Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja1.2.2023 klo 06:58

    Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa, sillä

    Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi

    luku on täyttynyt.

    Jes. 60:20

     

    Jumala parantaa jokaisen omansa ajallaan. Useimmat todellisesti

    vasta taivaan kodissa, jossa murhepäivien luku on lopullisesti

    täyttynyt. Maailmassa Jeesus parantaa lääkärien, lääkkeiden, 

    rukousten ja lähimmäisten rakkauden kautta. Mutta aina siten, kuin 

    hän itse tahtoo, ja silloin kun hän itse hyväksi näkee. Kristityn

    oikea asenne sairauden edessä ilmenee rukouksena: Tapahtukoon

    sinun tahtosi. Perille pääsyn kannalsta pääasia ei ole se, 

    siirrymmekö me taivaan kotiin terveiltä jaloilta vai sairasvuoteelta.

    Sillä kertaalleen parantuneetkin sairastuvat uudestaan, 

    viimeistään kuolinvuoteella. Oleellisinta on aina se, että meidän

    syntimme ovat sovitetut ja Jeesus on ottanut meidät lapiskseen

    armosta, suurena ihmeellisenä lahjana. Vain Jeesuksen sovitustyö

    avaa meille taivaan, jossa hän itse on valona -  ja se taivas

    on totisesti auki.

     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita