Lapsen lailla, Juha Vähäsarjan hartauskirjasta15.12.2021 klo 08:01
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me
saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta,
jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä
armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä ja huusi:
Hän on se josta sanoin; Minun jälkeeni tuleva kulkee
edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet
armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
Joh 1:14-17
Evankeliumi ei ole sanoma sydämen muuttumisesta,
vaikka sydän sanan voimasta ajan myötä muuttuukin.
Evankeliumi ei ole sanoma jumalakokemuksesta,
vaikka Jumalan valtakunta tuleekin eläväksi
todellisuudeksi. Evankeliumi ei ole sanoma ihmisen
tekemästä ratkaisusta, siitä, että ihminen on päättänyt
hyväksyä Jumalan armon tarjouksen. Niitä kristittyjä,
jotka ovat tehneet kymmeniä kertoja ratkaisun ja käyneet
kuudesti kasteella, on liian monta. Heiltä ei puutu
vilpittömyyttä ja hengellistä yritystä, mutta heiltä
puuttuu evankeliumin vapauttama usko. Eikä evankeliumi
ole myöskään maailmanparantamissaarnaa tai utopistista
toivetta ihmiskunnan kehittymisestä aikuisuuteen.
Tämä kaikki on uskonnollisuutta, ei kristinuskoa.
Evankeliumi on ilosanoma ihmiseksi tulleesta Jumalasta,
joka sovitti meidän jokaisen synnit.
Älypää tiedottaa
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!