Blogi - Argus87 - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

John Lennon - Imagine1.1.2008 klo 00:08

Imagine there's no Heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today

Imagine there's no countries
It isn't hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people
Living life in peace

You may say that I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will be as one

Imagine no possessions
I wonder if you can
No need for greed or hunger
A brotherhood of man
Imagine all the people
Sharing all the world

You may say that I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will live as one

Valoisaa ja ennenkaikkea parempaa Uutta Vuotta kaikille yksinäisille ja vähäosaisille ihmisille!

Happy Christmas (War Is Over) - John Lennon24.12.2007 klo 12:00

So this is Christmas
And what have you done
Another year over
And a new one just begun
And so this is Christmas
I hope you have fun
The near and the dear one
The old and the young

A very Merry Christmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear

And so this is Christmas
For weak and for strong
For rich and the poor ones
The world is so wrong

And so happy Christmas
For black and for white
For yellow and red ones
Let's stop all the fight

A very Merry Christmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear

And so this is Christmas
And what have we done
Another year over
A new one just begun
And so happy Christmas
We hope you have fun
The near and the dear one
The old and the young

A very Merry Christmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear
War is over, if you want it
War is over now

Happy Christmas


http://www.youtube.com/watch?v=s8jw-ifqwkM

Hetki kaunein ennen yötä23.12.2007 klo 21:22

Laskeva aurinko värjää taivaanrannan heleänpunaiseen iltaruskoon
Päivän viimeiset valonsäteet tanssahtelevat kilvan varjojen kanssa metsän kätköissä
Palokärki jossain nakuttaa siihen kaukaisuudesta jostakin vastauksen saa
Halki pellon peura hiljaa sipsuttaa metsän reunaan kohti kotiaan korpikuusten alla
Siellä missä kukaan ei kuulla ei nähdä voi pieni päästäinen salaa luikahtaa piiloon koloonsa alla varjelevien puunjuurten
Ja kautta maan niin ihmiset kuin eläimet jo joutuin yön kohtaamaan valmistautuvat
Niin auringon kehä viimein vaipuu taakse utuisen taivaanrannan ja yö saapuu kietoakseen maailman kaapuunsa hämyiseen
Taivas syttyy tähtiin ja kuu heittää laaksojen ja metsien ylle hopeisen loisteensa ja järvien pinnasta kuvajaisensa heijastuu
Kaupungit joka puolella täyttyvät taianomaisesta välkkeestä ja niiden välillä valot kiiltävät kuin helminauhana yössä liitävät
Pohjoisella taivaalla saapuvat revontulet kylvävät yöhön väriloistoaan ja jokaisen katsojan esityksellään lumoavat
Yllä horisontin, jossakin alla avaruuden äärettömyyden sekä mahtavan linnunradan kohtaavat päivä ja yö taas toisensa loihtiakseen yhdessä uudesti valjenneen taivaan tulisen lämpöiseen aamuruskoon...

Kuolleille tunteille ja haudatulle ystävyydelle...12.12.2007 klo 12:54

Niin tahdoin tuntea rakkauden, sen kaiken ihanuuden. Mut kylmä maailma jääti sydämein kaik unelmain tappaen. Niin tahdoin olla sun lähellä, vain tahdoin olla sulle hellä. Mut sanoit, pois luotain mee ja tunteesi kiellä. Ei meitä enää pariksi miellä. Nyt rakkaus tää mun sisään jää, se sinne kuihtuu ja lakastuu. En enää ikinä onnellinen voi olla, enää en tahdo muuta kuin kuolla...

Silent Running - Taistelu Avaruudessa6.12.2007 klo 23:23

Viimeinen taistelu Maapallon kohtalosta käydään avaruudessa...

Tulevaisuudessa Maapallon metsät ovat tuhoutuneet ja ainoita jäljellä olevia metsiä suojellaan jättimäisissä suojakuvuissa keskellä avaruuden kylmää ja elotonta erämaata. Ei niinkään kaukaisessa tulevaisuudessa Maasta on tullut kuollut ja kolkko paikka ja ihmiset elävät harmaata ja intohimotonta elämää maanalaisten väestönsuojamaisten kompleksien kätköissä. Maan päällä sairaalloinen mukavuudenhakuisuus ja taloudellisen hyödyn tavoittelu ovat aikoja sitten syrjäyttäneet ihmisten mielistä ymmärryksen luonnon koskematonta kauneutta kohtaan ja planeetan jälleenmetsittämistä kannattavia harvoja ihmisiä pidetään lähinnä naurettavina idealisteina. Avaruuden äärettömässä kaukaisuudessa on yllättäen olemassa kuitenkin aivan toisenkaltainen maailma. Maailma täynnä vehreyttä ja uutta toivoa. Jossakin kaukana aurinkokuntamme laidalla vaeltavat puutarhalaivastot pitävät yllä Maan viimeistä kasvipohjaista elämää kaikin keinoin. Kasvitieteilijä Freeman Lowell on yksi nelihenkisen miehistön jäsenistä yhdellä monista viheriöiviä metsiä kuljettavista kasvitarharisteilijöistä. Hän on todellinen ympäristöaktivisti sanan myönteisessä merkityksessä ja on aina elänyt sopusoinnussa luonnon kanssa sitä syvästi kunnioittaen. Hän ymmärtää tehtävänsä tärkeyden täydellisesti ja suhtautuu työhönsä enemmän kuin vakavasti. Hänelle tämä työ on koko elämän tarkoitus. Näiden viimeisten metsien hoivaaminen on hänelle suoranainen kutsumus ja hän kunnioittaa varauksetta kaikkea elämää, olipa kyse kasveista, eläimistä tai vaikka sitten ihmisistäkin. Miehistön kolme muuta jäsentä, John Keenan, Marty Barker ja Andy Wolf pitävät komennustaan ja siihen liittyviä tehtäviään pelkkänä työnä ilman mitään maailmoja mullistavia päämääriä ja kokevat Lowellin ulkopuolelta katsottuna suorastaan fanaattiselta vaikuttavan elämäntavan hyvin outona ja eriskummallisena, mutta pärjäävät silti kohtuullisen hyvin hänen kanssaan. Kuten myös Lowell toisten kanssa, vaikka hänkään ei puolestaan voi käsittää, miten monet ihmiset ja varsinkin hänen työtoverinsa voivatkin suhtautua niin kylmästi ja laskelmoivasti heille annettuun elintärkeään tehtävään. Kysehän on sentään Maapallon arvokkaimman osan, sen vihreän ja uutta elämää luovan sielun hengissä pitämisestä, jotta Maa voitaisiin vielä jonain päivänä saada palautettua takaisin luontoäidin koko loistoon.

Jo kolmen vuoden ajan Lowell on valvonut ja vaalinut metsiään rakkaudella ja antaumuksella ja kiintynyt niihin palavasti. Ja vaikka hänen työtoverinsa alkavat jo kolmen vuoden intensiivisen työrupeaman jälkeen osoittamaan suurta kyllästymistä ja väliinpitämättömyyttä työhönsä ei Lowellille tuskin voisi elämä enää maireammin hymyillä. Hän ui ja kuntoilee joka päivä huolitsemansa luonnon helmassa, kun taas hänen toverinsa viettävät päivänsä metallisen harmaissa elintiloissaan enimmäkseen korttia pelaten. Hän syö itse kasvattamiaan luonnonantimia suoraan puista ja pensaista kun hänen kollegansa puolestaan tyytyvät keinotekoisesti tuotettuun ravintovelliin. Hän mietiskelee ja oleilee kaiket päivät keskellä metsien ja lampien paratiisia ystävinään joukko maan viimeisiä luontokappaleita, kun hänen ihmiskumppaninsa rypevät päivästä toiseen toistensa kyynisessä ja passivoivassa seurassa eikä kukaan heistä pistäisi edes pahakseen vaikka koko tehtävä näiden komeiden ja korvaamattomien metsien säilyttämisestä annettaisiin vaikka saman tien jonkun muun huolehdittavaksi. Lowellin toverit tahtovat jo niin kovasti takaisin kotiin Maahan etteivät juuri muusta enää päivisin puhukaan, mikä saa heidän käytöstään vierastavan Lowellin vetäytymään yhä enemmän omaan maailmaansa, mikä on hänelle kuin palanen kadotettua paratiisia keskellä muuten niin tyhjää ja karua avaruutta. Siellä jos missä hän on aina voinut olla onnellinen. Apaattisista työtovereistaan ja heihin nähden omista huomattavista eroavaisuuksistaan huolimatta Freeman Lowellin elämä on kuin hyvää unta, joka on muuttunut todeksi.

Lowellin satumainen maailma uhkaa kuitenkin pian hajota palasiksi kun vakavia ongelmia yllättäen ilmaantuu. Eräänä päivänä Maan keskuskomennolta tulee kohtalokas toimeksianto, joka saattaa kuilun partaalle kaiken mihin Lowell on ikinä uskonut. Heidän laivastonsa saa täysin yllättäen käskyn laukaista kaikki kasvihuoneensa avaruuteen ja tuhota ne ydinräjäytyksin. Ainoaksi syyksi sanotaan rahoittajien taloudelliset erimielisyydet ja ongelmat, jotka ovat johtaneet päätökseen lakkauttaa projekti toissijaisena. Lowellista käsky kuulostaa aivan siltä mitä se onkin; Järjettömältä. Lowell on kuin joutunut täysin varoittamatta keskelle painajaista jossa pahinta on se, että se onkin täyttä totta. Maailmanlopun tunnelmissa hän seuraa tovereidensa käsittämättömän riemukkaita reaktioita uutiseen ja joutuu järkyttymään totaalisesti huomatessaan, että kasvihuoneiden tuhoaminen tuottaa heille yhtä vähän omantunnon tuskia kuin valokatkaisimen pois päältä kytkeminen. Lowell vajoaa aluksi lohduttomaan ja toivottomaan tilaan, mutta lopulta suru ja epäusko vaihtuvat synkäksi vihaksi ja jäiseksi määrätietoisuudeksi. Hän EI aio sallia viimeisten metsien tuhoamista. Ei vaikka hänen olisi uhrattava oma henkensä niiden säilymisen puolesta. Hän päättää tehdä mitä ikinä vain täytyy, jotta metsät pelastuvat. Aluksi hän yrittää taivutella tovereitaan säästämään metsät vedoten heidän inhimmillisyyteensä ja moraaliinsa, mutta ilman tuloksia. Hänen työtoverinsa nauravat hänelle päin naamaa ja kuittaavat hänen sanomansa pelkkänä haihatteluna. Muun laivaston valmistautuessa tuhoamaan korvaamattoman kallisarvoisen lastinsa vetäytyy Lowell yksinään yhteen monista metsäkuvuista hautomaan synkkää ja lopullista päätöstään. Ympäröivässä avaruuden autiudessa Maapallon viimeiset metsät alkavat räjähdellä sydäntäsärkevästi ja se ajaa Lowellin hulluksi surusta. Kun eräs hänen kollegansa saapuu viimein asentamaan ydinräjähdettä hänen kupuunsa hän tarttuu lapioon ja asettuu tämän tielle. Lowellin toveri käy häneen väkivaltaisesti käsiksi yrittäessään päästä suorittamaan viimeistä tehtäväänsä ja verisen tappelun jälkeen Lowell surmaa hänet keskelle kasvimaataan. Lowell on nyt lähtenyt tielle, jolta ei ole enää paluuta ja hän tietää sen. Hän tietää myös mitä hänen on tehtävä kollegojensa suhteen jos hän haluaa pelastaa metsät. Lowell huomaa kahden muun kollegansa olevan parhaillaan asentamassa räjähteitä erääseen viimeisistä kuvuista ja suuntaa kupujen ja ydinlatausten laukaisukeskukseen lähettääkseen entiset työtoverinsa viimeiselle matkalleen...

Näin Freeman Lowell suruissaan tajuaa että ainoa keino säästää hänen aluksensa metsät on murhata jäljellä olevat työtoverit ja ohjata kasvitieteellinen risteilijä tuntemattomalle kurssille kauas laivastosta kohti tuntematonta ja epävarmaa kohtaloa avaruuden äärirajoilla...

Lowellin henkilökohtaiset koettelemukset ovat kuitenkin vasta aivan aluillaan..

Lowell on haavoittunut pahasti yhteenotossaan entisen työtoverinsa kanssa ja huomaa matkansa aikana ettei kykene yksin huolehtimaan metsistä tai aluksen tärkeimmistäkään toiminnoista. Hän päättää ottaa avukseen laivan kolme huoltorobottia, joihin hän ohjelmoi kaikki tiedot laivan elintärkeiden järjestelmien toiminnasta kuten myös puutarhan hoidosta. Nämä robotit hän nimeää kokonsa sekä väriensä johdosta osuvasti Hupuksi, Tupuksi ja Lupuksi (Huey, Dewey ja Lewey) ja opettaa ne ystävikseen. Jotta ei menettäisi täysin järkeään yksinäisyyden ja täydellisen ihmiskontaktin puuttumisen vuoksi hän yrittää inhimmillistää robotit ja ohjelmoi niihin myös taidot useista peleistä, jotta ne voisivat pitää hänelle mielekästä seuraa minkä lisäksi Lowell yrittää jopa opettaa niille tunteita, kuten myötätuntoa. Matkansa aikana hän näkee ja kokee monia ihmeitä keskellä avaruuden tyyntä autiutta ja muodostaa vahvan siteen robottikumppaneihinsa, joista tulee hänelle nopeasti läheisempiä kuin hänen ihmistovereistaan koskaan. Hän alkaa myös kerrata mielessään kaikkea aiemmin tapahtunutta ja päätyy lähtemättömän syyllisyyden kalvamana vakavasti pohtimaan ansaitseeko itsekään enää selviytyä aloittamaltaan matkalta peruuttamattomien tekojensa jälkeen...

Taistelu Avaruudessa esittelee katsojilleen vahvan ympäristökriittisen näkökulman jonka tärkeä sanoma on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. Elokuva kuuluu oikeutetusti aikansa merkittävimpiin teoksiin vaikka aikoinaan jäikin valitettavasti vaille suuremman yleisön huomiota. Lowellin traaginen tarina asettaa katsojansa myös seuraavan kriittisen kysymyksen eteen: Mitä sinä tekisit samanlaisessa tilanteessa? Ja haastaa ihmiset myös vakavasti miettimään onko moraalisesti oikein riistää ihmishenkiä, jos sillä voidaan taata luonnon elossa säilyminen? Kumpi painaa enemmän jos vaa'assa riippuvat yhtäaikaa ihmiskunnan tarpeet ja Maapallon viimeisten luonnonvarojen tulevaisuus...

Silent Running on aikaansa nähden edelläkävijä sanomassaan ja sen maailma on toteutettu epätavanomaisen huolellisesti. Sen takana on ollut paljon enemmänkin kuin vain toivo saada paljon katsojia ja hyvät lipputulot.

Säveltäjä Peter Schickelen tunteisiin vetoava musiikki esittää poikkeuksellisen vahvaa osaa elokuvassa ja myös osaltaan on yksi niistä syistä miksi elokuva toimiikin niin hyvin.
Kokonaisuuden kruunaavaa on vielä, että elokuvan synkkää ja osittain melankolistakin tunnelmaa piristävät paikoitellen Joan Baezin laulamat kaksi hienoa balladia; elokuvan nimeä kantava Silent Running ja Rejoice in the Sun.



Elokuvan alkuperäisnimi: Silent Running
Ohjaaja: Douglas Trumbull
Käsikirjoittaja(t): Deric Washburn, Michael Cimino ja Steven Bochco
Pääosissa: Bruce Dern, Cliff Potts, Ron Rifkin, Jesse Vint, Mark Persons, Steven Brown, Cheryl Sparks ja Larry Whisehunt
Elokuvan jakelija: Universal Pictures/Kino Welt
Valmistusvuosi: 1972
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Kesto: 89 minuuttia

Ikäraja-suositus: K-11

Ondskan - Pahuus24.11.2007 klo 20:03

16 vuotias Erik Ponti (Andreas Wilson) on yksi koulunsa lahjakkaimpia oppilaita, mutta samalla myös sen pahimpia ongelmanuoria ja opinahjonsa haastamaton ykköstappelupukari. Hän on täynnä patoutunutta vihaa ja katkeruutta ja purkaa raivoaan pieksemällä niitä harvoja oppilastovereitaan, jotka uskaltavat olla häntä vastaan. Hän on väkivaltainen nuori, jonka katkeruus johtuu oikean isän kuolemasta ja jonka kasvukivuista aiheutuvia aggressioita hänen sadistisen isäpuolensa pahoinpitelyt vain ruokkivat. Koulussa kaikki hänen kotona tukahduttamansa tunteet purkautuvat puhtaana, silmittömänä raivona. Vaikka hänen vihaansa on hyvä syy, eivät koulun opettajat tunne hänen kaltaiselleen tapaukselle muuta nimeä kuin Pahuus. Kun Erik hakkaa jälleen erityisen pahasti erään riitaa haastaneen koulutoverinsa, ryhtyvät opettajat toimiin ja erottavat hänet pysyvästi koulusta kesken Kansakoulun viimeisen luokan. Erikin äiti, joka tajuaa että hänen poikansa tulevaisuus on vaakalaudalla ellei hän pääse lukioon, myy epätoivossaan suuren osan omaisuudestaan hankkiakseen Erikille paikan yksityiskoulussa, joka suo pojalle vielä viimeisen mahdollisuuden suorittaa kansakoulu loppuun hyväksyttävin arvosanoin. Erik tarttuu mukisematta tähän mahdollisuuteen, sillä äiti on hänelle kaikkein rakkain ihminen ja äidin onnellisuus on hänelle kaikkea muuta tärkeämpää. Erikille sopii myös mainiosti hengähdystauko ankarista kotioloista, joten hän lähtee osaksi hyvilläkin mielin kohti uusia haasteita.










Perillä koulunkäynti uudessa ja vieraassa ympäristössä alkaa lupaavasti ja muut oppilaatkin vaikuttavat mukavilta. Koulun vanhempiin opiskelijoihin ja valvoja-oppilaisiin kuuluva Otto Silverhielm (Gustaf Skarsgård) toivottaa Erikin tervetulleeksi ja opettaa hänelle isällisesti uuden koulujärjestelmän toiminnan. Alkuun Silverhielmistä välittyy Erikille miellyttävä ja auttavainen kuva, mutta hän saa pian huomata että Silverhielmin ja koko koulun järjestyksenpidon takana on jotakin synkkää ja hyvin vastenmielistä. Toverilliseksi kasvatukseksi kutsuttu hierarkinen järjestelmä, jossa nuorempien oppilaiden on toteltava vanhempiaan kaikessa määrää tiukasti koulun ilmapiiristä ja pitää yllä yleistä järjestystä pelon ja julkisen nöyryytyksen keinoin. Erikille paljastuu myöhemmin, että hierarkian huipulla on itse Silverhielm, joka on itse asiassa häikäilemätön manipuloija. Henkinen ja fyysinen simputus ovat diktaattorimaisen Silverhielmin johtamassa koulumaailmassa arkipäivää ja siitä saavat kärsiä kaikki, jotka vähänkään poikkeavat yleisestä etiketistä. Useimmat nokkimisen kohteiksi joutuvat oppilaat pelkäävät liiaksi pistääkseen vastaan ja alistuvat rangaistuksiin, mutta Erikille tällainen ei tule kuuloonkaan. Hän kieltäytyy simputuksesta ja nousee yksinään epäoikeudenmukaista järjestelmää vastaan kovin seurauksin. Alkaa ajojahti, joka muuttuu pian Erikin ja Silverhielmin henkilökohtaiseksi tahtojen taisteluksi.





Erik tutustuu koulun alkutaipaleella älykkääseen, mutta syrjäänvetäytyvään ja hiljaiseen Pierre Tanguyhyn (Henrik Lundström), josta tulee hänen ainoa oikea ystävänsä ja Erik huomaa uuden ystävänsä kautta miten voimakas voimavara ystävyys onkaan. Hän saa myös kokea ensimmäisen kerran elämässään rakkauden huuman seurustellessaan salaa suomalaisen palvelustytön, Marjan (Linda Zilliacus) kanssa. Salainen tämä romanssi on siksi, koska koulun säännöt kieltävät sen. Uusien ystäviensä tuella Erik saa tasapainoiltua läpi simputuksen ja saa hillittyä aggressionsa. Hän saa uutta toivoa ja alkaa uskomaan väkivallattomaan vastarintaan. Hänen on oltava turvautumatta väkivaltaan myös äitinsä ja opiskelupaikkansa tähden ja tämä asettaa hänelle suuria haasteita, sillä vanhempien oppilaiden toimia ei tunnu rajoittavan mikään. Erik haluaisi vain olla rauhassa ja opiskella normaalisti, mutta ympäristö ei tunnu sitä sallivan. Silverhielmin sortokoneiston kohdistaessa hyökkäyksensä Erikin läheisiin on hänen pakko ruveta tuumasta toimeen ja alettava kehittelemään keinoja, joilla vastustaa kiusaajiaan tarvitsematta pelätä koulusta erottamista. Erik valjastaa älynsä mukaan taisteluun ja muuttaa sen erittäin tehokkaaksi aseeksi, jonka voimin hän alkaa käydä kekseliästä psykologista sotaa Silverhielmiä vastaan. Hetken ajan uusi menetelmä toimii kiitettävällä menestyksellä, mutta köysi Erikin kaulan ympärillä alkaa jälleen kiristyä, vainoajien ryhtyessä entistäkin ankarampiin painostustapoihin. Viimein Erik tajuaa, ettei hänellä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin kohdata kiusaajansa silmästä silmään ja lopullisen taistelun koittaessa on vain ja ainoastaan Erikistä itsestään kiinni kuinka pitkälle hän on valmis menemään saadakseen kiusaamisen loppumaan...






Tämä elokuva kertoo totuudenmukaisella tavalla siitä mitä saattaa seurata, kun yhden yksinäisen ihmisen kärsivällisyys ja fyysinen sietokyky venytetään äärimmilleen. Kun hänet ahdistetaan nurkkaan ja annetaan vain yksi vaihtoehto, yksi pakokeino. Kuten myös siitä kuinka kekseliäisyydellä voi löytää vielä vaihtoehdon jos toisenkin.

Pahuus näyttää myös läheltä kuinka vähän vaaditaan, että saadaan alulle tapahtumasarja, joka voi johtaa arvaamattomaan ja täysin hallitsemattomaan lopputulokseen. Kuinka yksi sorrettu ihminen lähtee omillaan toteuttamaan oikeudenmukaisuuden nimissä omaa henkilökohtaista kostoaan vain malttinsa rajoissa.

Lopulta hallitun koston riistäytyminen täydeksi helvetiksi saattaa olla vain hiuskarvan varassa...









Ystävyys. Toivo. Rakkaus. Näiden kolmen asian varaan elokuvan Pahuus tarina perusteellisimmillaan rakentuu...

Pohjimmiltaan Pahuus on kertomus väkivallan kierteestä, joka voi pelottavalla tavalla viedä täysin mukanaan. Tarina kiertämään pistetyn väkivallan seurauksista tuhoisimmillaan. Ja myös siitä kuinka ystävyys ja rakkaus voivat kaikki sen aiheuttamat haavat parantaa ja tuoda synkimpäänkin kohtaloon toivon paremmasta elämästä.

Elokuvan alkuperäisnimi: Ondskan
Ohjaaja: Mikael Håfström
Käsikirjoittaja(t): Hans Gunnarsson, Mikael Håfström ja Klas Östergren
Pääosissa: Andreas Wilson, Henrik Lundström, Gustaf Skarsgård, Linda Zilliacus, Jesper Salén, Fredrik af Trampe, Per Westergren, Johan Rabaeus, Marie Richardson ja Sanna-Mari Patjas
Elokuvan jakelija: Nordisk-Film
Valmistusvuosi: 2003
Valmistusmaa: Ruotsi
Kesto: 115 minuuttia

Ikäraja-suositus: K-15

Elokuvan trailerin näet tästä: http://movies.virginmedia.com/player/default.asp?url=/film/fid4366/trailers/trid1786/wm/bb.asx&filmid=4366&trid=1786&partner=virgin&sec=trl&psec=

The Thing - Se, toisesta maailmasta11.11.2007 klo 04:12

Vuosi 1982, Antarktis. Edessä vuoden pimein ja kylmin aika.

Kuusikuukautisen talvikauden ollessa ankarimmillaan.. Kehosi on sille sen lämpöisin piilopaikka...




Amerikkalaisen sääaseman tutkimusrauha järkkyy pahasti, kun joukko hulluilta vaikuttavia norjalaisia ilmaantuu yllättäen paikalle jahdaten husky-rotuista koiraa kiväärein ja räjähtein. Koiran päästessä lähemmäs amerikkalaisia, jalkautuu norjalaisten tiedustelijana toimivasta helikopterista sekavassa mielentilassa oleva mies, joka karjuu hysteerisenä norjankielisiä lauseita, joita kukaan ei ymmärrä. Koiran pyrkiessä amerikkalaisten luo mies avaa tulen sitä kohti ja haavoittaa samalla yhtä amerikkalaisista tutkijoista. Norjalaisten ja amerikkalaisten välille puhkeaa tulitaistelu ja epäonnisten sattumien ketjureaktion seurauksena helikopteri tuhoutuu ja kaikki norjalaiset saavat surmansa ennen kuin kukaan ehtii selvittää mistä on kysymys. Ainoastaan harmittoman oloinen koira jää henkiin...





Traagisen ja selittämättömän tapauksen jälkeen tutkimusaseman väki ottaa koiran suojiinsa ja alkaa pohtia minkä takia norjalaiset mahtoivat haluta tappaa tämän vaarattoman eläimen. Vastauksia etsiäkseen amerikkalaisten oma helikopteri-pilotti, R.J. MacReady tarjoutuu lentämään kahden vapaa-ehtoisen kanssa norjalaisten lähistöllä sijaitsevalle leirille selvittämään mysteeriä. Perillä retkikuntaa odottaa täydellinen hävitys. Koko norjalaisten tutkimusasema on lähes perustuksiaan myöten tuhottu ja kaikki henkilökunnasta ovat kuolleet. Leirin tarkempi tutkimus paljastaa amerikkalaisille, että norjalaiset löysivät ennen salaperäistä katastrofiaan jään alta valtavan avaruusaluksen hylyn ja tekivät sen lähistöltä jonkinlaisen arkeologisen löydön. Löydön, jonka he toivat mukanaan tutkimusasemalleen. Norjalaisen leirin kellarista amerikkalaiset tekevät oman löytönsä, joka ainoastaan lisää heidän hämmennystään. Jääkuution, jonka sisältä jokin elävä olento on selvästi kaivautunut ulos. Ennen paluutaan omaan leiriinsä amerikkalaiset löytävät jäätyneiden ihmisruumiiden joukosta karrelle palaneen ruhon, joka muistuttaa irvokkaalla tavalla ihmistä, mutta on kammottavan selvää, että olento ei ole sen enempää ihminen kuin eläinkään. Tutkijat ottavat ruhon mukaansa ruumiinavausta varten ainoastaan huomatakseen, että tutkimukset antavat vain entistä arvoituksellisemman kuvan olennon todellisesta alkuperästä...





Samaisen päivän iltana norjalaisten mystisen kohtalon ainut todistaja, husky-koira, lukitaan kenneliin muiden kaltaistensa seuraan. Muut koirat reagoivat pelolla uuteen tulokkaaseen, eivätkä syyttä. Koirassa alkaa pian tapahtumaan hirvittäviä muutoksia ja suunnattomat lonkerot tunkeutuvat yhtäkkisesti sen turkin lävitse ja käyvät toisten koirien kimppuun. Olento yrittää tappaa ja sulauttaa toiset koirat itseensä, mutta kuolonhuutojen hälyttämänä leirin koko henkilökunta saapuu paikalle ja keskeyttää teurastuksen. Olento tuhotaan lopulta liekinheittimin, mutta kukaan ei saata vielä aavistaakaan, että äärimmäinen matka kauhun ytimeen on vasta alkanut. Pelko ja vainoharhaisuus alkavat pian levitä leiriläisten keskuuteen heidän tajutessaan, että kyseinen "koira" oli päässyt liikkumaan lerin alueella valvomatta jo kokonaisen päivän ajan. Bennings nimisen tutkijan paljastuessa myös olennon valtaamaksi, tajuavat muut että heitä vastassa on vihollinen, joka pystyy omaksumaan täydellisesti minkä tahansa tappamansa olennon muodon ja että kuka tahansa saattaa tietämättään jo olla olennon isäntä. Alkaa epätoivoinen eloonjäämiskamppailu painajaismaista oliota vastaan, jonka jo pelkkä kosketus on tarpeeksi kuolettava tehdäkseen uhreistaan selvää. Talven pimetessä ja ulkona riehuvan myrskyn yltyessä tutkimuskeskuksen asukkaat jäävät eristyksiin muusta maailmasta ja loukkuun tappavan olennon kanssa eikä apua ole odotettavissa ennen kevättä, jonka tulo on vasta kuukausien päässä...









Tätä elokuvaa suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka ovat kyllästyneet itseään toistaviin ja tylsiin nykykauhuelokuviin. Tämä filmi on ajaton klassikko, joka on epä-Hollywoodmaista kauhuelokuvaa parhaimmillaan. Pulssia nostattava tutkimusmatka ihmispsyykkeen syvimpiin syövereihin.

Ohjaaja John Carpenterin, The Thing on eittämättä hänen hyytävin ja nerokkain kauhuelokuvansa, joka ei pelottele katsojiaan lainkaan tavanomaisin keinoin vaan luottaa pääasiassa painostavaan tunnelmaan ja älykkääseen ja täysin ennalta arvaamattomaan juoneen. Tuloksena on yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä ja samalla syvällisimmistä kauhutrillereistä, joka koskaan on tehty.



Elokuvan alkuperäisnimi: The Thing
Ohjaaja: John Carpenter
Käsikirjoittaja(t): Bill Lancaster
Pääosissa: Kurt Russell, Wilford Brimley, T.K. Carter, David Clennon, Keith David, Richard Dysart, Charles Hallahan, Peter Maloney, Richard Masur, Donald Moffat, Joel Polis, Thomas G. Waites, Norbert Weisser, Larry J. Franco ja Nate Irwin
Elokuvan jakelija: Universal Pictures
Valmistusvuosi: 1982
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Kesto: 109 minuuttia

Ikäraja-suositus: K15

Katso elokuvan traileri tästä: http://www.trailerfan.com/movie/the_thing/trailer

(Elokuva pohjautuu John W. Campbell Juniorin alkuperäisteokseen "Who Goes There?" vuodelta 1938 ja on uudelleenfilmatisointi vuonna 1951 julkaistusta elokuvasta The Thing From Another World)

I Repent =]8.11.2007 klo 04:18

Profilointia. Kohteena: MINÄ15.9.2007 klo 20:47

Kyyninen:  Ehdottomasti
Arvaamaton:  Varmasti
Huumorintajuton:  Kyllä vain
Sci-fi friikki:  Parantumattomasti
Kummallinen:  Monien mielestä
Omalaatuinen: Erittäin
Ainutlaatuinen: Sataprosenttisesti
Vanhanaikainen: Jo vain
Taistelijana: Pelottava
Ajattelijana: Käsittämätön
Kirjailijana: Toivoton
Romantikkona: Epäonninen
Ihmisenä: Väärinymmärretty
Looginen: Parhaani mukaan
Tylsää seuraa: Luultavasti
Epäsosiaalinen: Minulla ei ole ystäviä (siis olen)
Erakko-luonne: Lapsesta saakka
Synkkä: Useimmiten
Iloinen: En muista milloin viimeksi
Hullu: Ylhäisessä yksinäisyydessäni