Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja20.1.2025 klo 05:39
Mutta keskipäivällää, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: Eeli, Eeli, lama sabaktani! Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Matt. 27:45-46
On sanottu, että Golgatan ristillä roikkui ainoa ihminen, jonka Jumala on hylännyt. Jeesus oli tullut koko maailman synniksi, kaikkien syntien kantajaksi. Hänen harteillaan oli Jumalan viha ja tuomio, ettei niiden tarvitsisi olla koskaan enää kenenkään muun harteilla. Kun Jeesus huusi suuressa ahistuksessa ja tuskassa Isältään hylkäämisensä syytä, oli se todelllinen tuskanhuuto, eikä mikään jumalallinen näytös. Hän oli tuolloin pimeyden sydämessä, eikä niin suuressa hätätilassa ole ollut yksikään ihminen ennen sitä eikä tule koskaan olemaan. Mutta juuri silloin Jeesus kantoi meidän kipumme ja otti taakakseen meidän sairautemme. Meidän rikkomuksemme lävistivät hänet ja ruhjoivat hänet. Jeesuksen haavojen kalliilla hinnalla meidät parannettiin. Siksi hän oli Jumalan hylkäämä. Voittaakseen kuoleman kuolemallaan ja avatakseen syntisille taivaan.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!