Blogin nimi: Menneisyyttä, tulevaisuutta

Blogi aloitettu: 8.4.2018
Blogimerkintöjä: 1 kpl
Avainsanat: historia, yhteiskunta. kpl
  • Ns. rokotekriittisyydestä29.11.2021 klo 14:49

    Olen tässä käynyt hammaslääkärillä. Yksityisellä puolellahan sellainen maksaa. Tonnin saa äkkiä kulumaan.

    Hampaanpaikkaaminen on yksinkertaista puuhaa. Miksi ihmiset eivät tee sitä itse peilin edessä kourassa Black and Decker. Apteekista saa hampaisiin tarkoitettua (väliaikaiseksi tarkoitettua) paikkamateriaaliakin.

    Eikö houkuttele? Silloin on kummallista, miten US:n blogit ovat puolillaan löylyn lyömien kirjoituksia, miten kaupunginkirjastosta haetaan yksi sanoo yksi kirja rokotteista ja sitä luettaessa asiaa kommentoidaan kiivaasti world wide webbiin. Miksi hampaanpaikkauksessa ei toimita samalla tavalla. Eikö vieläkään houkuttele?

    Minä en covid-19:sta ja sen rokotteista tiedä yhtään mitään. Mutta kun olen kirjoittanut 15 tietokirjaa, jotkut periaatteet tunnen.

    Maailmassa on arviolta 9 miljoonaa tutkijaa. Heistä vähintään kymmenet tuhannet tutkivat koronaa ja sen rokotteita. He myös kilpailevat keskenään, niin yliopistot kuin lääkefirmatkin. Heti kun joku löytää todisteita korona-salaliitosta, rokotteiden tehottomuudesta tai haittavaikutuksista, tieto julkaistaan välittömästi. Tiedon julkaisija saa mainetta ja mammonaa, kukaties jopa nobelin.

    Kaikkea ei voi itse selvittää, vaan on luetettava asiantuntijoihin. Mutta siitäkin huolimatta, jos vaihtoehtoinen lääketiede kiinnostaa, kannattaa aloittaa poraamalla omia hampaitaan Black and Deckerillä. Eihän siinäkään tietenkään vähääkään järkeä ole, mutta ainakaan nykytiedon mukaan hulluus ei tartu, toisin kuin covid-19.  

    Takaisin blogimerkintöihin


Älypää tiedottaa

  • Älypää toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää!

    10.5.2026

    Kukkia, kakkua, onnitteluja, niistä on perinteinen äitienpäivä tehty! Liput liehuvat taas äitien kunniaksi, ja Älypään Äitienpäivävisassakin juhlistetaan äitien omaa päivää! Älypää toivottaa oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

    Muista myös kokeilla Älypään perinteistä Äitienpäivä-visaa.

  • Kuplivan hauskaa vappua kaikille Älypään pelaajille!

    30.4.2026

    Taas on aika korkata simapullot, puhaltaa serpentiinit ilmaan ja valita juuri se itselle sopivin vappupallo! Juhlatunnelmaan voi virittäytyä myös Älypään perinteisen Vappuvisan parissa. Oikein hauskaa vappua kaikille pelaajille!

    Testaa tietosi Vappuvisassa!

  • Pääsiäinen on taas täällä, samoin Älypään Pääsiäisvisa!

    3.4.2026

    Oikein hyvää mämmin, suklaamunien ja tietovisojen täyteistä pääsiäisaikaa Älypään pelaajille!

    Käy kokeilemassa Älypään pääsiäisvisaa!

Lue lisää tiedotteita