Unelmat voivat viedä korkealle - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Unelmat voivat viedä korkealle29.3.2024 klo 06:29

             

      Se tepasteli Pohjois-Ranskan maaseudulla, katseli hetken ympärilleen

  ja koukkasi Belgian kautta Saksaan. Valtakuntien rajat eivät olleet sille

  ongelma, ne olivat helpompi ylittää ilman passia kuin passin kanssa. En

  voinut olla hymyilemättä seuratessani sinivihreän matkalaisen kulkua

  karttakirjalla. Vaikka päärynänkäärökärsäkäs oli isän ja vaarin vihollinen,

  ei se ollut minun. Jostakin meidän kunkin on saatava ravintomme, pääry-

  näpuu oli sille elämänpuu. Ei ollut sen vika syntyä päärynänkäärökärsäk-

  kääksi. Sen näkökulmasta ihmiset olivat häikäilemättömiä jättiläisiä, jot-

  ka yrittivät häätää asukkaan tämän omasta kodista.

      Olin tuleva kolmannen polven päärynänviljelijä - tai niin kaikki ainakin

  luulivat, joskus melkein itsekin. Sisimmässäni kuitenkin tiesin, etten voi-

  si jäädä loppuiäkseni puita vahtimaan. Halusin astronautiksi. Mielikuvi-

  tuksen siivin kohosin usein jylisevässä raketissa avaruuden historiaan.

      Otin pöydältä suurennuslasin ja tarkastelin kovakuoriaista lähempää.

  Tukevaa, lyhyttä ruumista myötäilevät kuperat peitinsiivet olivat omiaan

  suojaamaan hyökkäyksiltä. Itävaltaan suuntautuneet viattomat silmät

  tuikkivat ja pitkulaisen kärsän suuosa muikisteli kuin mehevän vitsin jäl-

  jiltä. Ei, tämä upea olento ei todellakaan ollut minun viholliseni. Sydämes-

  säni oli lämminverinen kylpylä jokaiselle elolliselle, minkä vuoksi Euroop-

  paan ei syntynyt uutta miljoonakaupunkia. Sen sijaan vein kirjan avoimel-

  le ikkunalle ja kevyen puhalluksen saattamana päärynänkäärökärsäkäs

  siirtyi luonnolliseen mittakaavaansa.

      Vuodet kuluivat ja hiljalleen etenin kohti unelmaani. Olin suorittanut

  maisterin tutkinnon tietotekniikassa ja ollut kolme vuotta alan töissä.

  Hain ja pääsin astronauttikoulutukseen. Haperoiset olivat juureni olleet,

  niin kevyesti irrottautuminen päärynäpuiden katveesta oli tapahtunut.

  Lähimmäisten pettymys oli tietysti suuri heidän toiveidensa langettua

  hedelmättömään maahan. Uskon kuitenkin heidän olleen ylpeitä pääs-

  tessäni lehtien sivuille oikein kuvan kanssa. Sentään ensimmäinen suo-

  malainen avaruudessa!

      Kaksi kuukautta sitten koitti ensilentoni aika. Minut vietiin kansainvä-

  lisen Kopernikus-avaruusaseman yhden astronautin huoltomoduuliin.

  Olin itse pyytänyt päästä sinne, sillä kuten tiedetään, suomalainen on

  parhaimmillaan seistessään kuusen juurella keskellä korpea. Kukaan ei

  näe häntä, eikä hän näe ketään. Silloin suomalainen hymyilee, hymyilee

  kuin katselisi naapurin ladon palamista. Ei mutta, menkäämme takaisin

  avaruuteen, jossa kaikki oli ensin hauskaa ja mielenkiintoista. Vähitellen

  homma kävi kuitenkin puuduttamaan, pelkkää rutiinia kierroksesta toi-

  seen! Tämäkö oli unelmieni täyttymys? 

      Kunnes sitten, lukiessani taas kerran Robinson Crusoeta, alkoi valo pa-

  neelissa vilkkua telakointiportin ulkopuolisen häiriön merkiksi. Pukeu-

  duin ripeästi avaruuspukuun ja leijuin ilmalukon kautta tutkimaan asiaa.

  Vihdoinkin jotain toimintaa!

      Olin löytänyt vian ja keskittynyt sen korjaamiseen, kun syrjään  työntä-

  mäni huoltotöihin tarkoitettu robottikäsi yllättäen aktivoitui. Minä hullu

  en ollut kiinnittänyt turvavaijeria ihan vaan saadakseni vähän jännitystä

  elämään. Turhaan rimpuilin käden vetäessä minut kauemmaksi moduu-

  lin kyljestä. Suoristuessaan se toimi kuin elävä olento irrottamalla otteen.

  Olin sille vain roska, valmis heitettäväksi tyhjyyteen.

      Siitä on nyt vuorokauden verran. Kopernikus katosi näköpiiristä aikoja

  sitten. Ajelehdin Euroopan yläpuolella, taivas on pilvetön kuin lapsuuden

  päärynäviljelmillä. Tein väärän valinnan, mikä on toki helppo sanoa nyt,

  kun tietää mihin se johti. On kuin katselisi sitä karttakirjaa huoneeni pöy-

  dällä, tällä kertaa ilman valtakuntien rajoja, kaikki yhtä maata.

      Kirjoitetaan elämäni viimeistä lukua. Jatko-osaa on turha odottaa, sitä

  ei tule, en usko sellaiseen. Syntymä - elämä - kuolema. Viimeksi mainittu

  on kohdallani hidas, liian hidas. Olisinpa päärynänkäärökärsäkäs. Tulisi

  joku ja tekisi minusta miljoonakaupungin, miljoonakaupungin...

   

                              Unelmat voivat viedä korkealle

                              joskus niin korkealle

                              ettei voi muuta kuin

                              katsella

                                            alas 

                                                    päin

   

   

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---