Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1 kpl
  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja29.1.2025 klo 12:00

    Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. 

    Ps. 139:8

    Jeesusta ei voi paeta mihinkään. Ei, vaikka kuinka yrittäisi ja kuinka luulisi siinä onnistuneensa. Voi paeta vaikka tuonelaan tai nousta taivaaseen, sielläkin Jeesus on lähellä ja kutsuu luokseen. Vaikka olisi karistanut kristinuskon jaloistaan ja löytänyt toisen totuuden tai olisi täyttänyt uskon paikan kaikella  muulla, ei voi välttää kohtaamasta vielä Jeesusta. Kun Jeesus tulee takaisin toisen kerran ja hänen enkelinsä hakevat jokaisen ihmisen tuomiolle, ei ole mitään paikkaa, mihin paeta. Silloin avataan kirjat, joihin kaikki on kirjoitettu. On suuri armo, että Jeesusta ei voi paeta, koska silloin häntä ei voi myöskään milloinkaan lopullisesti kadottaa. Hän on lähellä ja kuulee, silloinkin kun joku luulee olevansa lopullisesti hukassa. Jeesus ei ole koskaan kaukana yhdestä meistä. Hän on aina vain rukouksen tai vain huokauksen päässä.

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

Lue lisää tiedotteita