Silent Running - Taistelu Avaruudessa - Blogi - Argus87 - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Silent Running - Taistelu Avaruudessa6.12.2007 klo 23:23

Viimeinen taistelu Maapallon kohtalosta käydään avaruudessa...

Tulevaisuudessa Maapallon metsät ovat tuhoutuneet ja ainoita jäljellä olevia metsiä suojellaan jättimäisissä suojakuvuissa keskellä avaruuden kylmää ja elotonta erämaata. Ei niinkään kaukaisessa tulevaisuudessa Maasta on tullut kuollut ja kolkko paikka ja ihmiset elävät harmaata ja intohimotonta elämää maanalaisten väestönsuojamaisten kompleksien kätköissä. Maan päällä sairaalloinen mukavuudenhakuisuus ja taloudellisen hyödyn tavoittelu ovat aikoja sitten syrjäyttäneet ihmisten mielistä ymmärryksen luonnon koskematonta kauneutta kohtaan ja planeetan jälleenmetsittämistä kannattavia harvoja ihmisiä pidetään lähinnä naurettavina idealisteina. Avaruuden äärettömässä kaukaisuudessa on yllättäen olemassa kuitenkin aivan toisenkaltainen maailma. Maailma täynnä vehreyttä ja uutta toivoa. Jossakin kaukana aurinkokuntamme laidalla vaeltavat puutarhalaivastot pitävät yllä Maan viimeistä kasvipohjaista elämää kaikin keinoin. Kasvitieteilijä Freeman Lowell on yksi nelihenkisen miehistön jäsenistä yhdellä monista viheriöiviä metsiä kuljettavista kasvitarharisteilijöistä. Hän on todellinen ympäristöaktivisti sanan myönteisessä merkityksessä ja on aina elänyt sopusoinnussa luonnon kanssa sitä syvästi kunnioittaen. Hän ymmärtää tehtävänsä tärkeyden täydellisesti ja suhtautuu työhönsä enemmän kuin vakavasti. Hänelle tämä työ on koko elämän tarkoitus. Näiden viimeisten metsien hoivaaminen on hänelle suoranainen kutsumus ja hän kunnioittaa varauksetta kaikkea elämää, olipa kyse kasveista, eläimistä tai vaikka sitten ihmisistäkin. Miehistön kolme muuta jäsentä, John Keenan, Marty Barker ja Andy Wolf pitävät komennustaan ja siihen liittyviä tehtäviään pelkkänä työnä ilman mitään maailmoja mullistavia päämääriä ja kokevat Lowellin ulkopuolelta katsottuna suorastaan fanaattiselta vaikuttavan elämäntavan hyvin outona ja eriskummallisena, mutta pärjäävät silti kohtuullisen hyvin hänen kanssaan. Kuten myös Lowell toisten kanssa, vaikka hänkään ei puolestaan voi käsittää, miten monet ihmiset ja varsinkin hänen työtoverinsa voivatkin suhtautua niin kylmästi ja laskelmoivasti heille annettuun elintärkeään tehtävään. Kysehän on sentään Maapallon arvokkaimman osan, sen vihreän ja uutta elämää luovan sielun hengissä pitämisestä, jotta Maa voitaisiin vielä jonain päivänä saada palautettua takaisin luontoäidin koko loistoon.

Jo kolmen vuoden ajan Lowell on valvonut ja vaalinut metsiään rakkaudella ja antaumuksella ja kiintynyt niihin palavasti. Ja vaikka hänen työtoverinsa alkavat jo kolmen vuoden intensiivisen työrupeaman jälkeen osoittamaan suurta kyllästymistä ja väliinpitämättömyyttä työhönsä ei Lowellille tuskin voisi elämä enää maireammin hymyillä. Hän ui ja kuntoilee joka päivä huolitsemansa luonnon helmassa, kun taas hänen toverinsa viettävät päivänsä metallisen harmaissa elintiloissaan enimmäkseen korttia pelaten. Hän syö itse kasvattamiaan luonnonantimia suoraan puista ja pensaista kun hänen kollegansa puolestaan tyytyvät keinotekoisesti tuotettuun ravintovelliin. Hän mietiskelee ja oleilee kaiket päivät keskellä metsien ja lampien paratiisia ystävinään joukko maan viimeisiä luontokappaleita, kun hänen ihmiskumppaninsa rypevät päivästä toiseen toistensa kyynisessä ja passivoivassa seurassa eikä kukaan heistä pistäisi edes pahakseen vaikka koko tehtävä näiden komeiden ja korvaamattomien metsien säilyttämisestä annettaisiin vaikka saman tien jonkun muun huolehdittavaksi. Lowellin toverit tahtovat jo niin kovasti takaisin kotiin Maahan etteivät juuri muusta enää päivisin puhukaan, mikä saa heidän käytöstään vierastavan Lowellin vetäytymään yhä enemmän omaan maailmaansa, mikä on hänelle kuin palanen kadotettua paratiisia keskellä muuten niin tyhjää ja karua avaruutta. Siellä jos missä hän on aina voinut olla onnellinen. Apaattisista työtovereistaan ja heihin nähden omista huomattavista eroavaisuuksistaan huolimatta Freeman Lowellin elämä on kuin hyvää unta, joka on muuttunut todeksi.

Lowellin satumainen maailma uhkaa kuitenkin pian hajota palasiksi kun vakavia ongelmia yllättäen ilmaantuu. Eräänä päivänä Maan keskuskomennolta tulee kohtalokas toimeksianto, joka saattaa kuilun partaalle kaiken mihin Lowell on ikinä uskonut. Heidän laivastonsa saa täysin yllättäen käskyn laukaista kaikki kasvihuoneensa avaruuteen ja tuhota ne ydinräjäytyksin. Ainoaksi syyksi sanotaan rahoittajien taloudelliset erimielisyydet ja ongelmat, jotka ovat johtaneet päätökseen lakkauttaa projekti toissijaisena. Lowellista käsky kuulostaa aivan siltä mitä se onkin; Järjettömältä. Lowell on kuin joutunut täysin varoittamatta keskelle painajaista jossa pahinta on se, että se onkin täyttä totta. Maailmanlopun tunnelmissa hän seuraa tovereidensa käsittämättömän riemukkaita reaktioita uutiseen ja joutuu järkyttymään totaalisesti huomatessaan, että kasvihuoneiden tuhoaminen tuottaa heille yhtä vähän omantunnon tuskia kuin valokatkaisimen pois päältä kytkeminen. Lowell vajoaa aluksi lohduttomaan ja toivottomaan tilaan, mutta lopulta suru ja epäusko vaihtuvat synkäksi vihaksi ja jäiseksi määrätietoisuudeksi. Hän EI aio sallia viimeisten metsien tuhoamista. Ei vaikka hänen olisi uhrattava oma henkensä niiden säilymisen puolesta. Hän päättää tehdä mitä ikinä vain täytyy, jotta metsät pelastuvat. Aluksi hän yrittää taivutella tovereitaan säästämään metsät vedoten heidän inhimmillisyyteensä ja moraaliinsa, mutta ilman tuloksia. Hänen työtoverinsa nauravat hänelle päin naamaa ja kuittaavat hänen sanomansa pelkkänä haihatteluna. Muun laivaston valmistautuessa tuhoamaan korvaamattoman kallisarvoisen lastinsa vetäytyy Lowell yksinään yhteen monista metsäkuvuista hautomaan synkkää ja lopullista päätöstään. Ympäröivässä avaruuden autiudessa Maapallon viimeiset metsät alkavat räjähdellä sydäntäsärkevästi ja se ajaa Lowellin hulluksi surusta. Kun eräs hänen kollegansa saapuu viimein asentamaan ydinräjähdettä hänen kupuunsa hän tarttuu lapioon ja asettuu tämän tielle. Lowellin toveri käy häneen väkivaltaisesti käsiksi yrittäessään päästä suorittamaan viimeistä tehtäväänsä ja verisen tappelun jälkeen Lowell surmaa hänet keskelle kasvimaataan. Lowell on nyt lähtenyt tielle, jolta ei ole enää paluuta ja hän tietää sen. Hän tietää myös mitä hänen on tehtävä kollegojensa suhteen jos hän haluaa pelastaa metsät. Lowell huomaa kahden muun kollegansa olevan parhaillaan asentamassa räjähteitä erääseen viimeisistä kuvuista ja suuntaa kupujen ja ydinlatausten laukaisukeskukseen lähettääkseen entiset työtoverinsa viimeiselle matkalleen...

Näin Freeman Lowell suruissaan tajuaa että ainoa keino säästää hänen aluksensa metsät on murhata jäljellä olevat työtoverit ja ohjata kasvitieteellinen risteilijä tuntemattomalle kurssille kauas laivastosta kohti tuntematonta ja epävarmaa kohtaloa avaruuden äärirajoilla...

Lowellin henkilökohtaiset koettelemukset ovat kuitenkin vasta aivan aluillaan..

Lowell on haavoittunut pahasti yhteenotossaan entisen työtoverinsa kanssa ja huomaa matkansa aikana ettei kykene yksin huolehtimaan metsistä tai aluksen tärkeimmistäkään toiminnoista. Hän päättää ottaa avukseen laivan kolme huoltorobottia, joihin hän ohjelmoi kaikki tiedot laivan elintärkeiden järjestelmien toiminnasta kuten myös puutarhan hoidosta. Nämä robotit hän nimeää kokonsa sekä väriensä johdosta osuvasti Hupuksi, Tupuksi ja Lupuksi (Huey, Dewey ja Lewey) ja opettaa ne ystävikseen. Jotta ei menettäisi täysin järkeään yksinäisyyden ja täydellisen ihmiskontaktin puuttumisen vuoksi hän yrittää inhimmillistää robotit ja ohjelmoi niihin myös taidot useista peleistä, jotta ne voisivat pitää hänelle mielekästä seuraa minkä lisäksi Lowell yrittää jopa opettaa niille tunteita, kuten myötätuntoa. Matkansa aikana hän näkee ja kokee monia ihmeitä keskellä avaruuden tyyntä autiutta ja muodostaa vahvan siteen robottikumppaneihinsa, joista tulee hänelle nopeasti läheisempiä kuin hänen ihmistovereistaan koskaan. Hän alkaa myös kerrata mielessään kaikkea aiemmin tapahtunutta ja päätyy lähtemättömän syyllisyyden kalvamana vakavasti pohtimaan ansaitseeko itsekään enää selviytyä aloittamaltaan matkalta peruuttamattomien tekojensa jälkeen...

Taistelu Avaruudessa esittelee katsojilleen vahvan ympäristökriittisen näkökulman jonka tärkeä sanoma on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. Elokuva kuuluu oikeutetusti aikansa merkittävimpiin teoksiin vaikka aikoinaan jäikin valitettavasti vaille suuremman yleisön huomiota. Lowellin traaginen tarina asettaa katsojansa myös seuraavan kriittisen kysymyksen eteen: Mitä sinä tekisit samanlaisessa tilanteessa? Ja haastaa ihmiset myös vakavasti miettimään onko moraalisesti oikein riistää ihmishenkiä, jos sillä voidaan taata luonnon elossa säilyminen? Kumpi painaa enemmän jos vaa'assa riippuvat yhtäaikaa ihmiskunnan tarpeet ja Maapallon viimeisten luonnonvarojen tulevaisuus...

Silent Running on aikaansa nähden edelläkävijä sanomassaan ja sen maailma on toteutettu epätavanomaisen huolellisesti. Sen takana on ollut paljon enemmänkin kuin vain toivo saada paljon katsojia ja hyvät lipputulot.

Säveltäjä Peter Schickelen tunteisiin vetoava musiikki esittää poikkeuksellisen vahvaa osaa elokuvassa ja myös osaltaan on yksi niistä syistä miksi elokuva toimiikin niin hyvin.
Kokonaisuuden kruunaavaa on vielä, että elokuvan synkkää ja osittain melankolistakin tunnelmaa piristävät paikoitellen Joan Baezin laulamat kaksi hienoa balladia; elokuvan nimeä kantava Silent Running ja Rejoice in the Sun.



Elokuvan alkuperäisnimi: Silent Running
Ohjaaja: Douglas Trumbull
Käsikirjoittaja(t): Deric Washburn, Michael Cimino ja Steven Bochco
Pääosissa: Bruce Dern, Cliff Potts, Ron Rifkin, Jesse Vint, Mark Persons, Steven Brown, Cheryl Sparks ja Larry Whisehunt
Elokuvan jakelija: Universal Pictures/Kino Welt
Valmistusvuosi: 1972
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Kesto: 89 minuuttia

Ikäraja-suositus: K-11

Takaisin blogimerkintöihin