Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja4.1.2023 klo 05:11 Kommentoi (0)
Älä hylkää minua nyt vanhuuen päivinä, älä jätä,
kun voimani uupuvat. Ps 71:9
Herra Jeesus, aikani on kulunut nopeasti ja vuodet tuntuvat
juoksevan toinen toistaan vauhdikkaammin. Huomaan, että
elämä on todela lyhyt ja pian on ohitse kokonaan.
Kun kohtaan uusia ja pelottavia iän tuomia haasteita, älä jätä
minua heikkouteen ilman apuasi. Sinä olet tähän päivään
asti pitänyt minusta hyvää huolta. Voin jo aavistaa, että
kaikella on ollut elämässäni tehtävänsä. En enää murehdi menneitä,
olen vain kiitollinen johdatuksestasi. Jeesus, kun monet ystävistäni
ja läheisistäni ovat jo jättäneet tämän elämän, pyydän, ettet
minua hylkää yksinäisyyteen tai pelkoon. Anna sanastasi nouseva
rohkeus ja ilo, anna luja luottamus apuusi joka tilanteessa.
Ethän sinä tietenkään minua vanhuuteeni hylkää etkä jätä
heikkoa koskaan yksin, se on täysin varmaa.
Kunhan nyt puran sydämen tuntoja sinulle, niin kuin aina olen
saanut heikkoina hetkinäni tehdä. Kiitos, että jaksat minua kuunnella
ja auttaa.
Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja3.1.2023 klo 04:44 Kommentoi (0)
Muista, että olen sanonut sinulle: Ole rohkea ja luja,
älä pelkää äläkä lannistu. Herra sinun Jumalasi, on sinun
kanssasi kaikilla teilläsi.
Jumalamme on erikoistunut antamaan meille ylivoimaisia
tehtäviä. Ja hän on erikoistunut ihmeisiin, siten että me niistä
tehtävistä selviämme.
Jälleen on edessä uusi mahdottomuuksien vuori. Ne vaativat
minulta aivan liian suuria ponnistuksia. Inhimillisesti katsoen
hankkeeni eivät voi onnistua.
Mutta sinä, Jumala, kehotat minua olemaan rohkea, luja ja
lannistumaton. Minun tulee siis olla peloton, enkä saa
lannistua. Juuri minä, jos kuka, kuitenkin pelkään ja lannistun
helposti. Tule, Herra Jeesus ja ota pelkoni pois ja nosta
katseeni maasta. Tahdon kulkea tietäsi, ole siis lupauksesi
mukaan kanssani. Olethan sinä Isäni.
Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja2.1.2023 klo 04:45 Kommentoi (0)
Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat
kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: Kirottu on jokainen,
joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.
Gal. 3:10
Joidenkin kristittyjen lähellä on helpompi uskoa armolliseen
Jumalaan. Toisten lähellä puhaltaa kylmä viima. Lakihenkinen
löytää sielunrauhan lakipykälien ehdottomasta noudattamisesta.
Kun usko on suoritettu oikein, on kaikki hyvin Jumalankin edessä.
Seuraa kireä elämänasenne, jossa pieninkin poikkeaminen
horjuttaa rauhan. Sana sanoo, että jokainen, joka yrittää
täyttää lain pelastuakseen, on velvollinen täyttämään sen jokaisen
kirjaimen. Horjahtaa ei saa, eikä sormien läpi sovi katsoa.
Jokaisen teon, sanan ja ajatuksen on oltava linjassa Jumalan
lain kanssa. - Olisi pelottavaa joutua elävän Jumalan eteen
omien suoritusten varassa. Jeesus tuli maailmaan täyttämään
lain, koska meistä ihmisistä ei siihen ollut. Jeesus ei kumonnut
lakia, tehnyt hyviä töitä mitättömiksi. Mutta hän täytti lain, koska
me jäimme hyvissäkin teoissamme syntisiksi.
Joka päivä huolta vailla, Juha Vähäsarja1.1.2023 klo 06:26 Kommentoi (0)
Mutta puutarhuri vastasi: Herra, anna sen olla vielä yksi
vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen
ympäriltä.
Luuk. 13:8
Vuoden vaihtuessa puhutaan uudesta armon vuodesta. Vielä
on annettu nähdä mennyt vuosi, vielä on armon aikaa riittänyt.
Vuoden vaihtuminen on kuin kilometripylväs, se on hyvä ja
luonteva matkan tarkistamisen hetki. Suuntaa voi taas tarkentaa
ja korjata sitä, missä on menty vikaan. Vanhan saa jättää
Jeesuksen sovintoveren peittoon ja uuden vuoden saa ottaa
vastaan lahjana, jota se jälleen on.
Jeesuksen takaisintulon viipymisen ainoa syy on hänen
pitkämielisyytensä. Hän antaa maailmalle aikaa, jotta mahdollisimman
moni ehtisi tarkistaa oman suuntansa ja evankeliumi saarnattaisiin
koko maailmalle. Sen jälkeen hän ei enää tuloaan viivytä, vaan
palaa luoksemme. Meitä odottaa jokin ennen näkemätön ja
kokematon. Edessämme avautuvat uudet taivaat ja uusi maa.
Astumme täydellisyyteen.
-Hyvää uutta vuotta-
Joka päivä huolta vailla, Juha Vähäsarja31.12.2022 klo 05:16 Kommentoi (0)
Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme,
kuolemme Heran omina. Elämmepä siis tai kuolemme,
me kuulumme Herralle.
Room. 14:8
Kristityn elämä ei tunnista kuoleman rajaa. Elää hän tai kuolee,
Herran oma hän on aina. Jeesus kutsui kuolemaa uneksi ja se
kertoo samasta: kuolema on nielty, voitto sen vallasta on saatu
ja Jeesukseen turvautuvav siirtyy kuollessaan vain ajasta
parempaan. Kristitty kuuluu Jumalalle, koska Jeesus on lunastanut
hänet ristillä vapaaksi synnin ja kuoleman vallasta. Hänet
on kastettu Jeesuksen nimeen ja sinetöity Jumalan omaisuudeksi.
Hän on saanut lahjaksi uskon ja hän elää huutaen avuksi Herran
Jeesuksen nimeä. Kun kuoleman hetki koittaa, on se kuin keveä
uni, josta hän herää täydellisyyteen, kohtuuttoman suureen
iloon ja rauhaan. - Mitä siis väliä, elämmepä tai kuolemme,
Herran omina me säilytämme onnemme. Jumala ympäröi
meidät armollaan, eikä se lakkaa olemasta totta elämän
luopumisen hetkinä. Kuollut kristitty on tullut varjelluksi
kotiin, siksi hautajaisten kyynelissä on aina pisara iloa.
Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja29.12.2022 klo 04:43 Kommentoi (0)
Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle.
Hän vapautti minut kaikesta pelosta.
Ps. 34:5
Pelko ei lähde käskemällä. Pelko ei lähde toisen ihmisen
vakuuttelulla. Pelottomuutta ei voi toisilta vaatia. Voimme
vierittää toisten harteille suuria taakkoja vaatimalla
heiltä sellaista, mihin heillä ei ole edellytyksiä.
Jeesus voi vapauttaa meidät pelosta. Se ei kuitenkaan
tarkooita, että hän aina niin tekee. Me saamme jättää
Herralle pelkomme, oli sen nimi mikä tahansa.
Jos hän haluaa, voi hän yhdellä sanalla ottaa sen pois.
Jos hän ei ota, on tällä ristillä jokin tehtävä elämässämme.
Oleellista on se, että kun pelkäämme, pelkäämme Herran
Jeesuksen sylissä.
Virsi 2928.12.2022 klo 04:34 Kommentoi (0)
1.
Synkkä yö maan peitti aivan,
vaan meitä sääli Herra taivaan
ja lausui: ?Tulkoon valkeus!?
Saapui Kristus, yömme haihtui
ja päivään pimeys jo vaihtui,
näin koitti uusi kirkkaus.
Jumala, ihminen,
luotuinsa vertainen.
Riemuitkaamme!
Hänessä saa
nyt kaikki maa
sen mitä sielu janoaa.2.
Kristus, aurinkomme, loistaa,
yön synkät varjot maasta poistaa,
ei päivä laske milloinkaan.
Totuus kansoille nyt koittaa,
ja eksyneitä Kristus voittaa
autuuden tielle valollaan.
Siis Herran johtoa
iloiten uskossa
seuratkaamme.
Totuus ja tie,
hän meitä vie
taivaaseen, kotiin saattelee.3.
Enkelkuoroon yhtykäämme
ja Kristusta ylistäkäämme,
hän jätti taivaan kunnian.
Kantoi ihmislasten vaivan
hän ristinkuoloon asti aivan
ja voitti vallat saatanan.
Nyt maassa, taivaassa
soi kiitos, kunnia
Jumalalle,
kun armossaan
näin auttamaan
toi Poikansa hän maailmaan.Virsi 2527.12.2022 klo 04:45 Kommentoi (0)
1.
Nyt seimellesi seisahdan,
oi Jeesus, autuuteni,
ja maahan asti kumarran
Herralle, luojalleni.
Sain elämäni, kaikkeni,
sinulta synnyinlahjaksi.
Ne ota, Jeesus, vastaan.2.
En ollut vielä syntynyt,
kun synnyit auttajaksi.
En armoasi kysynyt,
kun tulit turvaajaksi.
En vielä ollut päällä maan,
kun riensit tänne maailmaan,
aukaisit meille taivaan.3.
Yö synkkä peitti silmäni,
vaan tulit, Jeesukseni.
Kirkastit yöni päiväksi
ja nousit valokseni.
Oi aurinkoni, iloni,
lämmitä jälleen mieleni
armosi säteilyllä.4.
Kun murhe murtaa mieltäni
tai epätoivo kaivaa,
rohkaise silloin sieluni
ja lievitä sen vaivaa.
Kun synti mieltä ahdistaa,
lohdutat, Jeesus, surevaa,
velkani maksoit kaikki.5.
Oi Jeesus, tänne maailmaan
et tullut itses tähden,
minua saavuit auttamaan
kurjuuden kaiken nähden.
Ja raskaan ristin kärsien
armahdit minut, syyllisen.
Voisinko kyllin kiittää!6.
Siis, Vapahtaja, rukoilen,
et sitä koskaan kiellä:
Nyt ota sydän syntinen
ja asu aina siellä
sen ainoana Herrana,
sen ilona ja riemuna
ja täynnä lohdutusta.7.
Vaan kuinka suuren vieraani
ottaisin oikein vastaan,
kun sydämeni, lahjani,
on multaa ainoastaan?
Oi Herra maan ja taivasten,
käyt itse luokse syntisten,
armosi meille annat.Virsi 926.12.2022 klo 05:12 Kommentoi (0)
1.
Kristus tulee, kuningas!
Riemuviesti kertoo siitä.
Saapuu rauhanruhtinas,
sydämeni nöyrry, kiitä!
Annan valtiaalleni
elämäni, kaikkeni.2.
Kristus, tule! Olenhan
kastettu jo omaksesi.
Anna sanan siunaavan
kirkastaa sun autuutesi,
että portit avaisin,
vastaan sinut ottaisin.3.
Kristus, tule perkaamaan
synnin saasta sielustani.
Itse en voi milloinkaan
pestä omaatuntoani.
Sen vain veri puhdistaa,
armo sielun kaunistaa.4.
Kristus, ehtoollisessa
saavu, täytä lahjoillasi.
Täällä jo, kuin taivaassa,
anna elää seurassasi.
Saavu, asu minussa,
riemuita suo sinussa.5.
Kristus, tule, lahjoita
Henki Pyhä sydämeeni
kirkastamaan sinua,
johdattamaan askeleeni.
Kuule harras pyyntöni:
Jeesus, tule luokseni!Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja25.12.2022 klo 04:58 Kommentoi (0)
Mutta enkeli sanoi heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille
ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille
Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus,
Herra.
Luuk. 2:10-11
Paimenet olivat aikansa raskaan työn raatajia. Kuitenkin juuri he
saivat kunnian olla koko ihmiskunnan edustajia pyhän
ilmoituksen vastaanottajina: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille
ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille
syntynyt Vapahtaja.
Jeesus, Jumalan Poika, saapui taivaasta kantaakseen koko
maailman synnin painon. Hänen luokseen saisivat kaikki
työn ja kuormien uuvuttamat tulla. Jokainen joka vain haluaisi.
Kaikki itseensä pettyneet; kaikki uskonnollisten taakkojen
kantajat, kaikki epäonnistuneet, kaikki hylätyt, kaikki tielle jätetyt,
kaikki väsyneet, sairaat, heikot ja ahdistetut kuulkaa:
Vapahtaja on tullut, teidän vapautuksenne aika on koittanut
Älypää tiedottaa
Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!
6.12.2025
Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!
Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!
Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!Älypään jouluvisat ovat täällä!
1.12.2025
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!
Testaa tietosi jouluvisassa!
Testaa tietosi joululauluista!
Testaa tietosi jouluruuasta!Pelaa uutta Suomipop-visaa!
26.9.2025
Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!
Pelaa Suomipop-visaa!