Ei sanaakaan - Blogi - Planeetta X - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Pluton kutakuinkin oudot jutut

Blogi aloitettu: 29.1.2023
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: Lyhyesti, luovasti, uskottavasti? kpl

• Ei sanaakaan5.1.2026 klo 03:15

          

        Arttu heräsi tunteeseen kuin joku katselisi häntä. Hän oli varma, että

    oli lukinnut mökin oven ja ikkunat olivat kiinni. Aino ja lapset olivat men-

    neet mummon luokse Karstulaan, joten... Joku kosketti häntä olkapää-

    hän. Arttu ei uskaltanut avata silmiään ja teeskenteli nukkuvaa. Koske-

    tus toistui voimakkaampana ja hän rohkaisi mielensä. Sängyn vieressä

    seisoi valkopukuinen mies ja vaikka huone oli muuten hämärä, saattoi

    hänet nähdä kuin kirkkaassa päivänvalossa.

       - Hyvää yötä, olen Kaapo.

       - Hyvää yötä, olen Arttu.

       - Anteeksi ajankohta, mutta liikun vain öisin.

       - Ei mitään, olisin varmaan herännyt muutenkin.

       - No, hyvä. Mennään itse asiaan. Satuin lukemaan yhtiön kirjanpidos-

         ta lapsuutenne unelmasta. Muistatteko mikä se oli?

       - Ilman muuta, lentäminen. Eikä millään koneella, vaan omin avuin.

       - Sen vuoksi olenkin tässä. Haluatteko, että toiveenne toteutuu? 

       - Totta kai. Mutta... miten se on mahdollista?

       - Jättäkää se minun huolekseni. Hetkinen.

        Kaapo otti repun selästä ja veti sieltä kansion.

       - Voisimmeko siirtyä tuonne pöydän luokse?

        Arttu nousi, meni pöydän ääreen istumaan ja sytytti valon. Kaapo

    laittoi papereita hänen eteensä.

       - Lukekaa tarkasti, ettei sitten myöhemmin tule nokan koputtamista.

        Arttu noudatti neuvoa. Luettuaan hän selvensi vielä.

       - Saan siis lentokyvyn kuukauden kuluttua, mutta menetän omaisuute-

         ni, jos millään tavoin kerron teistä tai edustamastanne yhtiöstä, Unel-

         maverstaasta, ennen tai jälkeen kyvyn saamisen. Lisäksi en saa pu-

         hua sanaakaan kuukauteen sopimuksen teosta alkaen. Sen jälkeen

         sana on vapaa. Olenko ymmärtänyt oikein?

       - Täysin. Ehdot ovat kovat, mutta niin on palkintokin.

       - Totta. Kaapo, nyt naamarit naulakkoon. Mitä hyötyä Unelmaverstaal-

         le on tällaisesta toiminnasta?

       - Uskokaa tai älkää. Ei muuta kuin, että saamme toteuttaa ihmisten

         unelmia. Siinä se.

       - No, mitäs. Ollaan kuukausi hiljaa ja sitten - lentoon!

         Arttu kirjoitti nimen kolmeen paperiin: yksi itselle, yksi Kaapolle ja yk-

    si "toimiston pojille". Helppo homma.

       - Yhtiö kiittää, sanoi Kaapo, laittoi paperit kansioon ja sujautti sen rep-

    puun. Käsi ovenkahvalla hän vielä kääntyi.

       - Toivotan mykistävän upeita lentoja. Näkemiin!

       - Näkemiin - ja kiitos!

        Aamulla Arttu mietti yöllistä tapausta. Osaisiko hän todella jonain päi-

    vänä lentää vai oliko Kaapo jonkin sortin puliveivari? Tai oliko hän vain

    nähnyt unta? Arttu meni kuistille ja kuvitteli miltä tuntuisi lentää. Hän

    veti syvään henkeä, levitti kätensä ja... lensi pihamaan koivujen välistä

    kohti taivaan meressä uivia valkovalaita - mutta vain mielessään.

        Kuukausi ei ollut mennyt kuin siivillä, sillä kaikella on hintansa. Arttu

    oli jättänyt eroilmoituksen puheterapeutin työstään. Aino puolestaan oli

    jättänyt hänet kyllästyttyään puhumattomaan siippaansa ja muuttanut

    lasten kanssa äidin luokse Karstulaan. Kukaan ei käynyt enää tapaa-

    massa Arttua eikä Arttu ketään. Joskus hän sentään kävi ruokakaupas-

    sa ja nyökkäsi kuitin saatuaan. 

        Öisin sai Arttu unissaan maistiaisia tulevasta. Pitkät, rauhalliset liidot

    nousevissa ilmavirtauksissa vieraille paikkakunnille ja uhkarohkeat,

    poskia lepattavat syöksyt viime hetken ylös kaartamisineen. Ne kyllä

    korvaisivat menetetyt ihmissuhteet. Sisimmässään hän kuitenkin tie-

    dosti kieroutuneen ajatusmaailmansa. Jokin ratkaisu oli löydettävä. Se

    löytyikin, vaan ei Artun toivomalla tavalla.

        Oli aamu, päivää vaille kuukausi Kaapon käynnistä. Arttu tunsi herä-

    tessään olonsa jotenkin oudoksi. Hän tunnusteli kasvojaan, parahti ja

    syöksyi vessan peilin ääreen. Nyt valkeni miksi Kaapo oli puhunut no-

    kan koputtamisesta. Sellainen, keltainen ja tukeva, oli kasvanut yöllä

    nenän paikalle. Peilistä tuijottivat tummat, pyöreät silmät oranssinkel-

    taisine renkaineen. Höyhenten peittämät käsivarret olivat leventyneet

    ja littanat sormet olivat sulautumassa yhteen. Vilkaisu jalkoihin kertoi

    lajinvaihdon täydentyvän vauhdilla. Peilikaappi näytti kohoavan ja nokka

    hipaisi lavuaaria Artun kutistuessa linnun mittoihin. Hänestä oli tullut

    mustarastas.

        Koukeroiset kynnet käytävän mattoa vasten rapisten Arttu tepasteli

    kuistille. Oli aika lentää pesästä. Mieleen pulpahtanut sanonta yllätti

    luontevuudellaan, mutta mitäs: lintu mikä lintu. Katsoessaan viimeistä

    kertaa rakasta mökkimaisemaa, vierähti pieni kyynel entisen elämän

    muistolle. Arttu veti syvään henkeä, levitti siipensä ja lensi pihamaan

    koivujen välistä kohti taivaan meressä uivia valkovalaita. 

     

     

   

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---