa niin sisältörikkaita, että niistä saa vielä tälle sunnuntaille sopivan ajatelman. 1. Jos on tarpeeksi paska jätkä, yläkerran isäntä kyllä pitää huolta. 2. Kännissä ei voi kuolla 3. Jos ei omista moraalia ja vain hymyilee pahalle, ei tule stressiä, masennusta tai pelkoa Siitä ohjenuorat, joilla selviää niin talossa kuin puutarhassakin. Over and out. |
| np. Gorillaz - Feel Good Inc. Hiphei ja hurraa! Menkäämme nyt lapset nauttimaan kesästä, kun se on viimein tullut. Kylmyys, tuuli ja pilvet kuuluvat Suomen kesään, eli niistä ei saa välittää. Päätin päivän hienoina ensi tunteina oikeasti hankkia tatuoinnin. Pitkään ollut suunnitelmissa, mutta nyt se toteutuu. Jotain siistiä ja jänskää minunkin elämään :) |
| np. Skandaali - Ei pysty Tässä tuntee itsensä todella tarpeelliseksi. Oikein turhuuden multihuipentuma, kun en ole tänäänkään saanut aikaan yhtään mitään. Jos ei työt tästä kohta taas jatku, pitänee alkaa testailla erilaisten köysien vetolujuuksia - toinen pää tiukasti puun oksalla ja toinen mukavalla solmulla kaulan ympäri. Se kiva tyttökin sitten viikon puolessa välissä teki sen, minkä jo kauan tiesin käyvän. Lähti pois. Ei siinä mitään isoa draamaa, mitä nyt sattui olemaan vaihto-oppilas. Piti kotiin palata. Herää vain se yksi iso kysymys, että miksi helvetissä minä sorrun AINA sellaisten naisten seuraan, joista seuraa jotain huonoa. Yleensä minulle, mutta lähestulkoon yhtä usein myös sille toiselle. Tai oikeastaan huono ei ole se oikea sana. Siitä seuraa tarpeetonta tuskaa molemmille. Ei huonoa. Pitää varmaan keksiä jotain tekemistä, jossa olisin mahdollisimman paljon poissa toisten tieltä. Esimerkiksi sirkuksessa voisi toimia leijonahäkin siivoojana. Ei voisi satuttaa kuin itseään, ja siitäkin koituisi sentään toiselle osapuolelle jotain hyvää... Päivässä positiivista: luin Chuck Palahniukin kirjan Fight Club. Leffan on jokainen nähnyt, mutta kirja on varmaan vieraampi. Kaikessa sairaudessaan ja mielipuolisuudessaankin se on hieno teos. Jos omistaa jonkinlaisia mielenterveysongelmia tai on taipuvainen väkivaltaiseen käytökseen, en suosittele. Muussa tapauksessa kannattaa lukea, niin saa elämäänsä aivan uuden perspektiivin. |

Esittely
Kuva
Kirjautuneena
