Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja9.5.2023 klo 04:39

    Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille:

    Jos jou tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä,

    ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

    Mark. 8:34

     

    Armon sisar synnin maailmassa on pyhä risti, jonka Herramme

    antaa kannettavaksemme. Mukaan on liitetty vaivoja ja lääkkeitä

    sen verran, kuin matka kotiin vaatii. Omaa ristiä kantaessamme

    tiedämme, että sillä on siunattu, syvä tarkoituksensa.

    Luther rohkaisee: Kullekin on varattu oma risti hänen voimiensa

    mukaan. Emmehän me kaikki voi kestää samaa, koska emme ole

    samanlaisia uskoltamme ja hengeltämme. Muista, että sinä kannat

    omasi, toinen omansa ja samoin kolmas. Heikolle voi hänen

    itse asiassa kevein ristinsä olla yhtä raskas kuin Paavalille hänen

    omansa. Voimien erilaisuus tekee kaikkien rististä samanlaisia,

    vaikka ne itsessään olisivat hyvinkin erilaisia.

    Tänään Herra rauhoittaa meitä ristinkantajia kuin opetuslapsia

    mysrskyssä: Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.

    Älä siis sinäkään pelkää, Jeesus kantaa antamansa ristin kanssasi.

     

     

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita