Pidempää ja lyhyempää matkaa24.9.2015 klo 22:36
Elo- / syyskuun vaihde vierähti Kroatian Sibenikissä. Ilmat suosi meitä ja paikka oli aivan mahtava. Hotelli alue oli aivan oma maailmansa ja alue oli Solaris - nimen alle kehtitetty muistaakseni neljän hotellin alue.
Väittäisin että hotellimme , Ivan , oli hienoin missä olemme käyneet.
Lämpöä riitti, liki +40 koko viikon.
Lyhyempi matka suuntautui viime torstaina Kuusamon tropiikkiin.
Ilmat vaan tällä kertaa eivät suosineet ollenkaan, satoi melkein koko ajan.
Paikka ei oikeastaan mikään niin ihmeellinen ollut. Lauantaina päästiin tutustumaan petoeläinkeskukseen.
Sulo Karjalaisen kehittelemä keskus oli mielenkiintoinen kohde.
Hän itse ei ollut paikalla , mutta oppaamme osasi mainiolla tavalla esitellä hurmaavia karhuja. Nämä osasivat esiintyä hauskasti pikku namupalojen houkuttamana.
Ainakin yhden ketun bongasin. Ilveksiä oli muutama ja ne kävivät piiloistaan ihmettelemässä yleisöä. Piretämpiä huomattavasti kuin mitä juhannusviikolla Korkeasaaressa nähdyt lajitoverinsa.
Koirasususia saimme myös ihmetellä.
Siinäpä niitä. Syksy jatkuu hiljalleen puutarhahommien parissa.
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!
10.5.2026
Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!