Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja28.10.2022 klo 05:49

    Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että

    ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa 

    selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa

    toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut

    rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille

    Pyhän Hengen.    Room. 5:3-5

     

    Jeesus, tarvitsen Pyhän Hengen tuomaa toivoa, että osaisin

    suhtautua tähän elämään oikein. Annat meidän kokea kaikkea

    tavallista elämän ahdinkoa, mutta sen lisäksi annat omillesi

    myös muita ristejä matkalle. Niillä kasvatat meistä palvelijoita,

    jotka osaavat suhtautua elämään oikealla tavalla ja osaavat

    ohjata muita samaan pyhään huolettomuuteen. Kaiken, minkä

    kohtaan, voit muuttaa opiksi ja siunaukseksi. Mitään mitä

    kohtaan, et anna tuhokseni. Kun tahdot minun kulkevan 

    toisten vaivattujen vierellä, on omankin askeleen hidastuttava.

    Ahdinolla luot kestävyyttä, kestävyydellä autat selviytymään

    koetuksista, koetuksista selviäminen tuo toivoa niin itselle

    kuin vierellä eläville. Se toivo on Pyhän Hengen lahja. 

    Sitä lahjaasi nyt pyydän, Vapahtaja.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita