Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja30.3.2023 klo 11:20

    Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,

    hänent haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena 

    päivänä, niin kuin oli kirjoitettu ja hän ilmestyi Keefakselle

    ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi

    samalla kertaa yli viidelle sadalle veljelle.

    Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille

    apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin,

    joka olen kuin keskosena syntynyt.

    1 Kor. 15:3-8

     

    Tämän ylösnousseen ilmestymisistä kertova kuvaus on

    Uuden testamentin varhaisin. Se kirjoitettiin, kun Jeesuksen

    kuolemasta oli kulunut noin kaksikymmentä vuotta. Paavali

    kertoo kuinka laajalle joukolle ihmisiä Jeesus oli vastaan-

    sanomattomasti näyttäytynyt, alkaen Pietarista ja muista

    opetuslapsista. Hän ei tarkemmin kerro, missä nämä ilmestymiset

    tapahtuivat. Toistuvat ilmestymiset joka tapauksessa vakuuttivat

    heikommatkin seuraajat. Oli vaikea olla uskomatta Ylösnousseeseen

    kun tämä seisoi ruumiissaan elävänä silmien edessä. Näkemisen

    lisäksi hänen haavojaan saattoi myös tunnustella. Ojenna

    sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni.

    Älä ole epäuskoinen, vaan usko! Tuomaankin oli tunnustettava,

    Minun Herrani ja Jumalani.  ( Joh. 20:27-28)

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita