Kiitos käynnistä, herra Puu - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Kiitos käynnistä, herra Puu29.1.2023 klo 08:34

   

    Kallio viettää jyrkästi mereen, jonka tyyneen pintaan laskeva aurinko

  luo punertavan polun. En näe sen kauneutta, vaan taistelen

  tuntematonta voimaa vastaan, joka pakottaa ottamaan sillä

  ensimmäisen ja samalla viimeisen askeleen. Alhaalla kivenlohkareet

  tuijottavat ja aukovat huulettomia suitaan. Ne yrittävät keksiä jonkin

  tarpeeksi raskauttavan syytteen suistaakseen minut kadotukseen.

      Kaislikko kahisee. Se ojentelee ohuita käsivarsiaan vaatien

  hyppäämään kiviystäviensä ärjyisiin kalloihin. Kahina yltyy, se kiipeää ylös

  jyrkännettä kiertyen rihmaksi ja sitoo käteni selän taakse. Äkkiä on aivan

  hiljaista ja saan aikaa miettiä tilannetta.

      Seison menneisyyden ja tulevaisuuden rajalla enkä tiedä mitä tehdä.

  Menneisyys. Tunnen sen liiankin hyvin luodakseni lisää. Tulevaisuus. Jos

  edessä avautuva pudotus on sitä, on se lyhyt, mutta vapauttava. Ei enää

  ahdistusta, murhetta, ei liiallisten odotusten tuomia pettymyksiä, ei enää

  mitään. Huokaisen ja otan askeleen.

      Aukaisin silmät. Sama painajainen kolme yötä peräkkäin! Mitä

  alitajunta yritti kertoa? En ymmärtänyt, mielestäni kaikki oli hyvin. Olin

  juuri saanut kiittävät arvostelut kirjasta 'Rapsutin karhua' ja sitä oli

  tilattu yli kahteenkymmeneen maahan. Mistä siis kiikasti?

      Joku nousi portaita. Kuka oli liikkeellä tähän aikaan yöstä? Raskaat

  askeleet kumahtelivat yhä lähempänä kuudetta kerrosta, jossa asuin. Ne

  saapuivat tasanteelle, pysähtyivät hetkeksi ja tulivat oven taakse.

  Todella outoa. Kolme kopautusta oveen kuin tuomiopäivän - tai tässä

  tapauksessa yön - nuijalla. Hätkähdin ääntä ja ajatusta yhtä paljon. 

  Menin ja kurkistin ovisilmästä: käytävässä seisoi vihreäkasvoinen,

  monimuotoiseen kasvillisuuteen pukeutunut hyypiö. Taisin olla hullu,

  mutta en halunnut loppuelämääni pohtia vihreän miehen arvoitusta.

  Siitä huolimatta heitin yleisimmän suomalaisen avausrepliikin: 

     - Ei osteta mitään, kutsunko poliisin?

     - Näytänkö teistä joltain tingelitangelikaupustelijalta?

     - No, suoraan sanoen ette. Mitä asia koskee?

     - Asiani on tärkeä. Voisimmeko jatkaa kynnyksen sillä puolen?

     - Mikä ettei, käykää sisään.

     - Kiitos.

      Rahkasammaleen tuoksu lehahti eteiseen. Pyysin ottamaan kengät

  pois ja hän teki niin. Tyyppi ei käyttänyt sukkia. Pulleasuonisten

  jalkaterien kärjistä harottavat mullanmustat puunjuuret liikkuivat

  edestakaisin kuin maaperää tunnustellen. Siirryimme ulohuoneeseen.

     - Niin, se teidän asianne?

     - Aivan. Saanen esittäytyä, nimeni on Aarni Puu. Kuten olette ehkä

       saattanut päätellä ulkoisesta olomuodostani, tulen metsästä. Enkä

       mistään luontopolun päässä uinuvasta pyökkilehdosta, vaan sieltä,

       missä ihmisen jalanjälki on yhtä yleinen kuin jänkäkurppa           

       Senaatintorilla. Mutta itse asiaan. Toivottavasti en ole vallan

       erehtynyt, mutta tehän olette se kuuluisa kirjailija, Urpo J. "Pluto"

       Hämäläinen?

     - Se olen minä, olette tullut oikeaan osoitteeseen.

     - Mainiota, kerrassaan mainiota. Niin, kirjoitatte usein luontoon liittyviä

       tarinoita, mutta ette kuvaile sitä likimain ollenkaan. Mitä mieltä itse

       olette?

     - Hmm... taidatte olla oikeassa, herra Puu, niinhän se on.

     - Juuri sen takia tulin luoksenne. Haluaisin, että levitätte luonnon

       sanomaa lukijoillenne ja heidän kauttaan siten useammallekin. Herra

       Pluto, on tullut muutoksen aika, niin ihmiskunnalle kuin myös teille. 

     - Luonnonkuvaus ei ole tyyliäni ja omaa tyyliä on paha muuttaa. Se on

       sama kuin soutaisi yhdellä airolla.

     - Ostakaa perämoottori. Tehkää mitä vaan, tyylin on muututtava.

     - Entä, jollei muutosta tapahdu?

     - Silloin painajaisenne ei jatku, siitä tulee totta. Valinta on teidän.

     - Taidetta ei voi pakottaa, eikä liioin minua. Olen aina ollut riskinottaja,

       joten... kiitos käynnistä, herra Puu.

     Kallio viettää jyrkästi mereen, jonka tyyneen pintaan laskeva aurinko

  luo punertavan polun. Otin riskin ja hävisin. En silti kadu mitään, itsehän

  polkuni valitsin. Huokaisen ja otan askeleen.

   

                                                           

       

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---