Blogin nimi: Asioita

Blogi aloitettu: 9.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: pubivisa, tietovisa, jalkapallo, Älypää kpl
  • Kesälomalla2.7.2007 klo 16:17

    Kesäloma on nyt puolessa välissä ja olen onneksi onnistunut sysäämään työasiat pois mielestä. Ei kai pitäisi seurata uutisia kun työantajan nimi on ollut siellä niin paljon esillä. Ensimmäisellä lomaviikolla olin Etelä-Ruotsissa ja Kööpenhaminassa, viimeinen lomaviikko on tarkoitus viettää Lapissa. Kesäloman huipennus on edessä 15.7 kun Metallica esiintyy Olympiastadionilla. Sieltä saa sellaisen sopivan tunnetilan (angstin) töihin paluuta varten.
     
    Aiemmat blogimerkinnät ovat koskeneet futista, joten tiivitetään tähän tilanne. Harrastesarjassa on nyt kesätauko ja hävisimme kaikki alkukesän pelit selkein numeroin. Ensi vuonna kannattanee keskittyä ihan suosiolla pelkkiin pihapeleihin.

    Jännä nähdä taas jos joku "kielisensori" vaivautuu lähettämään palautetta siitä kun pilkut eivät ole blogissani paikallaan tai yhdyssanat ovat pilkkoutuneet kahtia. Jonkunhan se täytyy toki kantaa huolta suomenkielen kehityksestäkin.
     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

  • Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!

    19.6.2025

    Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!

    Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!

  • Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!

    13.5.2025

    Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!

Lue lisää tiedotteita