Kevätmestari - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Kevätmestari11.10.2023 klo 12:06

   

        Suomeen oli tullut ikuinen talvi. Tämän vuoksi perus-

        tettiin säänsäätelylaitos Vuodenajat. Sen kehittämän

        Atomix-muuntokoneen avulla saatiin kadonneet vuo-

        denajat luotua kukin vuorollaan. Kone lähetti taivaal-

        le atomeiksi hajottamansa ihmisen suorittamaan var-

        sinaisen työn. Kilpailu oli kovaa. Ylivoimaisesti arvos-

        tetuin oli kevät, sillä se mursi talven vallan ja oli vaati-

         vin hoitaa. Tekijää kutsuttiin nimellä Kevätmestari.

   

      Huuko istui keinutuolissa katsellen mietteliäänä ulos ikkunasta.

  Lumisade vuorasi hiljalleen pihan runsaslukuista puustoa. Koivu, mänty

  tai tammi, hiutaleet leijailivat tasapuolisesti kaikkien oksille.

      Rähmäiset viirusilmät, puhumattakaan niiden alla roikkuvista

  teepusseista, eivät luoneet mielikuvaa talven syrjäyttävästä, uutta

  elämää uhkuvasta valontuojasta. Sen Huuko tiesi itsekin.

      Vuodenaikojen toisen kerroksen sviitti oli toiminut vuosia hänen

  kotinaan. Huuko oli paikan tunnetuin vuokkaaja. Yhdeksän kertaa hän oli

  hoitanut Kevätmestarin virkaa, tulisiko kymmenes? Se kruunaisi hänen

  uskomattoman uransa. Loppukilpailuun Huukon haastajaksi oli raivannut

  tiensä Arvi, röyhkeyden riivaama nuorimies, joka olisi mieluummin

  naulannut kielensä tuulimyllyn siipeen kuin hävinnyt rappioituneelle

  vanhalle mestarille.

      Herätessään aamulla oli Huukolle päivänselvää, ettei hän tulisi 

  voittamaan. Se vaan yksinkertaisesti oli jäätävä tosiasia, jota ei käynyt

  kiertäminen. Kaikki nämä vuodet hänet oli tunnettu avoimuudestaan ja

  reiluudestaan, mutta mitä lähemmäksi ratkaisu tuli, sitä sisäänpäin

  kääntyneemmäksi hän oli muuttunut. Esim. kuukauteen ei Huuko ollut

  käynyt syömässä alakerran ruokalassa muiden kanssa, vaan ateriat oli

  tuotu huoneeseen eikä häntä saanut katsoa silmiin. Hämärässä

  Janssonin kiusausta jauhaessaan hän oli kehittänyt suunnitelman.

      Varhain aamulla Huuko hiippaili ruokalan keittiöön laksatiiviruisku

  laukussaan. Arvi oli toinen talon asukkaista, jolle ruoka tuotiin

  huoneeseen, sillä tämä ei sietänyt alempiarvoisten seuraa. Tätä

  tilaisuutta oli Huuko päättänyt käyttää hyväkseen.

      Pöydällä folioon käärityt aamiaiset odottivat kaikessa sovussa 

  kuljetustaan. Toinen kaipasi lisämaustetta ja niin ruiskun neula työntyi

  Arvin nimellä varustettuun annokseen. Tehtävä oli suoritettu ja hiljaa

  hekotellen poistui Huuko paikalta.

      Kolmannen kerroksen juhlasalin kello näytti kymmentä. Jokainen

  asukas oli saapunut seuraamaan koitosta, sillä Kevätmestarin titteli oli

  kaikkien unelmien täyttymys. Se edusti syntymää, uutta elämää, sitä

  suurempaa kunniaa ei ihminen voinut saada.

      Huuko istui eturivissä hymyillen kuin selälleen kiepsahtanut

  sateenkaari. Laitoksen johtaja Pyry Pakkanen kuulutti kilpailijat lavalle,

  mutta vain toinen heistä kapusi sinne. Yleisön kohistessa tuomaristo

  neuvotteli ja päätti odottaa säälliset viisi minuuttia.

      Ajan mentyä umpeen ilmoitti Pakkanen:

     - Arvoisa yleisö. Arvilla näyttää olevan jotain tärkeämpää tekemistä,

        joten täten julistan tämän vuoden Kevätmestarin. Hän on - jälleen

        kerran - Huuko!

      Hämmennys salissa oli haihtunut ja väki osoitti seisaaltaan suosiota

  tuolle kaikkien aikojen mestarille. Hänen vertaistaan ei ollut koskaan ollut

  eikä koskaan tulisi olemaankaan. Ja niin nöyrä! Kohotti kiitospuheessa

  Arvin rinnalleen ja toivoi tästä seuraajaansa. Lopuksi Huuko lausui

  kirjoittamansa runon Kevät.

   

                         Kylmyys talven jo unhoon jää

                         sillä tullut on aika vaihtaa sää

                         riemun suuren mä sieluun saan

                         lämmön kevään kun teille jaan

   

      Raikuvat aplodit seurasivat tätä (ainakin Huukon suusta) teennäistä

  runoa. Kaikki mikä tuli häneltä, tuntui uppoavan yleisöön kuin vauvan

  hymy äidin sydämeen. Huuko asteli ruusupuskan kanssa takaisin

  paikalleen ja tilaisuus päättyi yhteislauluun 'Siivillä leivon lennän'. Turha

  lie edes mainita kenen sävellys ja sanoitus. Kaikki oli nyt niin Huukoa,

  että hän olisi voinut syödä ruusut ja Pakkanen olisi kiikuttanut

  maljakollisen vettä palanpainikkeeksi.

      Seuraavana päivänä Huuko kävi pitkäkseen Atomix-muuntokoneen

  alustalle. Mikäli hänellä ei vielä ollut kevättä rinnassa, niin kohta olisi ja

  kunnolla. Ilmatieteen professori Matti Myrsky tarttui kuvun kahvaan.

  Tämä tilanne oli heille molemmille perin tuttu, silti aina piili mahdollisuus,

  että jokin menisi vikaan. Testausvaiheessa aikanaan oli luonnollisesti

  tehty virheitä ja menetetty ihmishenkiä, mutta tieteessä jokainen yritys on

  riski. Atomix oli yli kolmekymmentä vuotta toiminut kuin pesukoneen

  hihna, eikä ollut mitään syytä epäillä sitä nytkään. Myrsky naurahti.

     - Löytyykö viimeisiä sanoja?

     - No, vaikka: Kyllä Huuko hoitaa!

     - Luotan sinuun. Palataan parin päivän sisällä asiaan.

     - Tehdään niin. Silloin tässä makaa entistä ehompi mies!

      Myrsky laittoi kuvun kiinni ja painoi käynnistysnappulaa. Kone surisi ja

  Huuko tunsi kuinka kehoa alkoi kihelmöidä. Hetken päästä tunto katosi 

  ja kohottaessaan kättä, oli se poissa. Oikeastaan se ei ollut hävinnyt

  minnekään, muuttanut vain olomuotoaan. Sama tapahtui nyt lopullekin

  kehoa. Vihreän valon vilkkuessa luukku päädyssä aukesi ja alipaine imaisi

  atomit hormiin sinkauttaen ne valtavalla voimalla taivaalle. Kohta olisi

  kevät!

      Vai olisiko sittenkään, sillä vappu tuli ja meni. Kaduilla lojui autojen

  liiskaamia vappuhuiskia asvalttiin kiinni jäätyneinä. Peltojen reunoilla

  maanviljelijät toppatakeissaan heristelivät nyrkkiä Huukolle ja linnut

  kiurusta ties mihin lensivät nokat huurteessa takaisin Afrikkaan.

      Keskiyöllä, erään viheliään räntäisen päivän jälkeen Huukon jatkettua

  epätoivoista kamppailuaan talvea vastaan, hänet imaistiin Atomixiin.

  Laitoksen johtokunnnan kärsivällisyys vanhan mestarin suhteen oli tullut

  päätökseensä. Koko Vuodenaikojen väki oli ihmeissään Huukon

  herpaantuneista otteista. Paitsi kaksi. 

      Huukon taivaalle lähtöpäivän aamuna oli Arvi, Myrskyn tyttärenpoika,

  tullut laboratorioon kertomaan epäilyksistään.

      - Kuules ukki.

      - Mitä nyt? Minulla olisi tässä hommia Atomixin kanssa.

     - Siitä tulinkin puhumaan. Katsos, se Huuko, hyypiö oli takuulla

       ujuttanut mun puuroon jotain vessaanjuoksutuslitkua, ei voi olla

       muuta selitystä.

     - Ja nyt haluat, että sumplitaan vähän konetta?

     - Sanotaanko niin, että tarkistetaan säätöjä. Miltäs kuulostaa?

     - Totta puhuen, siinä Huukossa on kyllä jotain outoa, se ei ole niin kuin

       me muut. Kymmenes taivasreissu, mitä se haluaa todistaa yhä

       uudelleen ja uudelleen? Olevansa hyvä ihminen? Onko Huuko -

       paholainen?

     - Ukki hyvä, ei kai paholainen sentään. Sanotaan nyt vaikka - piru.

     - Olet oikeassa, Arvi, piru se on. 

     - Enkelit on luotu lentämään, eli minut. Mitä aiot tehdä?

     - Jaa-a. Täytyy näköjään vähän sumplia.

      Atomix oli muuttanut Huukon takaisin ihmisen muotoon. Myrsky nosti

  kuvun hänen yltään. 

     - Huuko, sinut oli pakko palauttaa. Mikä meni vikaan?

     - Kaikki, ihan kaikki. En hallinnut atomeja, en korkeapainevirtauksia,

       en sähkömagneettisia purkauksia, en mitään. Paketti ei vaan

       yksinkertaisesti pysynyt koossa!

     - Paketista puheenollen, käskivät sanoa, että sinun on aika pakata.

     - Tosta vaan? Yksi huti, ja yhdeksän osumaa heitetään tunkiolle?!

     - Niin se etenee. Ei tullut kevättä sinulle - eikä meille muillekaan. 

     - Lienee turha odottaa kultakelloa hopeavitjoilla?

     - Yhtä hyvin voisit pyytää leijonaa rapsuttamaan selkääsi.

     - Ei kai sitten muuta kuin pakkaamaan. Nähdään!

     - Suoraan sanoen: tuskin.

      Aamulla Huukon astuessa matkalaukku kädessä Vuodenaikojen

  ovesta, kuului tuttu ääni Arvin singahtaessa atomeina savupiipusta 

  taivaalle. Huuko jäi katselemaan kuinka pilviverho rakoili. Hän tunsi

  lämpimän henkäyksen poskellaan. Ilmassa oli kevättä.

   

   

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---