Blogin nimi: Joka päivä armon suojassa

Blogi aloitettu: 14.5.2009
Blogimerkintöjä: 1343 kpl
  • Joka päivä huolta vailla, Juha Vähäsarja14.12.2022 klo 05:44  Kommentoi (0)

    Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin

    kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun

    mieleni levollinen.

    Ps. 130:2

     

    Jumalan syliin saa painautua pienen lapsen tavoin. 

    Parantumattmasti sairas on tervetullut, jatkuvan ahdistuksen

    täyttämä myös. Toivonsa menettäneelle hän antaa uuden 

    toivon ja tulevaisuuden, jota kukaan ei osannut odottaa. 

    Jumalan sana on lohdutussta ja lupauksia täynnä, koska

    elämässä on niin paljon ahdistusta ja kärsimystä. Jumalan

    sana vakuuttaa, että pahalla tai kärsimyksellä ei  ole yhdenkään

    Jeesusta avuksi huutavan elämässä viimeistä sanaa. Voi olla,

    että joudumme ahtaalle. Voi olla, että joudumme kantamaan

    ristiämme painavampana kuin tahtoisimme kestää. Mutta 

    olkaamme turvallisella mielellä, Jeesus on lähellä. Levätkäämme

    Herramme olkapäätä vasten, niin kuin pieni lapsi lepää

    ätinsä sylissä. Nauttikaamme sanan väärentämätöntä maitoa

    ja rohkaistukaamme luottamaan Jumalaan. Hän on kaikessa

    läsnä. Emme ole koskaan yksin, emme koskaan hukassa.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja13.12.2022 klo 05:50  Kommentoi (0)

    Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä unohda sitä,

    mitä sinulle sanon, älä käännä sille selkääsi. Älä hylkää

    sitä, niin se suojelee sinua, rakasta sitä, niin se on sinun

    turvanasi.

    Sananl. 4:5-6

     

    Jeesus, sinun sanasi tekee kaiken tämän hyvän: se tuo viisautta

    sinun viisaudestasi; se tuo ymmärrystä ymmärtämättömyyden

    keskelle; se suojelee harhapoluilta ja turvaa jokaisen, joka sitä

    rakastaa. Älä anna minun koskaan irtautua sanasi ohjauksesta

    luuloteltuun viisauteeni tai omien kokemusteni kuvitelmiin.

    Oikea viisaus tulee Raamatusta ja sen tuntemisesta.

    Pyhä Henki ottaa sinun omastasi ja jakaa meille. Hän muistuttaa

    kaikesta, mitä olet meille puhunut. Jos käännän sanallesi selkäni,

    olen heti oman ylpeyden ja viisauden tiellä ja vaarassa joutua

    vihollisen juonien uhriksi. Mutta kun pitäydyn raamattuun, se

    suojelee minut lupauksesi mukaan ja ohjaa minua oikeaan.

    Uskomalla iloisesti ja rohkeasti sovituksen evankeliumiin on 

    matkani taivaaseen turvattu. En tahdo siksi vilkuilla oikealle

    enkä vasemmalle, vaan jättäytyä Raamatun oppilaaksi - 

    muuttukoon maailma sitten millaiseksi tahansa.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja12.12.2022 klo 06:06  Kommentoi (0)

    Maltti on sinun turvanasi, varjelijanasi ymmärrys.

    Ne pitävät sinut etäällä pahuuden teistä, ihmisistä,

    jotka viettelevät väärään.

    Sananl, 2:11-12

     

    Jeesus, tarvitsen elämääni paljon kärsivällisyyttä ja malttia. 

    Liian nopeasti teen hätäisiä johtopäätöksiä ja lausun kovia

    tuomioita. Liian usen lankean arvioimaan ihmisiä ja asioita

    tuntematta heitä tarpeeksi ta tietämättä riittävästi tapahtumien

    kulkua. Liian usein lyön toiseen leiman, jota tämä ei ansaitse.

    Elämän näennäinen kiire ja hätäily tahtovat tarttua ja saada

    aikaan turhia murheita. Kuinka paljon olenkaan sanonut asioita

    jotka ottaisin takaisin, jos voisin. Anna minulle harkitsevampi

    mieli. Olet kehottanut pyytämään myös viisautta. Tahdon pyytää

    sitä nyt itselleni, viisautta sinun viisaudestasi. Anna ymmärrystä

    ja malttia, jotka varjelevat minu turhilta puheilta ja pitävät

    erossa ihmisistä, jotka viettelevät harhateille sinun suorilta

    poluiltasi.


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja11.12.2022 klo 04:56  Kommentoi (0)

    Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia

    murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten

    sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,

    murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.

    Jes. 61:2-3

     

    Jeesus, sinä julistat murheelliset autuaiksi, koska olet tullut

    tuomaan heille lohdutuksen. Tahdot siis minuakin lohduttaa.

    Tahdot antaa kyynelten sijaan ilon, surun sijaan juhlamielen

    ja ylistyksen hengen. Vainsinä voit minua näin auttaa.

    Sinä tunnet minut täydellisesti aina äitini kohdusta saakka.

    Tiedät tarkkaan kaiken, mitä olen elämässäni kokenut, myös sen,

    mistä olen jäänyt paitsi. Tiedät, mitä tarvitsen elämää ja 

    ikuisuutta varten. Sinä kykenet kuljettamaan minua parasta

    tietä perille saakka. En hämmästy siksi outojakaan reittejä

    vaan luotan sinuun. Kaikki antamasi tiet ovat lopulta hyviä teitä.

    Tänään tahdon laulaa sinulle ylistystä, vaikka silmäni ovat

    kyynelissä. Sinä kuulet heikon rukoukset ja autat huonoa 

    saamaan lohdutuksensa. Ole siis ylistetty Isä, Poika ja Pyhä

    Henki -  nyt, aina ja ikuisesti, amen1


  • Joka päivä armon suojassa, Juha Vähäsarja10.12.2022 klo 05:01  Kommentoi (0)

    Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa sitä, joka sanoman

    kuullesaan heti ottaaa sen iloiten vastaan mutta joka 

    kestää vain hetken, koska häneltä puuttuvat juuret.

    Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, hän

    luopuu kohta.

    Matt. 13:20-21

     

    Jeesus, etsin sinusta liian usein vain elämäni ongelmiin

    ratkaisijaa. Pyydän apuasi, kunn joudun vaikeuksiin,

    etsin lohdutusta, kun  vajoan ahdistuksiin, toivon

    parantavan kätesi kosketusta, kun sairaus saa vallan.

    Olet luvannut nämäkin rukouksket kuulla ja antaa niihin

    parhaan mahdollisen ratkaisun. Älä anna minun 

    kuitenkaan unohtaa sitä, miksi sinä synnyit ihmiseksi.

    Miksi alensit itsesi ja olit kuuliainen kuolemaan asti.

    Auta minua juurtumaan syvästi sanaasi ja evankeliumiisi,

    koska ne kertovat tulosi syvimmän syyn. Kun tähän sanaan

    juurrun, voin kestää oman elämäni ahdingoissakin.


  • Virsi 69.12.2022 klo 05:48  Kommentoi (0)

    1.
    Käy, kansa, Herraasi vastaan,
    nyt kiiruhda riemuiten
    ja palmuista oksia taita
    ilosaatossa Kristuksen.
    Jo katsele,
    tytär Siion, kirkkauttaan
    ja riemuitse
    ja kuuluta laupeuttaan!

    2.
    Hän saapuu taivaasta maahan,
    pois suuresta loistostaan,
    ja köyhien lapsena talliin
    hänet oljille lasketaan.
    Jo katsele,
    tytär Siion, kirkkauttaan
    ja riemuitse
    ja kuuluta laupeuttaan!

    3.
    Hän saapuu, Golgatan puuhun
    nyt Messias naulitaan.
    On maailman syntien tähden
    hänen kuoltava, vanhurskaan.
    Jo katsele,
    tytär Siion, kirkkauttaan
    ja riemuitse
    ja kuuluta laupeuttaan!

    4.
    Hän saapuu, haudasta nousee
    ja voittonsa meille tuo,
    ja kuoleman varjojen maahan
    pyhä aurinko loiston luo.
    Jo katsele,
    tytär Siion, kirkkauttaan
    ja riemuitse
    ja kuuluta laupeuttaan!

    5.
    Hän saapuu murheellisille
    näin yllätysvieraana
    ja köyhät ja syntiset täyttää
    yhä Henkensä lahjoilla.
    Jo katsele,
    tytär Siion, kirkkauttaan
    ja riemuitse
    ja kuuluta laupeuttaan!

    6.
    Hän saapuu kunniassansa,
    maan Herra ja taivasten,
    jo taipuvat kaikkien polvet
    luona Kristuksen istuimen.
    Jo katsele,
    tytär Siion, kirkkauttaan
    ja riemuitse
    ja kuuluta laupeuttaan!


  • Virsi 128.12.2022 klo 04:31  Kommentoi (0)

    1.
    Mies tänne saapui,
    mies meitä pyytämään
    kanssansa Herraa vastaan,
    Johannes nimeltään,
    mies Jumalalta,
    Johannes nimeltään.

    2.
    Hän kastoi, kulki
    vain talja vaatteenaan.
    Profeetta, mitä huusit
    rannoilla erämaan?
    Meillekö huusit
    rannoilta erämaan?

    3.
    On kirjoitettu:
    Pois laaksot, kukkulat,
    pois vääryys, väkivalta,
    tiet tehkää avarat!
    On kirjoitettu:
    Tiet tehkää avarat!

    4.
    Pois epäusko,
    mielenne muuttakaa,
    palvelkaa yksin Herraa
    älkääkä mammonaa.
    Palvelkaa Herraa,
    mielenne muuttakaa.

    5.
    Nyt keskenänne
    myös leipä jakakaa,
    ihminen ihmiseltä
    Jumalan lahjat saa.
    Siis keskenänne
    myös leipä jakakaa.

    6.
    Kuuletko, kansa,
    saat kutsun elämään,
    kun saapuu kuninkaasi,
    Messias nimeltään.
    Vain hän on Herra,
    hän kutsuu elämään.


  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja7.12.2022 klo 04:50  Kommentoi (0)

    Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen

    aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut,

    syvyyksistä sinä minut nostat.

    Ps. 71:20

     

    Näihin sanoihin voi jokainen kristitty yhtyä. Meidän pimeät

    aikamme eivät siis ole sattuman tulosta, omituisen kohtalon

    tiellemme heittäviä tapahtumia tai perkeleen mielivaltaa

    meitä kohtaan. Ei, vaan Jeesus on itse antanut vaikeille 

    päiville ja vuosille luvan tulla. Hän on määrännyt niille keston

    ja on päättänyt, milloin ne tulevat loppumaan, kun niiden

    päivien lukumäärä on täynnä.

    Kristityn elämä on totisesti Jeesuksen käsissä eikä kenenkään

    muun, näyttää miltä näyttää, tuntuu miltä tuntuu.


  • Joka päivä Jumalan kämmenellä, Juha Vähäsarja6.12.2022 klo 04:51  Kommentoi (0)

    Hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi

    täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

    Hepr. 10:14

     

    Joka yrittää päästä tekojensa avulla taivaaseen tulee olla

    nuhteeton ja synnitön. Hänen tulee rakastaa Jumalaa yli

    kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Hän ei saa ajatella

    yhtäkään syntistä ajatusta, puhumattakaan, että niitä tekisi.

    Hänellä tulee olla usko, joka voi siirtää vuoria. Hän on myös

    kuolematon, sillä kuolema on synnin palkka ja sitä, joka on

    synnitön ei voii kuolema pitää.

    Hän pystyy olemaan pyhä omin voimin ja omassa varassaan.

    Silloin ei tosin Jeesuksen uhria enää hänen puolestaan tarvita.

    Se on annettu vain syntisten edestä. Mutta sille, joka on 

    syntinen, tämä lause on suuri vapautus. "Hän on yhdellä ainoalla

    uhrilla tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne, jotka pyhitetään"

    Ei siis teoillamme, vaan Kristuksen uhrilla.. Olemme täydellisiä

    ja pyhiä Kristuksen haavoihin upotettuna.

    Ylistys olkoon Jumalalle.


  • Joka päivä lapsen lailla, Juha Vähäsarja5.12.2022 klo 05:56  Kommentoi (0)

    Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.

    Joh. 14:23

     

    Jeesuksen rakastaminen ei tarkoita puristavaa uskon suorittamista.

    Jeesusta ei rakasteta myöskään etsimällä hengellisiä tuntemuksia 

    tai toistamalla hurmioituneina ylistyslauluja. Rakastaminen ei 

    Raamatussa juurikaan esiinny tunteina, vaikka uskoon toki

    liittyy niitäkin. Se tarkoittaa ensisijaisesti evankeliumiin uskomista

    ja sanan pitämistä. Ilmestyskirjassa Jeesus ylisti Filadelfian 

    seurakuntaa: Sinun voimasai ovat vähäiset, mutta sinä olet

    ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Sinä olet

    tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt ja siksi minä puolestani

    tarkoin varjelen sinua. -(Ilm. 3:8,10) Herra tietää voimamme

    vähäisiks, ei hän muuta näytä meistä odottavankaan.

    Kun pidämme kiinni hänen sanastaan emmekä kiellä hänen

    nimeään, me osoitamme rakkautemme Herrallemme.


Älypää tiedottaa

  • Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Älypään pelaajille!

    6.12.2025

    Linnan juhlia odotellessa ajan saa kulumaan Älypään Linnan juhlat -visan sekä Itsenäisyyspäivävisan parissa! Visoista löytyy paljon Suomen itsenäisyyteen, menneiden vuosien Linnan juhliin ja itsenäisyyspäivän viettoon liittyviä kysymyksiä! Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille!

    Testaa tietosi Itsenäisyyspäivävisassa!

    Testaa tietosi Linnan juhlat -visassa!

  • Älypään jouluvisat ovat täällä!

    1.12.2025

    Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin Älypään jouluvisat viihdyttävät pelaajia jouluvalmistelujenHyv Laita siis joululauluja soimaan, ota joulutortun seuraksi mukillinen glögiä ja testaa, mitä kaikkea tiedät joulun herkuista, jouluisesta musiikista ja erilaisista jouluperinteistä!



    Testaa tietosi jouluvisassa!

    Testaa tietosi joululauluista!

    Testaa tietosi jouluruuasta!

  • Pelaa uutta Suomipop-visaa!

    26.9.2025

    Älypään musiikkivisojen valikoima laajenee uudella Suomipop-visalla! Mikäli Kuumaan, Portion Boysin, Behmin ja muiden kotimaisten artistien musiikki on sinulle tuttua, tämä visa on juuri sinua varten! Laita siis suomipop soimaan ja testaa tietosi menneiden vuosien hiteistä ja viimeisimmistä uutuusbiiseistä!

    Pelaa Suomipop-visaa!

Lue lisää tiedotteita