Vk 5117.2.2022 klo 06:41 Kommentoi (0)
Tie valmis on, voin löytää sen
keskellä kysymyksien.
On koottu sirpaleenikin
kämmeneen Herran, pieninkin.
Tie valmis on, voin löytää sen,
sen teki Luoja ihmisten,
kun veljeksemme maailmaan
Jeesuksen antoi armossaan.
En pimeään jää yksin, en,
on Herra käynyt läpi sen.
Hän läsnä on ja ristiltä
esteettä näkyy elämä.
Ei torju pois hän kysyvää,
ei hylkää yhtään etsijää,
kun itse hyljättynä hän
sai osan sijaiskärsijän.
Tie valmis on, voin löytää sen,
ja luona Isän sydämen
on paikka juuri minulla
Isäni lasten joukossa.
Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan.
Tie valmis on, ja päässä sen
vastaus löytyy ikuinen,
ja kerran ehjä ihminen
ylistää tietä Kristuksen.
Vk 4826.2.2022 klo 06:22 Kommentoi (0)
Elämä on meri, meri kauhistaa, kun
se vaahtopäinä kiehuu, raivoaa.
Mistä turvan löytää, mieli levoton?
Kuka auttaa voisi, yö kun synkkä on?
Isä, sinuun katson tuskan tulessa.
Sinä tahdot aina kantaa minua.
Sinulle saa huutaa henki rauhaton.
Löydän lohdutuksen, yö kun läsnä on.
Murheen musta laakso silloin valkenee.
Askeleita ottaa arka rohkenee.
Kanssasi en pelkää, Isä, yötäkään.
Kanssasi voin käydä tuskan pimeään.
Siunaa elämääni, siunaa työtäni.
Auta, että tunnen läsnäolosi.
Anna lampun loistaa, mieli tyynnytä.
Isä, öin ja päivin pidät kädestä.
Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja5.2.2022 klo 06:54 Kommentoi (0)
Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi
alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.
Miik. 7:19
Kiitän ja ylistän sinua tänään syntien anteeksiantamuksesta.
Kiitos, etttä olet valinnut minut, armahtanut minut ja
kutsunut omaksesi. Kiitos, että kuolit puolestani ja nousit
kuolleista ja aukaisit tien taivaaseen. Kiitos, että sain tulla
jo kasteessa valtakuntaasi. Sanasi vakuuttaa minut tästä
todellisuudesta. Tahtoisin kulkea synneittä,, mutta en
siihen kykenne. Tarvitsen siksi jatkuvaa puhdistustasi
ja vakuutustasi siitä, että annat armostasi anteeksi
pahat sanani, ajatukseni ja tekoni. Kiitos ihmeellisestä
vakuutuksestasi: Kaikki syntini sinä heität meren
syvyyteen. Tähän sanaasi tahdon tarttua ja jatkaa
matkaani iloiten. Olenhan hyvässä suojassasi.
Vk 310: 1,3,6,84.2.2022 klo 06:00 Kommentoi (0)
Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on,
emme kauhistu vastustajaamme.
Viha vaikka on vastaamme sammumaton
turvaamme puolustajaamme.
Vaikka kaita on tie ja se taisteluun vie,
meille Jeesus on turva ja kilpi.
Siis me uskossa vaan käymme taistelemaan.
Pyhä on tämä tie, pois jo viepi.
Ota kuoleman vallan jo taitettu on
ja on riistetty helvetin voitto.
Elon ruhtinas Jeesus on voittamaton,
jo on valjennut autuuden koitto.
Hänen kunniataan, hänen kirkkauttaan
me nyt kiittäen veisaelkaamme.
Meille voiton hän toi, lunastuksensa soi,
hänen kauttaan me autuuden saamme.
Kun me heikkoina Herralle huokaamme vaan,
Pyhä Henkensä auttaa jo meitä.
Uni meitä kun pyrkivi ahdistamaan,
meitä Herra ei nukkumaan heitä.
Kun me uuvumme niin, ettei rukouksiin eikä
valvomiseen ole voimaa,
hän on puolustaja, esirukoilija
eikä heikkoja, huonoja soimaa.
Tule, Herramme, meitä nyt vahvistamaan,
tule, virvoita voimalla taivaan.
Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan,
täällä suostumaan ristiin ja vaivaan.
Tue uskoamme, tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme, sinä auttajamme,
kuvas kirkkaana sieluumme paina.
Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja3.2.2022 klo 06:33 Kommentoi (0)
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen,
joka uskooo häneen, saa hänen nimensä voimasta
syntinsä anteeksi. Apt. 10:43.
Lyhyt lause, painavat sanat. Kaikki Vanhan testamentin
profeetat todistavat Messiaan nimen voimasta - mikä
väkevä selkänoja kristilliselle kirkolle! Ja jokainen,
joka uskoo, saa syntinsä anteeksi. Horjumattoman uskon
vuoksi? Ei, vaan Jeesuksen nimen voimasta. Jeesus on
täyttänyt lain vaatimukset. Jeesus on sovittanut meidät
Isän kanssa. Jeesus lahjoittaa uskon. Hän pitää sitä yllä.
Jeesus suojelee omansa taivaaseen. Jeesus itse tekee
ja on tehnyt kaiken. - Ylistetty siis olkoon Jumalan Karitsa,
joka otti pois meidän syntimme! Johannes vahvistaa
Pietarin sanat: "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit
ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden" 1 Joh. 2:12
Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja2.2.2022 klo 06:53 Kommentoi (0)
Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä
kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.
Ps. 62:9
Vapahtajani, kiitos tästä sanasi lupauksesta. Saan
aina ja kaikissa tilanteissa luottaa sinuun. Saan tuoda
eteesi sen, mikä painaa, ja rukoukseni tulee varmasti
kuulluksi. Kaikki asiat voin laskea kannettavaksesi.
Ei ole liian suuria vaikeuksia tai liian pieniä pulmia,
joiden kanssa eteesi pysähtyä. Kaikessa annat apusi
ja kaiken johdatat parhaakseni. Annat minun joskus
tehdä myös virheitä, mutta nekin käännät lopulta
hyväksi. Ihmeellinen ja tutkimaton on sinun johdatuksesi.
En sitä ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Riittää,
kun sinä tiedät miten minua johdatat ja minkälaisen
avun annat. Kun tuon asiani sinulle, olen jo turvassa.
Ei tarvitse kuin kiittää!
Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja1.2.2022 klo 07:13 Kommentoi (0)
Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa,
sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.
Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.
Jes 60:20
Jumala parantaa jokaisen omansa ajallaan. Useimmat
todellisesti vasta taivaan kodissa, jossa murhepäivien
luku on lopullisesti täyttynyt. Maailmassa Jeesus parantaa
lääkärien, lääkkeiden, rukousten ja lähimmäisten
rakkauden kautta. Mutta aina siten, kuin hän itse
tahtoo, ja silloin, kun hän itse hyväksi näkee. Kristityn'oikea asenne
sairauden edessä ilmenee rukouksena:
"Tapahtukoon sinun tahtosi"
Perille pääsyn kannalta pääasia ei ole se, siirrymmekö
me taivaan kotiin terveiltä jaloilta vai sairasvuoteelta.
Sillä kertaalleen parantuneetkin sairastuvat uudestaan,
viimeistään kuolinvuoteella. Olleellisinta on aina se,
että meidän syntimme ovat sovitetut ja Jeesus on ottanut
meidät lapsikseen armosta, suurena ja ihmeellisenä lahjana.
Vain Jeesuksen sovitustyö avaa meille taivaan,
jossa hän itse on valona - ja se taivas on totisesti auki!
Vk 3931.1.2022 klo 05:49 Kommentoi (0)
Oi Jeesus, hyvyyttäsi ylistää tahdomme.
Puhtaaksi verelläsi tee omatuntomme.
Me tuomme lahjana vain köyhän sydämemme.
Jää itse turvaksemme, uskomme uudista.
Suurimman armon meille ristisi kirkastaa,
murheeseen vaipuneille tuo toivon sanomaa.
Veressä kalliissa on apu hätään, vaivaan,
tie valmistettu taivaan, pois syösty kuolema.
On, Jeesus, nimi suotu sinulle suloinen
ja siinä ilmituotu on autuus ihmisten.
Nimesi vapahtaa, siis ole Jeesuksemme,
sinua rukoilemme, ainoaa auttajaa.
Kun jälleen aloitamme me uuden vuotemme,
nöyrästi tunnustamme sinua, Herramme.
Aikamme pakenee, kiinnitä sydämemme
nimeesi Jeesuksemme, valppaiksi meidät tee.
Henkesi armo anna, päivämme siunaa niin,
ja rauhan tiellä kanna aikoihin tuleviin.
Suo, että uskossa sinua palvelemme,
tielläsi riemuitsemme autuuden toivosta.
Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja30.1.2022 klo 06:32 Kommentoi (0)
Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi
hänen sieraismiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä
tuli elävä olento. 1 Moos. 2:7
Niin kuin kerran puhalsit minuun elämän hengen,
puhalla jälleen sydämeeni usko sinuun.
Avaa silmäni näkemään, miten ihmeellisesti olet
minut luonut ja mitä olet puolestani tehnyt.
Anna Pyhän Henkesi herättää minut jälleen
hengellisesti eloon. Suo, etten milloinkaan lakkaa
huutamasta Pyhää Henkeä avuksi, sillä vain sinun
yhteydessäsi olen oikeasti elossa. Vain sinuun turvautuen
pääsen taivaaseen. Ilman sinua sisimpäni on kuollut,
vaikka elämä tuntuisi kuinka ihanalta tahansa.
Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja29.1.2022 klo 06:22 Kommentoi (0)
Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua,
poikani! Kaikki mitä olet monien todistajien läsnä
ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville
ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita.
2 TIm. 2:1-2
Jeesus, sinä olet kutsunut meidät jo kasteemme hetkellä
hyvän sanoman eteenpäin viejiksi. Auta meitä pysymään
uskollisina evankeliumille ja välittämään se jälleen
eteenpäin tuleville sukupolville. Anna sanasi yksinkertaisen
ja hiljaisen voiman säilyä puhtaana keskuudessamme.
Anna sen toda tuleville sukupolville sama ilo ja lohdutus
kuin se on meillekin tuonut. Anna sen herättää uskoa
ja ikuisen elämän toivoa. Siunaa kirkkomme paimenten
työ ja anna heille Henkesi valo, että he jakaisivat
sanaasi oikein.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!