:'(( - Blogi - Siru-Sandy - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Blogin nimi: Siru-Sandyn blogi

Blogi aloitettu: 21.3.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl

• :'((25.4.2009 klo 15:08

  "Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit
  minua omaksi
  lapseksesi.
  Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin
  sinun Paras
  Ystäväsi.
  Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit:
  Miten sä voit?
  Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni
  edessäsi.

  Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla
  kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin
  haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme
  yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä
  jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole
  koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.

  Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa.
  Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua
  innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä.
  En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja
  riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä
  rakastuit.

  Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti
  tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin
  onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät,
  ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
  Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin
  suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.

  Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset
  kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini,
  kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten
  rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut
  elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa
  heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä
  lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.

  Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina
  lompakosta
  kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
  Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
  "Kyllä" ja vaihdoit aihetta.

  En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun
  aiheutin
  rahanmenoa sinulle.
  Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin
  asumaan, mutta
  kerrostaloon,
  johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
  Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
  jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.

  Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin.
  Ilmassa oli koirien,
  kissojen,
  tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että
  löydätte
  hänelle hyvän kodin."
  Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
  He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-
  ikäiselle
  sekarotuiselle nartulle.
  Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui:
  "Isä, älä anna
  heidän ottaa
  koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita:
  ystävyys,
  lojaalisuus, rakkaus
  ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.

  Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut
  ottamaan
  kaulapantaani ja hihnaani.
  Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.

  Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä
  tiesit
  muutosta etukäteen
  mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset
  rapsuttivat
  minua hellästi
  ja kysyivät: "Miten sä voit?"

  Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin,
  kun näillä
  aikaa kiireiltään riittää.
  Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää
  sitten.

  Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen
  vierelleen.
  Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet
  muuttanut mielesi
  ja tämä on vain pahaa unta.
  Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa
  pelastaa minut.

  Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta
  pentujen kanssa.
  Niillä ei ole vielä
  hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin
  häkin
  takanurkkaan. Istuin ja odotin.

  Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei
  minut
  hiljaiseen huoneeseen.
  Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei
  minun nyt
  tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
  kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että
  vankeuspäiväni
  olivat nyt ohi.

  Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin
  hänen
  liikkeensä etukäteen:
  hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan
  aikaan
  kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
  Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän
  pisti ruiskeen
  suoneeni ja tunsin miten
  kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja
  sanoin hiljaa:
  "Miten Sä voit?"
  Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi
  pahoillani"
  Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan
  paikkaan missä
  minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei
  enää tarvitse
  huolehtia mistään.
  Se on todella erilainen paikka.
  Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten
  Sä voit?" ei
  ollut tarkoitettu hänelle.

  
  SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN
  VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
  SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU
  TOINENKIN
  OSOITTAA SINULLE
  TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."

  - Jim Willis 2001

  Takaisin blogimerkintöihin

  ---