Tynnyritemppu - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Tynnyritemppu5.12.2023 klo 03:08

   

      Kumarainen vahtimestari avasi oven myöhään virka-ajan ulkopuolella.

  Hän tunnisti koulun entisen oppilaan Untamon huolimatta tämän kaven-

  tuneille kasvoille ilmestyneistä vahatuista pujoviiksistä. Vahtimestari otti

  vastaan tarjotun setelin ja johdatti vaitonaisen vieraansa kellariin.

     - Ette halunnut kertoa puhelimessa mitä etsitte, mutta minulla on siitä

       melko vahva arvaus: tynnyri.

     - Olette oikeassa, Koukkula, sehän se.

     - Kukaan paikalla olleista ei voi unohtaa tynnyritemppua. Rikospoliisi pa-

       lautti sen kuukauden päästä. Ehkä se on täällä jossain.

     - Jos löydän, maksan kyllä kunnon palkkion.

     - Ei pieni lisä pahaakaan tee. Jään kohta eläkkeelle.

     - Niinhän se on: vahti vaihtuu, koulu pysyy. Palataan asiaan.

      Oven sulkeuduttua Untamo odotti, kunnes köpöttelyn äänet vaimeni-

  vat portaissa ja ryhtyi sitten kelmeässä valossa tutkimaan paikkoja. Hän

  nosteli pölyisiä pressuja ja siirteli käytöstä poistettuja pulpetteja, tuoleja

  sekä muuta tavaraa syrjään.

      Viimein, aivan perimmäisestä nurkasta, Untamo löysi tynnyrin. Pieni,

  lähes huomaamaton lovi keskivanteessa vahvisti kyseessä olevan se oi-

  kea. Hän nosti kannen ja kurkisti sisään. Se oli tyhjyyden täyttämä ja sel-

  laiseksi se olisi jäänytkin ilman sanoja:

     - Ytys olav ytys!

     Hetken kuluttua alhaalla syttyi valo. Maantiedon vanhempi lehtori Kart-

  ta Keppilä katsoi ylös pää takakenossa.

     - Kas kas, sehän on herra taikuri itse!

     - Terve mieheen, Zepa! Kuis pyyhkii?

     - Kuis luulisit? Paremmin kuin koskaan. Asiasta toiseen: olisitko ystä-

       vällinen ja heittäisit vanhaa opttajaasi köydellä?

     - Hetkinen. Vilkaisen, josko täältä löytyisi sellainen.

      Kymmenen vuotta aikaisemmin oli Untamo pyytänyt koulun kevätjuh-

  lissa kolmea kantahenkilöstöön kuuluvaa, veistonopettaja Puu-Ukko Talt-

  taa, ruotsinopettaja Lilla-Ulla Rullarssonia ja maantiedon vanhempaa

  lehtoria Kartta Keppilää, tulemaan lavalle. Niin he myöskin tekivät, Kep-

  pilä tosin kuin etikan maistajaisiin, mutta kuitenkin.

       Untamo oli ohjannut heidät kolmen vierekkäisen tynnyrin taakse. Ei ol-

  lut sattumaa, että Keppilä seisoi keskimmäisen eli lovellisen takana. He

  menivät taikurin pyynnöstä sisään ja yleisöltä kysyttiin kenen he toivoivat

  katoavan. Huutoäänestyksen ylivoimainen voittaja oli Keppilä, jonka kart-

  takepin kestävyyttä koetteleva opetusmenetelmä tuli näin palkituksi.

      Untamo siirtyi tynnyrien taakse ja heilautti taikasauvaa.

     - Aotak apez aotak!

      Pieni tauko ja hän kopautti vasemmalla olevaa tynnyriä.

     - Silmiltä kätketty, tule esiin!

      Puu-Ukko Taltta nousi seisomaan aplodien kera. Taikuri siirtyi oikeaan

  reunaan. Taas pieni tauko ja kopautus.

     - Silmiltä kätketty, tule esiin!

      Aina niin pirtsakka Lilla-Ulla Rullarsson pelmahti ylös korvakorut ja kä-

  det heiluen. Hän sai vielä raikuvammat aplodit kuin Puu-Ukko, sillä tämä

  tiesi sitä, että jos joku oli kadonnut, se olisi Keppilä. Voisiko se olla totta?!

      Untamo piti yleisöä jännityksessä... ja kopautti keskimmäistä tynnyriä.

     - Silmiltä kätketty, tule esiin!

      Katsojat tuskin hengittivät. Toteutuisiko niin monen oppilaan hartain

  toive ja Keppilän kepitykset olisivat iäksi poistuneet koulun ohjelmistosta.

  Jotkut opettajat ja vanhemmatkin pitivät peukkua hyvän asian puolesta.

      Mitään ei tapahtunut. Oli niin hiljaista, että olisi voinut kuulla hiusten 

  kasvavan. Hymylihakset ääriasennossa Untamo kallisti tyhjän tynnyrin

  katsomoon päin suuntaa vaihdellen. Illan mahtavimmat suosionosoituk-

  set kiidättivät hänet purppuraisiin tulevaisuuden kuviin. Untamo tekisi

  temppuja, joita maailman huipputaikurit tulisivat vihreinä katsomaan.

  Maine ja rikkaus takertuisivat häneen kuin purkka pulpettiin.

     - Tuleeko sitä köyttä tällä vuosisadalla vai ei?!

     - Joo joo! huudahti Untamo sitä etsiessään. Ihme tyyppi, hän mietti.

  Kymmenen vuotta tynnyrissä ja nyt on kiire kuin lääkärillä golfkentälle. 

  Olisi mieluummin iloinen, että joku ylipäätään on kiinnostunut auttamaan.

  Ja nimenomaan henkilöä, jota kukaan ei aikanaan edes tosissaan etsinyt

  saati kaivannut. 

      Köysi löytyi. Untamo sitoi toisen pään yläpuolella kulkevaan lämmitys-

  vesiputkeen ja pudotti toisen alas tynnyriin. Keppilä tarttui köyteen.

     - No, tulihan se sieltä. Muuten, Untamo, kiinnostaisiko sinua tulla vilkai-

       semaan tätä asuntoa? Takaan, että ihastut! 

     - Voinko luottaa sinuun? Ettet vaan kanna kaunaa minulle?

     - Kaunaa? Minä? Höpöhöpö! Tämä on parasta mitä minulle on koskaan

       tapahtunut! Olin ennen tahmainen, karttarullaan käpertynyt omahyväi-

       nen kakkiainen. En nähnyt muita, vain minä olin tärkeä. Nyt on toisin.  

       Silmäni ovat auenneet ja mieleni avartunut. Ja ansio tästä kaikesta on

       sinun, Untamo, yksin sinun! Tuhannet ja taas tuhannet kiitokset! 

     - Hyvä on. Kymmenessä vuodessa ihminen voi muuttua, jopa sinä, Ze-

       pa. Otan riskin, mutta luotan sinuun. Olen sen velkaa.

      Untamo veti syvään henkeä ja laskeutui alas. Miehet kättelivät.

     - Tervetuloa vaatimattomaan, mutta sitäkin viihtyisämpään majaani.

     - Kiitos. Kuule, jos olisit kiinteistönvälittäjä, miten esittelisit tämän?

     - No, vaikka: kolme huonetta, keittiö ja kylpyhuone. Pohjaratkaisultaan

       tammisen pyöreä. Todellinen tilaihme ja sijainniltaan aina oikea. Muut-

       tovalmis jokamiehen unelmakoti.

     - Vau, oletko ihan varma, että jatkat maantiedon opettajana?

     - Se on kutsumukseni, karttakeppi odottaa. Mutta menkäämme itse

       asiaan, tehdäänkö kierros?

     - Mikäs siinä.

      He siirtyivät eteisestä olohuoneeseen.

     - Onpa hienot matot, ja parketti myös. Mitä puuta tämä on?

     - Tammea.

     - Olisihan tuo pitänyt arvata. Entä taulut, oletko sinä...?

     - Kyllä, minä olen maalannut ne. Täytyyhän ihmisellä olla jokin harras-

       tus - vai mitä?

     - Pitää paikkansa, aika voi muuten käydä pitkäksi.

     - Sanos muuta. Ei mutta, kyllä minun on nyt mentävä käymään kylpy-

       huoneen puolella. Ei siinä kauaa tuhraannu. Ole kuin kotonasi.

     - Kiitos, ei mitään kiirettä.

      Untamo kävi istumaan mohairkarvaiselle sohvalle. Eräs vastakkaisen

  seinän tauluista kiinnitti hänen huomionsa. Muissa oli maisema tai ihmi-

  siä, joissakin molemmat, tässä vain - tyhjyys. Untamo nousi ja meni tutki-

  maan sitä lähempää. Hän otti taulun käteensä ja huomasi sen olevan

  kaksipuolinen. Toinen maalaus esitti tynnyritemppua, mutta keskimmäi-

  sessä tynnyrissä ei seisonutkaan Keppilä, vaan...

      Untamo riensi eteiseen - köysi oli poissa! Hän nosti katseensa ylös.

  Johtuiko valaistuksesta vai mistä, mutta aukossa virnistävä Keppilä

  näytti lähes paholaiselta. Vain sarvet puuttuivat.

     - No, poikaseni, miltäs nyt tuntuu?

      Elämä, tosin taikuuden ja vain sen alkupuolen osalta, vilahti filminä

  Untamon silmien editse. Se alkoi naruista ja korteista päättyen tynnyri-

  temppuun. Hän tiesi, että Keppilä olisi pitänyt vapauttaa heti esityksen

  jälkeen. Miksi niin ei ollut tapahtunut, sitä Untamo ei ymmärtänyt itse-

  kään.

     - Olen pahoillani, Zepa. Voinko mitenkään hyvittää... ?

     - Voit. Ole kuin kotonasi.

      Untamon viimeinen näkymä ulkomaailmasta oli Keppilän nauravat kas-

  vot. Niin voi nauraa vain ihminen, joka on juuri tehnyt - tynnyritempun!

       

    

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---