Blogin nimi: Asioita

Blogi aloitettu: 9.5.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: pubivisa, tietovisa, jalkapallo, Älypää kpl
  • Verta, hikeä ja kyyneleitä11.8.2013 klo 22:17

    Tulipas kirjoitettua mahtipontinen otsikko tälle kirjoitukselle. No ehkä se on tällä kertaa myös oikeutettua. Meille nimittäin syntyi kuluneen viikon tiistaina kello 4:25 tyttövauva. Pituus 52 cm ja paino 3334 g. Synnytys meni itse asiassa ihan hyvin, mutta eihän se vauva ihan itsekseen sieltä äidin vatsasta maailmaan putkahda. Vaimo joutui kyllä tekemään kovan työn synnytyksessä ja selvisi siitä hienosti. 

    Uuden arjen opettelu vaatii aikansa. Tuosta syystä en ole ehtinytkään tällä viikolla juuri pelata Älypäätä enkä ehtinyt päivittää blogia perjantaina kuten yleensä olen tehnyt. Voi myös jatkossa olla että päivityksiä tulee jonkin aikaa hieman epäsäännöllisemmin.

    Väinö on ottanut uuden pikkusiskon hienosti vastaan. Ensin hän oli hieman huolissaan siitä että pikkuvauva sotkee hänen leikit, mutta se huoli oli turhaa (tai pikemminkin ennenaikaista:). Eilen olimme Väinön kanssa tätini hautajaisissa ja hän käyttäytyi siellä niin hienosti että olin hänestä oikein ylpeä. Kirjoittelen hautajaisista ja uudesta arjestamme lisää seuraavalla kerralla jos vaan muistan.

    Takaisin blogimerkintöihin


Giarko

kommentoi 31.8.2013 klo 22:17

Kiitokset kaikille, jotka onnittelivat ja ottivat osaa. Pahoittelut että oma kommenttini tuli näin myöhään. Kirjoitan lisäpäivitystä taas kuulumisista kun on aikaa ja voimia.

rafale

kommentoi 27.8.2013 klo 21:01

Onnea ja jaksamista uuteen arkeen!

sylvif

kommentoi 14.8.2013 klo 10:41

Siellä teillä on koettu äskettäin koko elämänkaari,syntymä ja hautajaiset.Väinölle molemmat suuria asioita. Onnea tyttövauvan johdosta.

Älypää tiedottaa

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

  • Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!

    19.6.2025

    Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!

    Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!

  • Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!

    13.5.2025

    Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!

Lue lisää tiedotteita