Uhkupuhkua22.4.2023 klo 19:10
- Ettäkö mitä odotan? Maailmanloppua, sitä minä odotan. Ei niin, että
sitä toivoisin, vaan siksi, koska tiedän sen tulevan. Niin siinä tulee
käymään, saattepa nähdä. Te voitte nauraa nyt, mutta kun maa järisee,
tärisee ja katoaa jalkojenne alta, te kadutte ja parutte - jos ehditte.
Näin jupisi Ping Pong kaivautuessaan yhä syvemmälle ja syvemmälle
maan uumeniin. Lapiollinen hiekkaa, lapiollinen soraa, yksi kerrallaan
ne veivät häntä kohti päämäärää.
Puoli vuotta aikaisemmin eivät asiat olleet tällä mallilla. Silloin Ping
ajeli Huanpahoen katuja lakaisukoneella, jonka ohjaamoon hän nipin
napin mahtui, sillä illat ja pullat kuluivat sotapelien parissa tietokoneen
äärellä.
Eräänä koleana syysiltana puiden pudotellessa lehtiään Pingin
työllistämiseksi, oli tämä sattunut internetiä selaillessaan äkkäämään
"Taivaassa tavataan"-suomalaissivuston. Koulussa luetun pakkosuomen
ansiosta hän tajusi Häjy-komeetan uhkaavan maapallon ekosysteemiä.
Amatööriplanetööri Kauko Putkinen oli tehnyt havainnon huntukuulasta
siiloon rakentamastaan tähtitornista. Laskettuun aikaan oli vuosi. Toisin
sanoen: jos aikoi jatkaa elämää maan päällä, oli mentävä maan alle.
Aamulla Ping meni töihin, mutta lehtien vihmomisen sijaan hän
suuntasi lakaisukoneeen nokan kohti rautakauppaa. Sieltä mukaan tarttui
markkinoiden pitkävartisin, kaksimetrinen Tapio-lapio, sillä kuopan piti
olla tosi syvä.
"Vielä kolme lapiollista ja sitten saa riittää: yk-si... kak-si... kol-".
Viimeinen survaisu sujahtikin yllättäen pohjasta läpi ja Ping syöksyi
lippalakki edellä avautuneeseen onkaloon. Hiekkaa posket pullollaan
hän eteni halki pimeyden, kunnes lopuksi pullahti lammen viileään
syleilyyn. Lumpeenkukkia kaulasta roikkuen Ping kahlasi rantaan, jossa
häntä odotti tutun näköinen miekkonen.
- Päivää ja tervetuloa Sisä-Suomeen. Saanen esittäytyä: olen paikan
perustaja, planetööri Putkinen, voitte sanoa Kauko.
- Päivää, olen Ping, voitte sanoa Pong.
- Mistä kaukaa te tänne noin tupsahditte?
- Huanpahoelta, Huanpahoeltahan minä.
- Hyvänen aika sentään, Juupajoelta asti saapuu vieras luoksemme!
Valitettavasti minun on pakko myöntää, etten tunne ketään sieltäpäin.
- En minäkään, en minäkään.
Sisä-Suomi oli kaikin tavoin sangen viihtyisä paikka. Oli maaseutua
viljavine peltoineen ja vilkkaine kyläyhteisöineen. Kaupunkeja oli kaksi:
Eka ja Toka. Asukkaat tulivat pääosin Suomesta, mutta mahtuipa
joukkoon niin saamelaisia, raumalaisia kuin savolaisiakin.
Ping sai vuokrattua asunnon Tokasta aivan torin laidalta. Sen keskellä
oli valtava trampoliini, jolla väki pomppi jopa kuudennen kerroksen
korkeudelle, jossa hän asui. Kerrankin eräs vanhus lensi keppeineen
olohuoneen parketille. Onneksi ikkuna oli auki, sillä uuden ruudun
laittaminen Tokassa oli suoraan sanoen härskin hintavaa.
Päivisin Ping Pong (työtovereiden kesken Pöytätennis) ajeli taas
lakaisukoneella, johon hän nyt mahtui helposti laihduttuaan kuopan
kaivuussa. Illat kuluivat pesäpallon ja karaoken parissa, ja pullat olivat
vaihtuneet ruisleipään. Muuan seikka maahanmuuttajaa kuitenkin vaivasi.
Television ja radion uutislähetyksissä ei mainittu sanaakaan lähestyvästä
Häjy-komeetasta, ei edes Kymmenen uutisten loppukevennyksessä.
Todella kummallista!
Eräänä maanantaiaamuna töissä asiaa pohtiessaan, hän oli hieman
huolimaton. Suojatiellä kävellyt Putkinen näet jäi lakaisukoneen alle.
Toiminnan miehenä Ping ei aikaillut, vaan riensi välittömästi kysymään
komeetan nykyliikkeistä, olihan sen laskettu aika - hyvänen aika sentään -
jo seuraavana päivänä.
- Ai niin, se komeetta, sanoi Putkinen kättään heilauttaen.- Se oli vaan
sellaista uhkupuhkua, vaaran lietsontaa, jotta saataisiin haalittua
mahdollisimman paljon porukkaa tänne Sisä-Suomeen. Bisnestä,
silkkaa bisnestä, sitähän se.
Ping tuijotti hämmentyneenä bluffitööriä. Huippukallis Tapio-lapio,
puolen vuoden raadanta ja pulleat hiekkaposket. Katkeruuden musertava
terrakotta-armeija vyöryi kohti haudatakseen hänet alleen. Viime hetkellä
se murtui tomuna maahan varisten. Anteeksiannon vapahtava hymy
kasvoillaan ojensi Ping kätensä ja auttoi Putkisen lakaisukoneen alta.
Uhkupuhkua - totta kai!
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!