Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja4.1.2025 klo 15:06

    Älä hylkää minua nyt vanhuuden päivinä, älä jätä, kun voimani uupuvat. 

    Ps. 71:9

    Herra Jeesus, aikani on kulunut nopeasti ja vuodet tuntuvat juoksevan toinen toistaan vauhdikkaammin. Huomaan, että elämä on todella lyhyt ja pian jo ohitse kokonaan. Kun kohtaan uusia ja pelottavia iän mukanaan tuomia haasteita, älä jätä minua heikkouteen ilman apuasi. Sinä olet tähän päivään asti pitänyt minusta hyvää huolta. Voin jo aavistaa, että kaikella on ollut elämässäni tehtävänsä. En enää murehdi menneitä, olen vain kiitollinen Johdatuksestasi. Jeesus, kun monet ystävistäni ja läheisistäni ovat jo jättäneet tämän elämän, pyydän, ettet minua hylkää yksinäisyyteen tai pelkoon. Anna sanastasi nouseva rohkeus ja ilo, anna luja luottamus apuusi joka tilanteessa. Ethän sinä tietenkään minua vanhuuteen hylkää etkä jätä heikkoa koskaan yksinm se on täysin varmaa. - Kunhan nyt puran sydämeni tuntoja sinulle, niin kuin aina olen saanut heikkoina hetkinäni tehdä. Kiitos, että jaksat minua kuunnella ja auttaa.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita