Blogi aloitettu: 24.8.2007
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Vaaka nainen24.8.2007 klo 22:24

    VAA'AN AIKAAN 23.9. - 22.10: 
    Syyspäiväntasauksen hetki on koittanut, yö on kirinyt ja on tasoissa päivän mitan kanssa. Se merkitsee keskimääräisten lämpötilojen putoamista alle 10 asteen Pohjolassa. Eläinten, hyönteisten, kalojen, lintujen ja nisäkkäiden elintoiminnot hidastuvat ja ne alkavat kerätä ravintoa pitkän talven varalle tai ne muuttavat etelään, missä on ruokaa ja lämpöä. Puiden aineenvaihdunta supistuu, ne alkavat pudottaa lehtiään, mutta ensin ne muuttavat väriään keltaiseksi tai punaiseksi leimuten syksyyn uutta kauneutta. Ihmisen maailmassa sadonkorjuun jälkeen on hiljainen aika, mitään kiireisiä töitä ei ulkona pelloilla ole, luonnon kasvukausi on päättynyt ja ihminen voi kääntyä omiin harrastuksiinsa, koulunkäyntiin ja sosiaaliseen toimintaan. Kerättyään sadon talteen ja varmistettuaan eloonjäämisen ja jatkuvuuden, ihmisen voi alkaa kehittää itseään luonnosta suhteellisen riippumattomana olentona. Kulttuuria syntyy vain silloin, kun ei tarvitset uhrata kaikkea aikaa eloojäämiselle tai rutiinitöiden tekemiseen. Ihminen vapautuu luonnon käskyvallasta.

    Vaa'an tehtävä: koota yhteen, sovittaa, vetää puoleensa, vertailla, arvioida, puntaroida, pisteyttää, kohtuullistaa, tasapainoittaa, luoda tasapainoa, sovitella, välttää äärimmäisyyksiä, olla välittäjänä, oppia muilta, heijastaa ja tulla heijastetuksi, romantisoida, idealisoida, hienostaa, estetisoida.

     

     


Älypää tiedottaa

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

Lue lisää tiedotteita