Rakkaudesta lapsiimme - Blogi - kermasusi - Ihmiset - Älypää ilmaiset nettipelit ja tietovisat

Rakkaudesta lapsiimme8.11.2007 klo 13:55

Eilisen traagiset tapahtumat saivat minut taas kerran pohtimaan sitä millaisen maailman olemme lapsillemme luoneet ja millaiseksi sitä yhä edelleen luomme.

Miksi nuoret ovat niin ahdistuneita ja voivat henkisesti niin huonosti? Olisiko yksi syy se että monet vanhemmat odottavat nuortensa itsenäistyvän aivan liian aikaisin. Katsotaan että 16 vuotias on jo melkein aikuinen, vaikka tosiasiassa hänellä on aikuisuuteen vielä miltei kymmenen vuotta edessään.
Paljon nuoremmatkin lapset jätetään henkisesti selviytymään omin voimin, ei nähdä lasten pelkoa, turvattomuutta ja hätää.

Annetaan lapsille "kaikki", mikä tarkoittaa että heillä on tavaraa kasapäin ja aina vain saavat lisää, mutta jätetään lapsi tunteineen ja ajatuksineen tyhjän päälle.... "Ei ole aikaa"... työ painaa päälle tai työttömyys masentaa, harrastuksiinkin pitää ehtiä, sekä lasten että omiin. Ei ole aikaa olla vain läsnä ja lähellä, keskustella, kysellä ja neuvoa, antaa aikuisen turvaa.

Elämme usein aikuisina arvotyhjiössä itsekin, miten siis voisimme auttaa lapsiamme löytämään terveitä arvoja elämäänsä kaikkien hömppäarvojen joukosta? Minkälaisia esimerkkejä me olemme aikuisuudesta? Tarjoammeko lapsillemme mahdollisuuden kasvaa henkisesti vahvoiksi vai istutammeko heihin oman rikkinäisyytemme ja henkisen köyhyytemme?

Olen koko oman aikuisuuteni ajan ihmetellyt sitä miten on mahdollista etteivät aikuiset enää puutu lasten tekemisiin julkisilla paikoilla. Katsotaan muualle mieluummin kuin otetaan vastuu, aikuisen vastuu kaikista lähellämme olevista lapsista.
Ajatellaan; "Mitähän tuonkin lapsen vanhemmat oikein tekevät kun eivät ole kasvattaneet lastaan paremmin?"... Se on niin helppoa tuomita toisia sen sijaan että tarttuisi itse asiaan ja auttaisi näin lasta oppimaan oikean ja väärän rajat.
Ennenkaikkea jokaisen lapsen tulisi saada tulla nähdyksi ja kuulluksi, varsinkin silloin kun kaikki ei mene hyvin ja lapsi oireilee.

Siksi pyydän sinuakin, aikuinen jokal uet tätä miettimään oletko todella lähellä lapsiasi ja nuoriasi, tuntevatko he sinut, tietävätkö mitä sinä ajattelet elämästä, maailmasta? Tietävätkö he mitä sinä tunnet missäkin tilanteessa? Tuntevatko he sinun arvosi?
Oletko lastesi ja nuortesi luottamuksen ja kunnioituksen arvoinen?
Oletko kertonut heille heidän ja sinun juuristasi, tietävätkö he mihin he kuuluvat?

Entä tunnetko sinä lapsesi ja nuoresi? Todella tunnetko? Tiedätkö mitä heidän ajatusmaailmassaan tapahtuu? Mitä he tekevät kun eivät ole sinun silmiesi alla? Millaisia tunteita he käsittelevät päivittäin? Mitä he ajattelevat itsestään, millaisina itsensä näkevät ja kokevat? Millaisia ihanteita ja haaveita heillä on, onko heillä niitä? Keitä ovat heidän ystävänsä, tunnetko heidät...todella tunnetko?

Nyt viimeistään on aika astua aikuisuuteen, meidän aikuisten siis. Ottaa vastuumme, eikä vain omista lapsistamme vaan kaikista lapsista.... sillä tulevaisuus on heissä, kaikissa!



Rauhaa ja Rakkautta Sinulle Lukijani.

Pia

Takaisin blogimerkintöihin

---