Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja6.2.2023 klo 04:20

    Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo,

    kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.

    1 Kor. 13:7-8

     

    Jeesus, rakkautesi minua kohtaan on kestänyt kaiken.

    Mitä teitä ikinä olen valinnutkin, millä kujilla kulkenut,

    aina sinä olet rakastanut ja kääntänyt asiat parhaakseni.

    Olet osoittanut rakkauttasi eniten silloin kun vähiten olen

    sitä ansainnut. Sinun rakkautesi ei ole ihmisten rakkauden

    kaltaista, sellaista joka etsii pohjimmiltaan vain omaa hyväänsä.

    Rakkautsei on ehdotonta, ääretöntä ja ikuisesti kestävää.

    Se on aina läsnä siellä, missä sinäkin olet, koska olet itse

    Rakkaus. Ihmisten rakkaus kohdistuu niihin, jotka ovat sen

    jollain tavoin ansainneet. Sinun rakkautesi kohdistuu

    ihmiseen, jonka olet luonut ja lunastanut. Mustasukkaisesti

    tahdot omasi taivaaseen. Suostuit siksi kärsimään ristillä

    puolestani ja suostut yhä edelleen kärsimään erehdysteni

    vuoksi. Kiitos siitä, Vapahtaja, että rakkautesi ei voi koskaan

    loppua. Taivaassa se vain täydellistyy ja muuttuu kokonaan

    nähtäväksi.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita