Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja6.1.2023 klo 03:52

    Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei

    yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

    Joh. 12:46

     

    Tahdomme kertoa evankeliumin toisille siksi, ettei yksikään

    jäisi taivaan lahjasta osattomaksi. Mutta miten kertoa se 

    lähimmilleen säilyttäen rakkauden ja totuuden tasapainon?

    Niilo Tuomenoksa sanoi: On uskovaisuutta, jonka yhteyteen

    ja käsiin on vaikea antaa tervettäkään ihmistä. Herra varjelkoon

    meidät sellaisesta asenteesta.

    Oikea rakkaus ja taito olla evankeliumin tuoksuna ei tule 

    käskemällä tai koulutuksella. Se ei ole löydettävissä oppikirjoissa

    tai pyhiä ihmisiä imitoimalla. Tie siihen on paljon kivuliaampi,

    sillä se kulkee oman sydämen ja elämän kautta. Rakkaus ihmisiin 

    on lahja, niin kuin silmien avautuminen Jumalan valtakunnan

    todellisuudelle yleensäkin. Sen lahjan oivaltaa, kun joutuu itse

    avuntarvitsijaksi. Kun näkee itsensä yhtä syntisenä kuin 

    toisen, yhtä paljon Jumalan rakastamana ja yhtä paljon 

    armoa tarvitsevana ja saavana.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita