Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja9.10.2022 klo 05:08

    Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän 

    pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. PS 34:19

     

    Herra Jeesus, kun sydän on särkynyt ja mieli on murtunut,

    emme pysty näkemään huolenpitoasi. Emme tunnista jatkuvaa

    läsnäoloasi elämäntilanteissamme ja pienissäkin tapahtumissa.

    Kiitos, että et odotakaan minulta rohkeutta silloin, kun sitä

    ei ole, tai levollisuutta siloin, kun sielussa puhaltavat 

    kylmät tuulet.

    Tiedät, että elämässämme on paljon kaikenlaisia murheita.

    Siksi sanassasi on paljon lohdutusta. Osoitat näin meille, että

    murheet ovat osa kansasi vaellusta eikä niiden edessä tarvitse

    hämmentyä tai menettää toivoaan. Pyydän, että antaisit

    sieluuni hiljaisen luottamusken siihen, että olet lähellä, tunnen

    sitä tai en. Ja että saatat loppuun työsi elämässäni ja annat

    sydmessäni säilyä loppuun saakka pelastavan uskon sinuun. 

    Muulla ei sitten niin suurta väliä olekaan.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita