Intian rubiini - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Intian rubiini12.12.2024 klo 00:50

   

        Herättyään aamuisin kullatussa pylvässängyssään maharadja Otsir 

    vääntäytyi ähkäisten istumaan, työnsi turpeat jalkansa hopeakirjailtuihin

    kippurakärkisiin tohveleihin ja vaappui loisteliaan kirjoituspöydän ää-

    reen. Sen marmoriselle pinnalle hän kumosi varovasti pöydän keskeltä 

    ottamansa lippaan sisällön, kaksikymmentäviisi kookasta jalokiveä. Sii-

    nä oli opaaleja, safiireja, smaragdeja sekä rubiineja. Hän asetteli kivet

    neliön muotoon aloittaen vasemmalta ylhäältä päätyen alas oikealle.

    Sitten Otsir ihaili niitä yhdessä ja erikseen. Ne olivat hänen aarteensa,

    ne olivat hänen lapsiaan.

        Eräänä kauniina kesäaamuna maharadja oli jälleen rakentamassa, ku-

    ten hän kutsui, Taivaallista tarhaa, kun hän huomasi jotain perin outoa:

    kaksikymmentäneljä - yksi kivi puuttui! Hikihelmien kihotessa otsalle to-

    tesi Otsir kauhukseen tarhan sydämen, Intian rubiinin kadonneen. Hän

    tarttui vaskikelloon ja ravisti sitä kiivaammin kuin koskaan. Ovi avautui.

       - Herra kutsui, ilmoitti Essal, ylimmäinen huonepalvelija.

       - Niin tein ja syystä teinkin! Mieti tarkkaan. Havaitsitko eilen pienintä-

         kään vierasta liikehdintää palatsin käytävillä?

       - Havaitsinpa hyvinkin, hyvä herra.

       - Tarkemmin, millaista liikehdintää?

       - Kolme miestä valkoisissa haalareissa.

       - Kolme miestä val... ? Nimiä, Essal, nimiä!

       - Ittram, okram ja Ukkram.

       - Kautta palavan bengalintiikerin, mitä hiivatin hiippareita he ovat?!

       - Työmiehiä, maalareita Manipurista.

       - Maalareita naapurista?

       - Manipurista, hyvä herra, Manipurista. Olitte maininnut Ovaapille pa-

         latsin kaipaavan uutta ilmettä, joten hän katsoi aiheelliseksi...

       - Totta, nyt muistankin. Käy hakemassa heidät - ja vähän äkkiä!

        Eipä aikaakaan ja siinä he nyt olivat: Ittram, Okram ja Ukkram.

       - Onko teillä pensselin karvan vertaa käsitystä miksi te kolme seisotte

         siinä nyt?

       - Kyllä on, sanoi Ittram.

       - No, miksi?

       - Herra maharadja käski.

       - Aivan, mutta mistä syystä annoin tuon käskyn? Sinä siinä.

       - Haluatte meidän aloittavan maalaamisen tästä huoneesta, arveli Ok-

         ram.

       - Toinen samanlainen. Entä mitä veikkaa tämä kolmas epeli?

        - Annatte meille potkut? ehdotti Ukkram.

       - Tuossa oli jo hivenen järkeäkin. Mennäänpä sitten itse asiaan: kuka

         teistä halvatun rutjakkeista varasti Intian rubiinin?!

       - En minä ainakaan, sanoi Ittram olkapäitään kohauttaen.

       - Enkä minä liioin, sanoi Okram ja levitteli käsiään.

       - Saati minä. Olen ensimmäistä kertaa tässä huoneessa, totesi Uk-

         kram.

       - Ahaa! huudahti Otsir. - Mistä tiesit, että säilytän jalokiviä juuri täällä?!

       - Tuota... öh... hyvä on. Turha maalata kuivalla sudilla. Minä se olin.

        Ukkram kaivoi rubiinin taskustaan ja laittoi sen pöydälle.

       - Kas siinä. Olen valmis kantamaan vastuuni. Ittram ja Okram ovat

         syyttömiä, heitä älköön rangaistako. Toimin yksin.

        Maharadja käänsi katseensa ja tutkaili kahta muuta alta kulmain. Vi-

    attomuuden heleät värit hehkuivat heidän kasvoillaan.

       - Kertokaa totuus. Olitteko mukana tässä?

       - En minä ainakaan, sanoi Ittram olkapäitään kohauttaen.

       - Enkä minä liioin, sanoi Okram ja levitteli käsiään.

       - Hyvä on. Te kaksi voitte ryhtyä maalaamaan, mutta tämä kolmas...

   

        Maharadja Otsir heräsi kullatussa pylvässängyssään, vääntäytyi äh-

    käisten istumaan, työnsi turpeat jalkansa hopeakirjailtuihin kippurakär-

    kisiin tohveleihin ja vaappui loisteliaan kirjoituspöydän ääreen. Hän tart-

    tui vaskikelloon ja ravisti sitä. Ovi avautui.

          Hyvää huomenta, Teidän Korkeutenne, toivotti uusi ylimmäinen huo-

    nepalvelija syvään kumartaen. Otsir teki kämmenellä kutsuvan eleen ja 

    Ukkram tuli pöydän vastakkaiselle puolelle, otti lippaan ja kumosi varo-

    vasti sisällön marmoriselle pinnalle.

       -  Armon ja laupeuden ruhtinas, Otsir Mahtava. Suoritan nyt laskutoi-

         mituksen. Kaksikymmentäviisi, jalokiviä on oltava tasan kaksikym-

         mentäviisi tai minä, Ukkram, roikun sata auringonkiertoa puutarhan

         korkeimman himalajansypressin latvassa. Sen jälkeen olen vapaa

         lähtemään minne ikinä tahdon, vaikka Manipuriin. Kiitos teille, Kaikis-

         ta Suurin, Otsir Mahtava!

        Tämän sanottuaan Ukkram asetti opaalit, safiirit, smaragdit sekä ru-

    biinit niille kuuluville paikoilleen. Viimeisenä hän laittoi hellästi keskelle

    Taivaallisen tarhan sydämen, Intian rubiinin.

   

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---