Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja27.11.2024 klo 16:08

    Mutta nyt teidän ei tarvitse lähteä hätäillen, ei pakopaikkaa etsien, sillä teidän edellänne kulkee Herra, Israelin Jumala seuraa suojananne.

    Jes. 52:12

    Jeesus, mikä ihmeellinen lupaus. Minun ei tarvitse hätäni keskellä etsiä ahdistuneena pakopaikkaa tai pyrkiä toisenlaiseen olotilaan. Saan rauhassa tarkkailla tilannetta ja miettiä kokemaani. Levollisesti ja armosta käsin. Minun ei tarvitse paeta, ei edes pelätä vastustajaani, eikä hätäillä apusi suhteen. Kaikki on hyvin hallinnassasi koko ajan. Olen Israelin Jumalan suojassa, eikä siinä tarvitse kauhistella minkään pelottavankaan keskellä.

    Sinä lupaat kulkea omiesi edellä ja raivata tien ja tasoittaa vuoret. Näet sen, mikä sydäntäni nyt kauhistaa. Kulje siis kanssani ja avaa tasainen maa edetä. Vakuuta myös sielulleni, että seuraat suojamuurina ympärilläni. Silloin en pelkää. Voiko elämä olla turvallisempaa, kuin mitä se lapsenasi on? Antamaasi suojaa eivät horjuta minkäänlaiset myrskyt tai hengelliset sodat.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita