Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä huolta vailla, Juha Vähäsarja14.11.2022 klo 05:30

    Mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat:

    Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä

    iltaan. Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.

    Luuk. 24:29

     

    Kun Jeesuksen sanat koskettavat, syntyy halu kuulla lisää ja oppia

    tuntemaan hänet paremmin. Käsityksemme Vapahtajasta kertyy ajan 

    mittaan häiriötekijöitä toisista ihmisistä, kipeistä kokemuksista,

    kovista sanoista ja loukatusta sydämestä. On vaikeaa kuulla ja nähdä

    Jeesus sellaisena kuin hän oikeasti on: täynnä armoa, rakkautta

    ja totuutta. Jeesus asettui murheellisten opetuslasten seuraan

    Emmauksen tiellä. Hän kuunteli heidän murheensa ja avasi

    heille lohdutuksen sanoja Raamatusta. Murheelliset saivat

    kuulla, että kaikki on niin kuin pitääkin, Jumalan tahto on 

    ollut kaikesssa surullisessa läsnä, eikä heillä todellisuudessa

    ollut mitään hätää. - Kun oma päivämme kääntyy iltaan ja hämärä

    peittää tien, saamme pyytää Emmauksen tien kuljijoiden tavoin:

    Jää, Herra, meidän luoksemme. Jää, niin kaikki on hyvin.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita