Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1340 kpl
  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja12.8.2023 klo 05:15  Kommentoi (0)

    Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi

    hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea

    mitä hänellä oli ennen ollut.

    Job. 42:10

     

    Jumala luo onnen ja onnettomuuden. Hän vie pimeyteen ja tuo

    jälleen valoon. Jos hän sallii kovan kohtalon, se annetaan:

    jos hän ei sitä salli, se ei koskaan tule. Jumala ottaa meiltä

    antamansa lainan ja lainaa jälleen runsain mitoin, niin että mitään

    ei puutu.

    On suuri Jumalan siunaus, että kaikki mikä elämäämme kohtaa,

    tulee kaiken rakkauden Isältä. 

    Usein silloin, kun me lakkaamme etsimästä omaa hyväämme, 

    päästämme viimein irti Jumalalle esittämistä vaatimuksista, hän 

    antaa meille, mitä sydämemme haluaa. Job rukoili Herraa

    ystäviensä puolesta nöyrtymisensä jälkeen. Hän oli oppinut 

    tuntemaan korvakuulolta tietämänsä Jumalan sydämen laadun.

    Silloin Jumala antoi kaksinverroin Jobille kaiken menetetyn. 

    Ahdistuksen aika päättyi.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja11.8.2023 klo 05:24  Kommentoi (0)

    Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! 

    Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa?

    Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

    Jes. 43:18-19

     

    Olet vapauttanut minut menneistä, niitä ei tarvitse koskaan enää

    miettiä. Jeesus, saan levätä tässä anteeksiantamuksessasi kuin

    kotkan poika lepää emonsa siiven päällä opetellessaan lentämään.

    Nyt sinä teet elämässäni uutta, anna minun siitä iloita, Herrani.

    Sinä teet tien tiettömäänkin erämaahan ja annat veden virrata

    kuivimmassakin joen uomassa. Kaiken saat uudelleen elämään.

    En siis mieti enää menneitä, sillä nyt sinä luot uutta - se

    puhkeaakin jo esiin.


  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja10.8.2023 klo 05:35  Kommentoi (0)

    Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa

    maan päältä?

    Luuk. 18:8

     

    Löytääkö Ihmisen Poika kristillistä, Jumalan sanaan perustuvaa

    uskoa palatessaan takaisin maan päälle? Uskonnollisuus ei tule

    Jumalan sanan mukaan katoamaan ennen Jeesuksen paluuta. 

    Vanhat uskonnot luovat nahkansa ja ilmestyvät kuin uusina.

    Uusia uskontoja syntyy ja hurskas, kristilliseltä näyttävä

    uskonnollisuus kerää uusia seuraajia. On vilpitöntä yritystä

    löytää jumaluus, saavuttaa uskonnollinen täyttymys. Paljon

    hurskautta, paljon ihmisen palvontaa.

    Löytääkö Jeesus kristillistä uskoa, kun hän palaa? 

    Kristillinen usko tarkoittaa luottamusta Jumalan sanaan, Raamattuun.

    Sen keskus on evankeliumi Jumalan Karitsasta, joka otti pois 

    maailman synnin. Se merkitsee toivon laittamissta syntien 

    anteeksiantamukseen Jeesuksen ristillä suorittaman sovitustyön

    tähden. Se tarkoittaa sanan ja sakramenttien hoitamaa kristittyjen

    yhteyttä. Se merkitsee evankeliumin viemistä maailman ääriin,

    kunnes tulee loppu.

    Tällainen usko käy yhä harvinaisemmaksi.


  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja9.8.2023 klo 04:12  Kommentoi (0)

    Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi,

    olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.

    Gal. 4:7

     

    Orja tottelee isäntäänsä rangaistuksen pelosta tai palkinnon

    saamiseksi. Orjan mieli on pelon mieli, eikä se täytä lakia 

    rakkaudesta. Orja tottelee, koska on pakko. Mutta orja ei ole

    valmis uhraamaan mitään omastaan isäntänsä hyväksi, eikä 

    orja voi rakastaa sitojaansa.

    Lapsen mieli on toinen. Lapsi tottelee, koska on perillnen. Isän hyvä

    on myös lapsen hyvä ja isän oma on jo lapsen omaa. Isän sydän

    etsii kaikessa lapsen parasta.

    Jumala tahtoo antaa tänäänkin meidän elämäämme pelkkää hyvää,

    koska hän rakastaa meitä. Jumala on tahtonut meidät valtakuntansa

    perillisiksi. Hän ei tahdo itselleen orjia, vaan perillisiä, voidakseen

    toteuttaa hyvää tahtoaan.


  • Virsi 5898.8.2023 klo 06:24  Kommentoi (0)

    1.
    Rauhan Herra, siunaa meitä,
    terveiksi tee kansat maan.
    Vastuun tielle meidät ohjaa
    antimesi jakamaan,
    köyhimmille, pienimmille
    kasvuvoimaa antamaan.

    2.
    Vapahtaja, johda meitä,
    meidätkin tee vapaiksi.
    Silloin murtuu vihan valta,
    pelko muuttuu rauhaksi.
    Luottamukseen, sovitukseen
    anna toivo voimaksi.

    3.
    Torju synti, tuhon voima,
    joka tappaa elämää,
    toiset nostaa korkealle,
    toiset syrjään eristää.
    Oikeuden, laupeuden
    synti meiltä pimittää.

    4.
    Luoja, kaikkeen ihmiskuntaan
    painoit kirkkaan kuvasi.
    Kristuksen suo kasvaa meissä,
    täytä suunnitelmasi.
    Ota maasi hallintaasi.
    Tulkoon valtakuntasi!


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja7.8.2023 klo 05:25  Kommentoi (0)

    Karta nuoruuden kiihkoa ja pyri tasapuolisuuteen, uskoon,

    rakkauteen ja rauhaan niiden kanssa jotka vilpittömin

    sydämin pyytävät avukseen Herraa.

    2 Tim. 2:22

     

    Jeesus, tee minusta sellainen kristitty, jolla on varaa kuunnella

    toisten vääriäkin mielipiteitä maltillisesti. Opeta minua ohjaamaan

    kärsivällisesti kokemattomampia vaeltajia oikeaan suuntaan.

    Anna harkintakykyä ja lujuutta, etten olisi kaikkien opintuulten

    heiteltävänä. Anna minun muistaa, että Pyhä Henki on tehnyt

    työtään seurakunnassa jo kauan ennen minua. Suo minun oppia

    luottamaan, että apusi tulee ajallaan ilman minun touhuiluanikin.

    Tee minusta tasapuolinen, rakkauteen taipuvainen ja rauhaa

    rakentava. Varjele kiihkolta. Anna minun aina vilpittömästi

    etsiä sinun kasvojasi ja myös kestävänä odottaa apuasi. Ja auta

    minua tunnistamaan vastauksesi, kun se saapuu, ja kiittämään

    lahjastasi nöyrästi.


  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja6.8.2023 klo 05:07  Kommentoi (0)

    Kuka sitten voi pelastua? Jeesus katsoi heihin ja sanoi:

    Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on 

    mahdollista.

    Matt 19:25-26

     

    Hämmentyneenä Jeesuksen puheista rikkaalle nuorukaiselle

    opetuslapset kyselivät, kuka voi yleensäkään pelastua, jos edes

    rikkauden siunauksen saanut ei pääse perille irtautumatta siitä,

    mihin hänen sydämensä oli kiintynyt. Silloin Jeesus sanoi 

    opetuslapislle nämä tärkeät sanat: Ihmiselle se on mahdotonta,

    mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. On luonnolle ärsyttävää ja 

    raivostuttavaa, että pelastuksen eteen ei voi tehdä mitään,

    ainoastaan otta lahjan vastaan. Silti se on ainoa mahdollinen tie.

    Sille, jolle armo kelpaa, aukeaa taivas. Se joka pyrkii taivaaseen

    teoillaan, joutuu myös arvioitavaksi tekojensa mukaan, eivätkä

    ne kestä Jumalan tutkivan katseen edessä.

    Tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain 

    vaatiia tekoja, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen,

    opettaa Paavali galatalaiskirjeessä (2:16).


  • Virsi 5885.8.2023 klo 05:47  Kommentoi (0)

    1.
    Rauhan Herra, maailmaasi
    anna rauha suloinen.
    Ihmiskunnan hallintaasi
    suostua suo rukoillen.
    Silloin kansat sovussa
    auttaa toinen toistansa.

    2.
    Sinä poistat sodan vaivat,
    olet heikon puolustus.
    Isät kokea jo saivat,
    kuinka kuullaan rukous.
    Kuule meitä, Herramme,
    anna rauha kaikille.

    3.
    Rauhan anna meille koittaa,
    rauha anna koteihin,
    että rakkaus saa voittaa
    katkeruuden, kaunankin.
    Sydämistä siirtyköön
    rauha ihmisyhteisöön.

    4.
    ?Rauha maassa!? enkeleiden
    kuultiin kerran laulavan.
    Anna, Herra, nääntyneiden
    nähdä rauhan saapuvan!
    Auta meitä raivaamaan
    rauhan teitä maailmaan.

    5.
    Jeesus, rauhanruhtinaamme,
    kirkkoasi rohkaise.
    Sinulta me voimaa saamme
    tuomaan rauhaa kansoille.
    Anna meidän julistaa
    sovituksen sanomaa.


  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja4.8.2023 klo 03:35  Kommentoi (0)

    Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: Ennen kuin kukko laulaa,

    sinä kolmasti kiellät minut. Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan

    itkuun.

    Matt. 26:75

     

    Jos sinä olet joutunut Pietarin tavoin pettymään itseesi, jos olet

    joutunut ahdinkoon tai umpikujaan, jos olet kohdannut

    Jumalan lain tuomitsevat sanat, niin kaikki se vain riisuu sinua

    omasta voimasta ja väärästä itseluottamuksesta. Se painaa sinua

    lempeän tuulen tavoin kohti armon evankeliumin lämpöä.

    Sen äärellä vakuutetaan: Sinä kelpaat Jumalalle Jeesuksen ristin

    tähden, et oman voimasi vuoksi. Olet Jumalalle kallis ja rakas. Olet

    Jeesuksen haavoihin piirretty, lapseksi otettu. Lepää tässä uskossa

    tänään ja lepää siinä jokaisena päivänäsi. Sillä Jeesus on sovittanut

    koko maailman synnit, joihin sinunkin syntisi kuuluvat. 

    Saat siirtyä pettymysten valkeilta armon lämmittävän valkean

    valoon.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja3.8.2023 klo 03:50  Kommentoi (0)

    Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä,

    pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

    Jumala sanoi: Tulkoon valo! Ja valo tuli. Jumala näki, että

    valo oli hyvä.

    1 Moos. 1:1-4

     

    Pyhä kolmiyhteinen Jumala, sinä olet luonut tämän maailman ja

    kaiken mitä siinä on. Luotuasi kaiken totesit, että uusi oli 

    ihmeellisen hyvää ja kaunista. Vain sinun kätesi saattoi tämän

    kaiken saada aikaan. Et tahtonut jättää maailmaa kuolleeksi ja

    kylmäksi, vaan puhalsit siihen monimuotoisen elämän. Sinun 

    sanassasi on elämää synnyttävä voima ja se kykenee luomaan

    olemattoman olevaksi. Siitä, mikä ei ole mintään, tulee sanasi

    voimasta ihmeellistä ja kaunista. Pimeästä ja synkästä teet 

    valoisaa ja hyvää. Ihmeellistä luomistyössäsi on se, että jo ennen

    maailman luomista päätit luoda minutkin ja valita omaksi lapseksesi.

    Päätit jo silloin lunastaa maailman, jonka lankeemuksen näit

    etukäteen. Ja päätit lähettää Poikasi sovittamaan sen kaikki

    synnit. Sinä kutsuit minut olemaan omasi jo ennen kuin maailma

    oli luotu. Ylistän sinua tästä ihmeestä ja lahjasta, pyhä

    Kolmiyhteinen Jumalani.

     


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita