Tyttäremme ristiäiset11.10.2013 klo 13:08
Paljastan tyttäremme nimet tekstin lopussa. Jos ette jaksa lukea koko tekstiä niin oikaiskaa suoraan sinne.
Viime lauantaina 5.10.2013 meillä oli lapsemme ristiäiset, jotka pidettiin samassa Oulunkylän kirkossa, jossa Väinökin aikoinaan kastettiin. Yhtä vaille kaikki kutsutut pääsivät paikalle, joten siinä mielessä meni ihan hyvin. Mutta pappi oli kyllä todella huono, ei voi mitään. Työtäänhän pappikin toki tekee ja kahvipöytäkeskustelussa hän toi esille että myös kirkon alalla toimintaa tehostetaan ja työmäärä on kasvanut aikaisemmasta. Mutta silti ? jos jälkeenpäin mietin mitä jäi päällimmäisenä ristiäisistä itselle mieleen niin se on kyllä tuo pappi. Kerrataanpa hieman miten homma meni. Lukijat voivat sitten itse kommentoida jos papin toiminnassa oikeasti oli jotain moitittavaa tai jos oma vaatimustaso vain on liian korkealla.
Ensimmäinen epäilys papin työtaidoista heräsi kun hän kävi meillä kylässä keskiviikkona ennen ristiäisiä. Sehän on ihan selvää että pappi tuli meille puoli tuntia myöhemmin kuin oli sovittu. Pappi oli eteisessä niin omissa ajatuksissaan ettei vastannut tervehdykseen. Kyseli aivan ihmeellisiä asioita eikä malttanut edes kuunnella mitä hänelle vastasimme vaan jatkoi sitten outoja tarinoita ja kysymyksiä noin viiden minuutin ajan. Hänestä aisti selvästi että hänellä oli kova kiire ja ei meillä vaimon kanssa sitten tullut sanottua että olimme varanneet kaappiin hieman tarjottavaa. Silloin Väinön ristiäisiin valmistauduttaessa meillä oli tosi mukava pappi ja hänen kanssa oli kiva jutella asioita kun hän poikkesi käymään. Nyt oli hieman toisin.
Pappi pyysi paperia ja alkoi kirjoittamaan siihen ohjelmaa ristiäisiin. Kyseli meiltä että mitä virsiä lauletaan ja mitä erikoistoiveita meillä muuten on ohjelman suhteen. Eipä meillä muuta ollut kuin yksi Raamatun kohta, jonka yksi kummeista lukisi ja tämä kirjattiin kanssa paperille. Sitten pappi napsautti kuulakärkikynän terän sisään ja sanoi kiitos ja hyvää iltaa. Hänellä oli jo seuraava paikka tiedossa mihin hänen piti rientää. Paperiin kirjoitettu käsiala oli ns. apteekkarin käsialaa mutta kyllä siitä selvää sai kun oikein tarkkaan luki. Meitä vain alkoi mietityttää että muistaako pappi itse ohjelmasta mitään kun hän ei tehnyt itselleen muistiinpanoja.
Tämähän selvisi sitten lauantaina kun pappia ei vielä vartti ennen tilaisuuden alkua näkynyt tai kuulunut kirkolle. Olimme pyytäneet kummit paikalle jo hieman aikaisemmin kun ainakin viimeksi Väinön ohjelma käytiin heidän kanssa läpi ennen tilaisuuden alkua ja pappi kirjoitti kastetodistukset valmiiksi. Kirkkosalissa oli penkeillä papereita jostain aikaisemmasta tilaisuudesta. Keräsimme Väinön kanssa vanhat paperit pois penkeiltä ja toimme penkeille virsikirjoja. Viisi minuuttia ennen tilaisuuden alkua latasimme erään kummin kännykkään Raamattu-sovelluksen, jotta hän voisi lukea sovitun Raamatun tekstin (Jeesus kutsuu opetuslapsia, joka löytyy Markuksen evankeliumista). Tuleepahan nykyaikaiset ristiäiset kun Raamattua luetaan kännykän ruudulta tuumimme.
No pappi myöhästyi vain viisi minuuttia. Ei hänellä ollut mitään käsitystä siitä mitä virsiä olimme sopineet laulettavaksi ja mitä muuta olimme sopineet. Onneksi olin ottanut hänen kirjoittaman ohjelman mukaan. Raamattukin löytyi sitten pienellä etsimisellä tilaisuuden aikana ja kännykkää ei tarvittu. Papin puheet olivat ihan puuta heinää, vaikka olen yleensä pitänyt tämän ammattikunnan edustajia hyvinä puheenpitäjinä. Kastekynttilää ei löytynyt, mutta hän ojensi minulle kirkon kynttilän tilaisuudessa ja haki kastekynttilän tilaisuuden jälkeen. Siihenkin piti itse kirjoittaa lapsen nimet. Niin ja ne kastetodistukset saimme myös kun kysyimme niitä tilaisuuden jälkeen. Eiköhän tästä nyt saa suunnilleen kuvan miten tämä tilaisuus meni. Kun tulimme kirkosta kotiin niin vaimo tarkisti saman tien veroilmoituksesta kuinka paljon hän oli maksanut kirkollisveroa viime vuonna. Totesimme että kannattaa käydä nyt mahdollisimman paljon seurakunnan lastenkerhoissa, että rahoille saa jotain vastinetta.
Lopuksi vielä lapsen etunimet: Venla Vadelma
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!