Hääjuhlat (ei tosin omat tällä kertaa)22.2.2013 klo 09:51
Olimme viime viikonloppuna vaimon kanssa häissä. Ainakin itselle nämä häät olivat erityisen merkitykselliset ennen kaikkea sen takia että tuttavapariskuntamme meni naimisiin samassa kirkossa, jossa me menimme naimisiin lähes päivälleen vuotta aikaisemmin (25.2). Kyseessä on Vantaan Pyhän Laurin kirkko, joka on todella suosittu hääpaikka pääkaupunkiseudulla. Näin talviaikaan sieltä toki saa hieman helpommin ajan vihkimiseen. Ei nyt tietenkään sovi unohtaa sitä että olin oikeasti onnellinen naimisiin menneen pariskunnan puolesta myös ja olisimme kyllä menneet häihin vaikka ne olisi pidetty muuallakin. Hääpaikka ja ajankohta tosin antoi tällä kertaa minulle lisäarvoa.
Naimisiin mennyt tuttavapariskunta on nyt ollut yhdessä 12 vuotta, joten kyllä heillä oli jo aikakin mennä naimisiin. Joku mainitsi juhlapuheessa että nyt piti toimia ennen kuin ?parasta ennen? päiväys menee umpeen. No, en ota kantaa miten hyvin tuo oli sanottu mutta kyllä se muistaakseni toimi siinä puheessa ja asiayhteydessä ok. Kirkonmenojen jälkeen siirryimme juhlapaikkaan ja siellä sulhanen sitten piti ikimuistoisen tervetulopuheen vieraille. Hän nimittäin paljasti että oikeasti he olivat menneet naimisiin jo aiemmin ja nyt kyseessä oli oikeastaan vain papin siunaus ja juhlinta sukulaisten kanssa. Aivan alun perin he olivat menneet naimisiin jo viime kesänä Las Vegasissa, mutta Suomen Väestörekisterikeskukseen avioituminen kirjautui vuoden 2013 alkuun, en ihan tarkkaa päivää tiedä. Hääpari teki viime kesänä maailmanympärimatkan ja he näyttivät juhlatilaisuuden aluksi vierailla esityksen, johon oli koottu kuvia matkan varrelta sekä video Las Vegasissa suoritetusta vihkimisestä. Tuohan on sillä tavalla kätevää että nyt heillä on kaksi tai jopa kolmekin hääpäivää vuodessa mitä he voivat juhlia. Tai aviomiehellä on mahdollisuus unohtaa parhaimmillaan jopa kolme hääpäivää vuodessa.
En välittäisi kirjoittaa mitään kovin yksityiskohtaista kuvausta häistä tai juhlista. Totean ainoastaan että kivaa oli ja juhlat sujuivat kokonaisuudessaan hyvin. Oli mukava olla tällä kertaa paikalla häävieraana eikä sulhasena. Jotenkin sitä osasi asennoitua kaikkiin koristeisiin ja järjestelyihin ihan eri tavalla kun ymmärsi millaisen työmäärän hääpari on joutunut tekemään kaiken aikaansaamiseksi. Olen itse tuntenut naimisiin menneen pariskunnan nyt yli 10 vuoden ajan. Jossain vaiheessa yhteydenpitomme oli tiiviimpää mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana olemme olleet yhteydessä harvemmin. Sovimme sulhasen kanssa että yritämme olla enemmän yhteyksissä vastaisuudessa. Syy heikkoon yhteydenpitoon on kyllä ollut enemmän minussa sillä Väinön syntymän jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanut pitää tuttaviin samalla tavoin yhteyttä kuin aiemmin. Ei vain tahdo riittää aikaa ja energiaa kaikkeen samaan kuin ennen.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!