Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä huolta vailla, Juha Vähäsarja14.10.2023 klo 05:49

    Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme 

    hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

    Joh. 1:10

     

    Evankeliumista eläminen ja siitä kertominen on ajoittain raskasta

    siksi, että joudumme kamppailemaan samalla oman syntisyytemme

    kanssa. Perinpohjainen pahuutemme ei ole kirjoista luettua

    teoriaa tai vain ajoittainen olotila. Sellainen, joka tulee todeksi

    heikkona hetkenä kun lankeamme ylpeyteen, kovuuteen tai muuhun

    syntiin, mutta josta pian taas palaamme vanhurskaille poluille.

    Ei, vaan meidän syntimme kulkee mukana kuin varjo. Pohjimmaiset

    motiivimme ja pyrkimyksemme ovat synnin värittämät ja pahat

    tekomme ja ajatuksemme ovat tämän todellisuuden heijastumaa.

    Taistelu vanhan ja uuden ihmisen välillä jatkuu koko elämän.

    Siksi me tarvitsemme uskovinakin ojentautumista sanan mukaiseen

    elämään ja sanan mukaiseen uskoon. Me tarvitsemme jatkuvasti

    itse lakia ja evankeliumia pysyäksemme oikealla tiellä.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita