Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl
Järjen tuulet17.6.2023 klo 17:41
Kirjekuori
se putosi luukusta
asettuen matolle
kuin pitkän työpäivän jälkeen
Keittiön liinaton pöytä
tuolin narahdus
välissä kynnys
toinen tossu jäi kyökin puolelle
En maannut eteisen lattialla ensimmäistä kertaa. Olisi pitänyt vääntää
sorkkaraudalla irti koko kynnys. Kokonaisvaltaisesti kuitenkin asiaa
tarkastellen, mikäs siinä oli maatessa oman kodin oman eteisen lattialla.
Kohotin katseeni: Into Kyylänen, lupatarkastaja. Kyllä, se olin minä.
Kaksi postimerkkiä: vasemmassa ylänurkassa viulua soittava intiaani,
oikeassa puolestaan kolme vihtovaa miestä saunan lauteilla.
Nousin ylös ja menin keittiönpöydän ääreen. Aukaistuani kuoren oli
pakko myöntää: yllätyin. Nimittäin, sisältä ilmestyi toinen, suurempi kuori!
Sekin oli tietysti avattava ja sieltä tuli vieläkin suurempi kuori!
Järjenvastaisuus ei ollut ennenkään ollut meikäläiselle ylittämätön
kynnys, joten jatkoin. Arvasitte oikein: jälleen suurempi kuori! Se täytyi
laittaa lattialle.
Seuraava ei enää mahtunut keittiöön ja vein sen olohuoneeseen. Siellä
tullut oli jo sitä kokoluokkaa, että käärin kuoren rullalle ja työnsin sen
kuudennen kerroksen ikkunasta pihalle.
Menin alas tutkimaan lentopostia. Siitä tullut kuori oli viisainta viedä
kadulle. Syytä oli ehkä minussakin, mutta täytyy kyllä ihmetellä, kuinka
välinpitämättömästi autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat suhtautuivat
toisen ihmisen omaisuuteen. Siitä vaan ajeltiin ja talssittiin ylitse kuin
yksityistiellä. Vasemmalta, oikealta, ristiin rastiin. Hällä väliä!
Sattumalta paikalle "talssi" vanha ystäväni, Japanin urheiluliiton
varapuheenjohtaja, Noronaru Otsahiki.
- Tärve tärve, mita miäs?!
- No mitäs. Tässä aikani kuluksi availen postia.
- Ei täinnyt mähtyä kyöri lyykystä?
- Ei mahtunut ei. Siksi se tuotiinkin pienemmässä kuoressa.
- Myttä miten se öllä mähdöllistä?
- Sänös - sanos muuta. Outo juttu.
- Öytö, tödellä öytö.
- Jos rullaan tämän, niin olisiko sinulla hieman aikaa jeesata?
- Töttähän töki! Äytä miästa maessa, alaka täsäsellä.
Kannoimme kääröä pitkin Töölönkatua, käännyimme
Runeberginkadulle ja siitä Paavo Nurmen tietä Olympiastadionille.
Levityksen jälkeen kiskoimme uuden kuoren esiin ja se peitti puolet
kentästä. Seuraava oli jo koko kentän kokoinen. Siinä se sitten olikin,
kuori oli tyhjä. Noronaru pyyhki hikeä otsalta ja vilkaisi Seikonsa pikku
baseballmailoja.
- Jää-ä. Pitaa jöytyä jynään, öllä kököys Lähdessä.
- Annas kun arvaan: Onko mäkikotka uhanalainen laji Suomessa?
- Käksikummenta pistetta! Ei myttä, nut mina sänö: sayonara!
- Saranat sinullekin, Noro. Kiitos avusta!
Kumarsimme ja niin nousevan auringon mies suuntasi kohti
auringonlaskua. Kävin uupuneena makaamaan juoksuradalle.
Havahduin hämärtyneessä illassa viulunsoittoon. Tuliko se kuoresta?
Mahdotonta, senhän piti olla tyhjä! Raotin sitä silti ja kyllä vaan, sieltähän
se! Raotin lisää ja pujahdin sisään. Enpä olisi arvannut siirtyväni samalla
metsään. Lähdin kävelemään mäntyjen reunustamaa kannastietä. Hetken
kuluttua näin kukkulan, jonka laelta tuo kaunis soitto soljui kuin
näkymätön virta. Oli pakko löytää sen alkulähde.
En ollut ainoa viulumusiikin paikalle haalima. Toistakymmentä ihmistä
oli kerääntynyt paikalle kuuntelemaan sulkapäähineisen intiaanin esitystä.
Tunsin kappaleen, se oli Kesä, Antonio Vivaldin sarjasta Neljä
vuodenaikaa. Olin lapsena käynyt pari vuotta Helsingin Krematoriota
kuluttamassa vanhempien lapsilisiä ja opettaja Rokalan hermoja.
Viulun vaiettua ja yleisön poistuessa, en voinut jo viran puolesta
kyylämäiselle luonteelleni mitään, vaan kysyin soittajalta:
- Ja luvat on tietysti kunnossa, vai kuinka?
- Kautta tuhannen katkenneen nuolenkärjen, maitopoika, mitkä luvat?
- No, luvat luvat! Soittaminen julkisella paikalla. Sitä niin luullaan, että
kirjesalaisuus suojaa mitä vaan, mutta ehei. Tästä ei nyt ihan pienellä
selvitäkään! Rosis rusahtaa ja sitten hoviin, jos tarve vaatii. Mikä
teidän nimenne on? Antakaas, kun arvaan: Vinkuva Viulu?
- Kautta tuhannen tärisevän toteemin, kalkkilatva, sehän se!
- Kas, se nuoli osui. Ja nyt, herra Viulu, se on takavarikoinnin paikka.
Ojentakaas ne rikosvälineet minulle!. No no, kiltisti nyt vaan!
- Kautta tuhannen palavan biisonin, liitulärvi, kuka on teidän
esimiehenne?!
- Ylermi Ylikyylä. Entä sitten?
- Ei kai mitään. Siinä on, niuhokeppi, opetelkaa vaikka Hyeenan jenkka!
- Alkoivathan ne järjen tuulet viimein puhaltaa preeriallakin!
- Kiitos. Asiasta toiseen. Huvittaisiko teitä lähteä saunomaan näin
lauantain kunniaksi? Siellä toiset varmaan jo vihtoo vimmatusti!
- No, mikä ettei, kun kerran ihan luvan kanssa!
Laskeuduimme kukkulalta ja kuljimme pitkin polkua lammelle, jonka
rannalla seisoi punahirsinen sauna. Menimme sisään ja tapasimme kolme
vihtovaa, kuuluisaa miestä, joista kaksi esittäytyi.
- Paavo, ratojen rivakka raataja.
- Jean, nuottiavaimen kyltymätön kääntäjä.
Kolmas tyytyi nyökkäämään. Nousimme lauteille ja kohta viisi vihtaa
heilui kuin hiukset mossauksen SM-kisoissa.
Itseruoskinnan jälkilöylyissä nautimme vilpolassa lasilliset
appelsiineista puristettua omenamehua ja katselimme lammessa
uiskentelevia ankkoja. Yksi näytti ihan Akulta.
Oli aika kiittää isäntiä ja lähdin Vinkuvan Viulun kanssa kohti
kirjekuoren suuaukkoa. Tuliko hän oppaaksi vai varmistamaan, että
todella lähden, sitä en saa koskaan tietää.
Saavuimme Stadionin radalle.
- Oli hauska tavata, Vinku. Unohda ne luvat. Itse unohdin soittovälineet
saunan pukuhuoneeseen. Muuten, miten sinusta on tullut noin
korkeatasoinen viulisti?
- Kävin kirjekurssin.
- Olisihan tuo pitänyt arvata!
- Ja soitan kukkulalla. Heh heh.
Hyvästelimme ja nousin katsomoportaat poistumisaukolle. Käännyin
katsoakseni vielä kerran kuorta, mutta nurmikolla lepäsi ainoastaan kuun
kelmeä koura. Hämmentyneenä haroin hiuksia omallani. Oliko kaikki ollut
sittenkin vain unta?
Kuljin elokuun yössä pitkin Helsingin hiljaisia katuja. Vastaantuleva
kärryjä työntävä lehdenjakaja oli niin kärryjä työntävän lehdenjakajan
näköinen, että hänen ainakin täytyi olla totta.
Kotona valvoin miettien tapahtumia kirjekuoren avaamisesta alkaen.
Olin tavannut Noronarun, Vinkuvan Viulun ja kolme kuuluisaa vihtamiestä.
Niin ja melkein Akun sekä juonut appelsiineista puristettua omenamehua.
Unta tai ei, olin saanut kokea jotain arkirutiineista poikkeavaa. Nyt tunsin
kuitenkin lähinnä kiitollisuutta siitä, että makasin saunapuhtaana (!)
turvallisesti omassa sängyssäni. Seikkailut olivat minun osaltani
seikkailtu. Näissä tunnelmissa sukelsin unen siniseen lampeen.
Herättyäni puoliltapäivin istuin keittiönpöydän ääressä, kun...
Kirjekuori
se putosi luukusta
asettuen matolle
kuin pitkän työpäivän jälkeen
Älypää tiedottaa
Älypää toivottaa hyvää juhannusta kaikille pelaajille!
19.6.2025
Juhannustaiat, sauna, kokko, tanssit, hyvä ruoka ja yötön yö, tämä kaikki on taas täällä - unohtamatta tietenkään Älypään Juhannus-visaa!
Kaunista ja oikein hyvää juhannusta Älypään pelaajille!Tällä viikolla selviää, miten Erika Vikman ja KAJ pärjäävät Euroviisuissa!
13.5.2025
Viisuihin voi virittäytyä vaikkapa pelaamalla Älypään Viisut-visaa, josta löytyy euroviisutunnelmaa aina viisujen alkutaipaleelta tähän päivään asti. Hauskaa euroviisuviikkoa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään viisuvisaa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
17.4.2025
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!