Älypää Pelit

(kuvaaja tuntematon)

"Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan,
peittelisin sinut huolellisemmin
ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ovesta ulos,
rutistaisin sinua lujasti
ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme,
minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,
että olet minulle tärkeä.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka saamme elää yhdessä...

Mutta eihän tämä vielä tähän lopu.
Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin - onhan?
Todennäköisesti on.

Ehdin korjata laiminlyöntini.
Ja onneksi elämä tarjoaa loputtomasti
uusia mahdollisuuksia.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä,
eikä minulla olekaan kuin tämä päivä,
sanon, että olet minulle hyvin rakas.

Kaikki eivät näe huomista.
Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus
puristaa toinen rintaansa vasten.
Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?

Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti,
että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä,
viimeisen halauksen halaamatta,
että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen,
joka osoittautui läheisesi viimeiseksi."

kirj. tuntematon

"Jos en kirjoita sanaa
väittävät ettei minua ole olemassa
tai että olen muuttunut joksikin muuksi
jonka olemassaoloa ei voi todistaa
paras kirjoittaa sana"

kirj. tuntematon

Mökille jätetty

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas
ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty
pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.

-Liisa Aaltonen-

"Elämä tuo tullessaan, vie mennessään, laittaa toisen ihmisen enempi kärsimään.
Toinen kolhuja paremmin kestää, toiselle niin kaukana helpotus häämöttää.
Ihminen ei yksin ole mitään, hän haluaa pitää jonkun lähellään.
Toisen ihmisen, joka kuuntelee, ymmärtää, jonka kanssa voi asioitansa selvittää.
Jos yksin on, ei tietää voi kukaan, mitä lähtiessään toinen saa mukaan.
On täynnä sydän, täynnä mieli, ei ole kenenkään kanssa yhteinen kieli.
Vain epätoivo, joka repii ja raastaa, yksinäisyys, joka sanatonta kieltänsä haastaa.
Usein se voisi olla kuka vaan, joka kaiken tämän pystyisi huomaamaan.
Ihminen ei ole koskaan niin täydellinen, että tuomita voisi toisen ihmisen.
Voisi syyttäen sormensa nostaa, ja sanoa, kyllä elämä kostaa.
Meistä jokaisesta löytyy sellainen ihminen, joka huomioida voisi jokaisen.
Voisi lähelle mennä, sanoa sanasen, edes yrittää antaa hymyntapaisen.
Koskaan ei voi tietää elämässä, milloin on itse yksin kestämässä
kolhuja, joihin apua ei saa, ei ole ketään, joka auttaa haluaa.
Toivon, että jokainen ihminen olisi tärkeä, kenenkään elämäntoivoa ei yritettäisi särkeä!
Vaan tajuaisimme , että elämä on meille vain laina, ja vaikka emme ymmärräkään aina,
jokaisella oikeus on omaan elämään, ja meidän täytyy tyytyä se hyväksymään!"

-kirjoittaja tuntematon

"Liian vaikeaako on
entiseen palata,
anteeksi antaa ja
kunnolla halata?

Ehkä voit ystävän
puoleen kääntyä,
yksin ei tarvitse
jätetyn nääntyä."

kirj. tuntematon

"Jos tässä paikassa ei ymmärretä kyyneliäni,
mihin menen itkemään?
Jos tässä paikassa ei sieluni pääse lentoon,
mihin menen lentämään?
Jos tässä paikassa en voi esittää kysymyksiäni,
mihin menen etsimään?
Jos tässä paikassa ei kuulla tunteitani,
mihin menen kertomaan?
Jos tässä paikassa ei minua ymmärretä
sellaisena kuin olen,
mihin voin mennä olemaan?
Jos tässä paikassa en voi oppia ja kasvaa,
missä voin olla vain oma itseni?
Jos tässä paikassa ei ymmärretä kyyneliäni,
mihin menen itkemään?"

-William J. Crockett

(tarina jota kannattaa miettiä! Ikävä kyllä, en muista kenen kirjoittama tämä on, jos joku muistaa, kerrotko sen minulle.)

"Eräänä päivänä keskellä kaupunkia seisoi nuori mies ja ilmoitti, että hänellä on laakson kaunein sydän.

Suuri joukko ihmisiä kerääntyi ihailemaan hänen sydäntään, sillä se oli täydellinen. Siinä ei ollut yhtään
naarmua tai virhettä. "Aivan niin", ihmiset sanoivat, "se on todellakin kaunein koskaan näkemämme
sydän." Siitäpä nuori mies ylpistyi ja alkoi kerskailla yhä äänekkäämmin.
Yhtäkkiä väkijoukon eteen ilmestyi vanha mies, joka sanoi: "Mutta eihän se ole läheskään niin kaunis, kuin minun sydämeni."
Nuori mies katseli ihmisjoukon kanssa vanhan miehen sydäntä. Se kyllä sykki voimakkaasti, mutta se oli
täynnä arpia. Siitä oli poistettu kappaleita ja toisia oli pantu tilalle. Ne eivät olleet oikein sopivan kokoisia, niin että sydämessä oli useita rosoisia ja teräviä reunoja. Joissakin kohdissa oli suorastaan kuoppia, koska niistä puuttui palasia. Ihmisjoukko oli ymmällään. Kuinka mies saattoi pitää tällaista
sydäntä kauniimpana?
Nuori mies tarkasteli vanhan miehen sydäntä ja nauroi nähedessään, millaisessa kunnossa se oli. "Lasket
varmasti leikkiä," hän sanoi. "katso nyt minun sydäntäni. Se on täydellinen, mutta sinun sydämesi on vain arpinen möykky." "Niinpä niin," sanoi vanha mies, "sinun sydämesi on kyllä täydellinen, mutta en ikinä vaihtaisi omaani siihen. Katsohan, jokainen arpi on merkki rakastamastani ihmisestä. Repäisen irti palan sydämestäni ja annan sen hänelle ja hän antaa minulle sopivan palan omastaan. Nämä palat eivät
tietenkään ole aivan samankokoisia, joten sydämeni reunat eivät ole tasaisia. Vaalin niitä kuitenkin hellästi,
koska ne kertovat keskinäisestä rakkaudestamme. Joskus on käynyt niin, että annettuani palan omasta
sydämestäni, en olekaan saanut mitään tilalle. Siksi sydämessäni on kuoppia. Rakastamisessa on riskinsä.
Kuopat ovat kyllä kipeitä kuin avoimet haavat, mutta ne muistuttavat minua näitä ihmisiä kohtaan
tuntemastani rakkaudesta. Ehkä he joskus palaavat ja täyttävät sydämeni kuopat. Ymmärrätkö nyt,
mitä todellinen kauneus on?"

Nuori mies oli vaiti ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan. Hän meni vanhan miehen luokse, tarttui nuoreen ja kauniiseen sydämeensä ja repäisi siitä palan irti. Vapisevin käsin hän antoi sen vanhalle miehelle.
Vanha mies otti lahjan vastaan ja laittoi sen sydämeensä. Sitten hän otti palan vanhasta, arpisesta sydämestään ja asetti sen nuoren miehen sydämeen irtirepäistyn palan paikalle. Se sopi kuoppaan, joskaan ei aivan täydellisesti. Reunat jäivät hieman rosoisiksi. Nuori mies katsahti sydämeensä.

Se ei enää ollut täydellinen, mutta se oli nyt kauniimpi kuin koskaan ennen."

Onni

Ei etsimällä useasti onni tule kohdalleen,
ei kaupastakaan ostaa voi onneansa itselleen.
Jos koko ajan odottaa, hyvää päivää seuraavaa,
voi käydä niin, ettei huomaa, mikä hyvin tänään on.
Ja onko mulla syytä olla elämääni onneton.

Kiitä niistä lahjoista, joita Luoja sulle soi,
kodista ja ihmisistä, joita vierellesi toi.
Iloita voit myös siitä, kun uusi päivä sarastaa
saat terveenä ja reippahasti nousta päivään
alkavaan.

Linnun laulu, kukan tuoksu, lento kesäperhosen
Huomaatko myös ympärillä yksinäisen ihmisen,
joka kaipaa hyvää sanaa, kättä, joka koskettaa.
Tunteen, että häntäkin, vielä joku rakastaa

Ystävyys ei mitään maksa, hymykin on ilmainen.
Onnenlintu saakoon lentää luokse meidän jokaisen.

"Ehkä joku lähelläsi,
voisi olla ystäväsi.
Sinulle tahtoisi kertoa sen
surunsa vuoren kokoisen.

Ja jos itse juuri nyt,
olet surusta väsynyt,
anna toisten lohduttaa,
tulla viereesi istumaan"