Vuodet vierii :)10.8.2016 klo 12:16 Kommentoi (0)
Päivää tännekin :)
Runot on kulutettu loppuun. Paperia ja kyniä olisi vielä. Tilalle on tullut sukkien neulominen :) Joskus pelailen pelejä täällä.
Talvi peruttu!17.11.2012 klo 14:42 Kommentoi (0)
Harmittaa. Lumet sulivat. On koko ajan harmaata tai pimeää. Mutta. On valoisiakin puolia tässä takasyksyssä. Vielä voin ajella fillarilla, eikä tarvitse pelätä liukkaita teitä. Tänään trippimittariin tullut jo reilut parikymmentä kilometriä.
Painonhallintaa10.11.2012 klo 13:12 Kommentoi (0)
Ruoka on maistunut, liikkuminen vähentynyt kun kelien takia fillarilenkit jääneet. Vaaka näyttää samaa lukemaa kuin kuukausi sitten. Kuitenkin ostin tänään kahta numeroa pienemmät farkut :) Kuntosali kai kasvattaa lihasta ja polttaa rasvaa. Jess.
Pikkujoulutunnelmia?9.11.2012 klo 18:50 Kommentoi (0)
Tänään oli Pieksämäellä tosi kaunis päivä! Aurinko paistoi kirkkaalta siniseltä taivaalta. Sain tosi kauniita kuvia kännykameralla.
Tänä iltana sytytin tuikkuja ja nautin alkutalvesta, vaikka lumet vielä varmaan sulavatkin, ja tunnelmoin glögin makuja maistellessa ihanaa perjantai-iltaa.
Vihdoinkin!31.10.2012 klo 08:23 Kommentoi (0)
Viime yönä oli satanut lunta lähes kymmenen senttiä. Aivan mahtavaa! Otin talvifillarin käyttöön. Siinä on kunnon talvirenkaat nastoineen. Nyt olisi kyllä mukava kävellenkin liikkua kun on tuota lunta. Toivottavasti se pysyy.
Syyslomalla20.10.2012 klo 14:20 Kommentoi (0)
Ansaittu syysloma. Tänään oli kaunis ilma aamupäivällä, kävin sauvakävelemässä ja fillarilenkillä pari kertaa. Kolmisen astetta lämmintä, pohjoistuuli, luultavasti. Kylmältä tuo ilma tuntuu.
Liikkumisharrastukset vievät monta tuntia viikossa. On ihanaa kun pystyn tekemään ja harrastamaan monenlaista. Kuntosaliin olen jäänyt koukkuun, siellä tulee käytyä 4-5 kertaa viikossa. Vesijumppa on jäänyt vähemmälle. Käyn sauvakävelemässa aina kun on hyvä keli. Mieluinen aika on ihan varhain aamulla, tosin pimeässä välillä arveluttaa käppäillä. Paino on mukavasti laskusuunnassa, BMI jo alle 30 selvästi.
Käsitöitä en tee lomalla kovin paljon. Pari kaupunkireissua Mikkeliin ja Varkauteen. Kirpparikierrokset. Etsin valurautaista lettupannua. Ne on kai aika suosittuja kun niitä ei meinaa löytää kirppareilta.
Odottelen ensilunta ja pakkasaamuja :))))))))
Syksy28.9.2012 klo 16:53 Kommentoi (0)
Kiireitä. Kävin viime viikonloppuna puolukassa ja sain vielä suppiksiakin vähän. Ihana ihminen vei minut metsikköön.
Käsitöitä valmistuu tasaseen tahtiin. Poncho ja säärystimet sain tällä viikolla valmiiksi. Myös myyjäistuotteita olen tehnyt. Valmistellut kortteja neulomalla niihin tilkkuja joiden silmukoista on pujotettu koktailtikut. Hauskat. Patalappuja virkannut.
Kuntosalia, uimahallia, lähinnä vesijumppaa, luistelua, sauvakävelyä ja pyöräilyä. Paino jämähtänyt 85 kiloon mutta vaatteet alkavat tuntua isoilta ja roikkuvat päällä.
Mukavaa aikaa. Välillä huilaamista.
Käsitöitä ja liikkumista28.8.2012 klo 18:52 Kommentoi (0)
Essu alkaa olla valmis. Tänään sain ensimmäisen huovutustyön valmiiksi. Tein tuohon olohuoneen ruokailuryhmän pöydälle sellaisen ihanan oranssin ja ruskean sävyisen liinan. Aloitin sitten loppupäivästä baskerin suunnittelua. Valitsin ihanan vihreän sävyn, johon tulee oransseja ja vihreitä raitoja ja kiemuroita langasta. Myös baskerin teen huovuttamalla. Iltapäivällä teimme naamareita nukketeatteritunneilla. Tein kipsimuotin omista kasvoista, kaverin avustuksella.
Kävin uimahallissa ja saunomassa. Aivan ihanaa kun pystyy uimaan. Sauvakävelin aamulla, mutta pystyin kävelemään vain parikymmentä minuuttia.
Kuntosalilla ja metsiköss'26.8.2012 klo 16:51 Kommentoi (0)
Eilen tutustuin uimahallin kuntosaliin. Se taitaa olla tarkoitettu bodareille, koska useimmissa laitteissa peruspaino oli 15kg. Löytyy sieltä kuitenkin muutama laite joita aloittelijakin voi käyttää. Täytyy nyt vielä käydä uimassa ja lenkillä, sitten syksymmällä perehtyä paremmin tuohon kuntosalitreenaamiseen.
Aivan mahtava syksyinen viikonloppu oli tämäkin. Eilen Iso-Pappilan pihalla oli Sadonkorjuutapahtuma ja kirpputori. Tosin siellä ei ollut kuin yksi myyjä, jolla oli satoa myytävänä. Loput myyjät olivat tavallisia kirpparitavaroita myyviä ihmisiä.
Perjantaina kävin sienimetsässä. Nyt on sienet joulun sienisipulisalaattia varten suolattu. Ehkä vielä muutaman kerran käyn sienessä, näytti siltä että rouskut ovat vasta nousemassa. Ja tatit.
Nyt rentoutumaan telkkarin ääreen sohvalle!
Aamuvirkkuna24.8.2012 klo 04:18 Kommentoi (0)
Ihana syksy saapuu pikkuhiljaa. Illat pimenevät ja tähtitaivasta saa ihailla jos jaksaa valvoa tarpeeksi pitkään. Olen liikkunut paljon elokuun aikana. Paino on lähtenyt mukavasti tippumaan. Kilon viikkovauhdilla. Säännöllisempi rytmi elämässä loman jälkeen ja liikunta siihen vaikuttavat.
Nukkuisin mielelläni aamu kuuteen, mutta kun nukahdan jo usein yhdeksän maissa, ei sitä unta riitä kun 4 tai viiteen. Herään kyllä virkeänä ja aamut ovat parasta aikaa. Istun parvekkeella kahvittelemassa ja tuumin tulevan päivän ohjelmaa.
Tänään menen iltapäivällä keräämään sieniä. Toiveena on löytää rouskuja ja tatteja.
Toivottelen kaikille ihanaa elokuista viikonloppua.
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!