Pellon kuningas - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Pellon kuningas19.8.2024 klo 08:24

   

      Alue oli eristetty viirein ja pientareella seisovaan kylttiin oli merkitty ti-

  luksen numero 37. Paikan koko kertoi miksi mainoksessa oli kehotettu

  ryhtymään pienviljelijäksi. Viljon katse osui ojassa lojuvaan heinäseipää-

  seen. Siinäkö oli menestyvän viljelijän tarvikkeet kaupan päälle? Korvissa

  kohisi katkeruuden maininkien vyöryessä kehon lävitse.

      Yöllä Viljo makasi talorötiskössä miettien siihenastista elämäänsä,

  sen virheitä ja vielä suurempia virheitä. Mihin palstan ostoa voisi verrata?

  Yhtenä helteisenä yönä tuli mentyä pakastearkkuun nukkumaan. Onneksi

  Reetta oli noussut syömään jäätelöä ja päästänyt miehensä sulamaan.

  Sanoi tämän olleen liian nuori arkkuun.

      Ennen Viljolla oli mennyt ihan mukavasti. Hän oli ollut töissä hyvin pal-

  kattuna sytytysnarujen suunnittelijana Oy Lamppu Ab:ssa. Sitten yhtiö

  ajautui konkurssiin maksamattomien sähkölaskujen vuoksi ja samalla

  sammui Viljon valoisana alkanut ura. Pimeinä talvi-iltoina hän istui koto-

  na tilannettaan pohdiskellen. Reetalla sentään oli vakituinen väliaikaistyö

  Oy Nojatuoli Ab:ssa nojien kulmatarkastajana.

      Eräänä keväisenä aamuna Viljo äkkäsi Helsingin sanomissa ilmoituk-

  sen: "Hyvä ihminen, ryhdy pienviljelijäksi! Tänään tilus erikoishintaan ja

  menestyvän viljelijän tarvikkeet kaupan päälle! Älä ole etana - soita heti!"

      No, Viljohan soitti välittömästi. Kolmen päivän päästä tipahti luukus-

  ta kirje, jossa oli palstan osoite ja Tilusmestarien tilinumero. Hinta oli so-

  pivasti puolet kodin myyntiarvosta, sillä Reetta ei ollut tarpeeksi heinä-

  viritteinen - ehtojen mukaan vain sitä sai viljellä -  muuttaakseen maalle

  asumaan.

      Maksettuaan tiluslaskun Viljo hyvästeli vaimonsa, joka sanoi hoitavan-

  sa avioeroasiat. Niinpä hän saattoi iloisin mielin suunnata kuplavolkkarin

  etupellin kohti uutta kotiseutuaan Töppälää. Asvaltin vaihtuessa hiek-

  kaan soljui huulilta kuin itsestään "Mä maalaispoika oon".

      Aamulla Viljo heräsi auringon vaalentamassa vinttihuoneessa. Hetken

  venyteltyään hän meni ulos pellon laitaan. Jälleen katse kohdistui ruoho-

  jen seassa pilkottavaan heinäseipääseen. Viljo nosti sen eteensä.

     - Kuulehan kaveri. Tässä me nyt ollaan. Vain me kaksi, ei ketään muuta.

      Hän katseli seivästä kuin odottaen sen puhuvan, mutta eihän suuton

  suu sanoja suolla. Viljo halusi varmistaa:

     - Hei, sano nyt, oletko samaa mieltä?

      Hiljaisuus huokui harmaana kuin harakan haamu.

     - Et vastaa, uskon kuitenkin sinun olevan. Lienee turha kysyä nimeäsi,

  joten annan sinulle sellaisen... Antero, olkoon nimesi Antero.

      Viljo kohotti seipään ja iski sen pientareeseen. Hän meni takaisin vintil-

  le, kaivoi repusta Pienviljelijän kasvutarinan ja ryhtyi pänttäämään.

       Seuraavana päivänä Viljo ajoi läheiseen kylään ja tiedusteli Oskarin

  ohrabaarissa istuvilta äijiltä välineitä viljelyyn. Heiltä ei liiennyt, mutta yk- 

  si osoitti pajatsoa hartaasti pelaavaa miestä. Viljo esitti asiansa ja taka-

  ressun kilistessä kuppiin pyysi Hermanni-isäntä Viljoa mukaansa. Baarin

  taakse oli pysäköity vanha kunnon Massey Ferguson. Sen Viljo sai lai-

  naksi, sillä isännällä oli toinen traktori varalla. Opastuksen jälkeen Viljo

  ajoi tilukselleen. Pellon viereen oli naapuri tuonut auran ja kaksi säkillistä

  heinänsiemeniä.

   

                              Kannot juurineen ylös kiskoi

                              vaot auroi ja siemenet viskoi

                              versoi oraat ne röyhylle nousi

                              heleästi heinä tuulessa sousi

   

      Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Koko kesän Viljo oli jutellut

  Anterolle, vaiteliaalle, ainoalle ystävälleen. Hän oli kyllä havainnut muu-

  tokset kehossaan, mutta sopeutunut hyvin niiden hitaan etenemisen

  vuoksi. Entinen tumma tukka sojotti harmaana kuin kehnosti sidottu lyh-

  de ja harmaantunut oli myös säleinä hilseilevä iho. Kaventuneet hartiat

  kaartuivat eteen puuvartisia käsiä roikottaen.

      Paikkakuntalaiset olivat huomanneet kehityksen, mutta eivät suoma-

  laisina halunneet sekaantua toisten asioihin. Jokainen nuolkoon oman

  lautasensa jo ihan hygieenisyyden tähden.

      Oli aika korjata sato. Viljo niitti pellon ja muodosti naapureilta saaduis-

  ta ylijäämäseipäistä kehän. Nostettuaan ne täyteen hän nykäisi Anteron

  irti pientareesta ja käveli kehän keskelle.

     - Ystävä hyvä, tässä on sinun paikkasi.

      Viljo iski seipään maahan pystyyn.

     - Katso! Hoviväki ympärilläsi on valmiina palvelemaan. Kohta sinä olet

       tämän pellon kuningas. Olet ansainnut sen.

      Kuningasajatustaan hykerrellen hän alkoi mättää heiniä seipäälle. Vii-

  meistä hangollista kärjen päällä pitäessään, Viljo lausui:

     - Täten kruunaan sinut, Antero Vaitelias, pellon kuninkaaksi.

      Samassa Anteron silmät rävähtivät auki.

     - Näinkö sinä kohtelet ystävääsi, joka nurkumatta on kuunnellut sinua

  läpi kesän pitkien päivien? Teet minusta kuninkaan, mutta peität kasvoni

  kuin pahantekijän. Olen kuningas ja hallitakseni minun on nähtävä valta-

  kuntani, muuten se viedään minulta pois.

     - Anteeksi, Teidän Korkeutenne, en tullut ajatelleeksi.

     - Etpä tietenkään. Sitäpaitsi, olen allerginen heinälle. Toivon sinun otta-

       van nämä korret yltäni ja heti. Olisin kovin, kovin iloinen.

     - Se on vähintä mitä voin tehdä.

      Pian korret lojuivatkin jälleen maassa. Viljo katseli Anteroa ja hänen

  hämmästyksensä oli suuri, niin yhdennäköisiä he olivat. Samassa hän

  tunsi jalkojensa painautuvan kiinni toisiinsa ja sulautuvan yhdeksi. Jalka-

  terät kaventuivat kärjistään ja kääntyivät alaspäin. Kiitollisuus ei lukeutu-

  nut tulevan kuninkaan perushyveisiin hänen tarttuessa Viljoon ja iskies-

  sä tämän maahan pystyyn.

      - Valitan, ei istumapaikkoja. He he.

      Viljo ei saanut sanaa suustaan. Hän pystyi vain seuraamaan Anteron

  latoessa nivaskan toisensa perään hänen ylleen. Pään ollessa enää nä-

  kyvillä, piteli petollinen heinämies viimeistä tukkoa ilmassa.

     - Täten kruunaan sinut, Viljo Lörpöttelijä, tämän pellon kuninkaaksi. Olet

       ansainnut sen.

      Kruunun laskeutuessa ehti Viljo nähdä hymyn Anteron kasvoilla. Sen

  saman typerän hymyn, joka Töppölään lähdön aamuna oli kuvastunut

  peilistä. Se ei ollut enää hänen. Ei mikään ollut enää hänen. Paitsi pelto,

  niin, Viljo oli sentään - pellon kuningas.

   

   

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---