Blogin nimi: Asioita

Blogi aloitettu: 9.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: pubivisa, tietovisa, jalkapallo, Älypää kpl
  • Uusi tavoite30.5.2013 klo 10:13

    Olen asettanut elämääni uuden tavoitteen. Ja tämä tavoite ei ole sellainen, joka riippuisi siitä mitä muut ihmiset tekevät tai mitä muuten tapahtuu. Tämän pitäisi olla ihan itsestä kiinni. Aion opetella kymmensormijärjestelmän. Kirjoitan kyllä koneella mielestäni aika sujuvasti mutta en käytä kaikkia sormia hyödyksi, vaan neljä viisi sormea hoitavat työn ja loput lepäävät. Katsekin käy koko ajan näppäimistöllä. Yritin kirjoittaa tätä tekstiä kymmensormijärjestelmällä, mutta vielä se ei suju. Enpä ole toisaalta harjoitellutkaan sitä kuin vasta pari päivää, joten liikaa ei voi itseltään vaatia.  Monet em. järjestelmän osaavat henkilöt ovat kehuneet sitä niin paljon että päätin kokeilla jos oppisin sen itsekin. Netistä löytyy myös ilmaisohjelmia, joilla voi harjoitella, joten eiköhän se ole itsestä ja ajan löytämisestä kiinni. Kätevää on myös se että nettiohjelma, jota käytän ilmoittaa mulle kirjoitusnopeuden/min. ja voin seurata jos kehityn kirjoittajana. Voisin kuvitella että kun/jos pääsen sille tasolle että kirjoitan yhtä nopeasti ja vaivattomasti kymmensormijärjestelmällä kuin tavallisesti niin sitten alan kehittyä tässä harrasteessa nopeammin.

     

    Testasin tänään kirjoitusnopeuteni nykyisellä tekniikalla ja kymmensormijärjestelmällä. Nykytekniikalla nopeus oli 105 merkkiä minuutissa ja kymmensormijärjestelmällä 37 merkkiä/min. Luin tuolta sivustolta että hyvä kirjoitusnopeus olisi 250 merkkiä minuutissa ja että kymmensormijärjestelmällä voi nelinkertaistaa kirjoitusnopeuden. Pelkkä ajatuskin tuosta tuntuu houkuttelevalta. Itse asiassa idea uuden tekniikan opettelusta tuli töissä siitä etten oikein nykyisellä tekniikalla ehdi vastata kaikkiin sähköposteihin mitä mulle tulee. On pakko keksiä jokin tapa työskennellä tehokkaammin. Jos nyt pääsisin uudella tekniikalla ensin lähelle 100 merkkiä per minuutti niin siihen voisi olla jo tyytyväinen.

     

    Olen ensi viikon lomalla ja matkailemme perheen kanssa kotimaassa. Otamme luultavasti kannettavan tietokoneen mukaan ja ehkä ehdin kirjautua pelaamaankin. Todennäköisesti en kuitenkaan ehdi tai jaksa päivittää blogia matkalla, joten seuraavaan päivityksen menee luultavasti pari viikkoa aikaa.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita