Joka päivä huolta vailla, Juha Vähäsarja4.11.2022 klo 05:45
Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan
ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta
vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa
tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen ansiosta
kaikkien osaksi. Room. 5:15
Armo on niin paljon enemmän kuin rikkomukset, joista armahdetaan.
Ihmisen historia on synnin värittämä, emmekä voi sen todellisuutta
välttää. Yhden ainoan ihmisen, Aadamin, rikkomuksen tähden
ihmiskunta joutui kuolemanalaisuuden tilaan. Ylpeyteen lankeamisen
seuraus oli todella karu. Me kaikki kannamme kuoleman merkkiä
siihen saakka, kunnes Jeesus palaa maan päälle. Yksi lankesi
kaikkien edestä, ja kaikki ovat sen teon seurausten kantajia.
Jumala tuli kuitenkin Kristuksessa maailmaan ja sovitti sen itsensä
kanssa. Maailman lankeemuksen aiheuttama tuomia otettiin pois,
vaikka me vielä elämmekin sen seurausten keskellä. Vapahtaja
vapautti meidät kirouksessta, synnistä ja syyllisyydestä.
Jeesuksen, uuden Aadamin kuolema ristillä ihmiskunnan
puolesta toi jälleen toivon ulottuvillemme. Jotka Vapahtajaan
turvaavat, pelastuvat rangaistuksesta ja ikuisesta kadotuksesta.
Älypää tiedottaa
Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!
30.4.2026
Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!
Testaa tietosi Vappuvisassa!Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!
3.4.2026
Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!
Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!